Olen jo vuosikausia ihmetellyt kaikkea sitä negatiivisuutta, joka vanhemmuuskeskustelun ympärillä pyörii. Somessa ja mediassa vanhemmuus ja lapset esitetään aikamoisena riippakivenä: Koko ajan ärsyttää, koko ajan v*tuttaa, koko ajan on joku pielessä. Kun olen ihmetellyt tätä ääneen, on vastapallo ollut luonnollisesti se, että "sä et vaan tajua, koska sulla ei ole omia lapsia". 

Nyt kasvatan yhtä sisälläni, mutta en tajua vieläkään. (Tämän voi tietysti teilata sillä, että tajuat vasta sitten, kun se lapsi on syntynyt.)  Mutta ymmärrän nyt hyvin sitä miespuolista kaveriani, joka valitteli taannoin, että paskamaisinta lapsen saamisessa ei ole mikään itse lapseen liittyvä. Vaan se, miten ympäristö vauvauutisiin suhtautuu. Nimittäin jengi onnistuu piilottamaan onnitteluihinkin kaikenlaista negatiivista. 

Ja allekirjoitan tämän täysin. Minua on "onniteltu" odotusuutisista muun muassa seuraavin lausein:

"Onnea. Et muuten nuku enää koskaan."

"Paljon onnea! Tiesitkö, että se ei sitten ole aina kivaa?"

"No niin, nyt tekään ette pääse enää koskaan minnekään."

Ja niin edelleen. Kysyn vaan: Mitä hemmettiä?

Aina ei ole kivaa

Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa, kuinka "hyvän vanhemmuuden myyttiin liittyy uhrautuvuus". Niin, mistä muusta kuin uhrautuvuudesta on kyse, jos ensimmäistä lastansa odottavaa henkilöä onnitellaan sanomalla, että "se ei sitten ole aina kivaa"? 

Ensinnäkin. Mikä asia elämässä on "aina kivaa"? Jos joku saa esimerkiksi uuden työpaikan, niin kaikki tietävät, että ei siellä uudessa työpaikassakaan ole kivaa 24/7. Mutta ei ketään uutta duunia saavaa "onnitella" samoilla sanoilla.

Ja ei kai kukaan ole oikeasti niin tyhmä, että luulee vauva-arjen olevan ainoastaan hauskaa? Sellainen olo tulee, kun asiaa pitää niin kovasti korostaa.

Varoittelijat sanovat tietysti olevansa vain hyvällä asialla. "Minä en ainakaan tajunnut, kuinka hankalaa tämä on" ja niin edelleen. Mutta eikö se ole vain siunaus? Jos homma todella on niin hirveää, niin eikö ole parempi, että sitä ei vielä odotusvaiheessa tiedä? Koska jos minulle jatkuvasti jankutetaan, kuinka "elämä on nyt ohi" ja niin edelleen, niin ehkä alan lopulta uskoa siihen. Ja se ei ehkä ole hirveän hyvä lähtökohta lähtökohta lapsen saamiseen, negatiivisuus nimittäin.

Eihän se ole hyvä lähtökohta yhtään millekään asialle.

Näin Amerikassa

En tiedä, onko syyllistyminen ja uhrautuvuus suomalainen erityispiirre. Mutta täällä Amerikassa hommaa tunnutaan katsovan hieman eri kantilta. 

Kun rakenneultrassa sanoo, että tämä vähän jännittää, ultraajan vastaus on: "Älä ihmeessä jännitä. Sä oot nyt äiti ja siitä tulee hauskaa."

Kun menee lääkärille ensimmäistä kertaa, lääkäri kysyy, onko tämä ensimmäinen lapsenne. Kun vastaa myöntävästi, lääkäri sanoo: "Mahtava homma. Ihan ensimmäiseksi haluan muistuttaa, että elämää voi jatkaa entiseen tapaan. Nyt raskausaikanakin seksiä voi harrastaa kuten ennenkin ja ruokailutottumuksiakaan ei tarvitse paljoa muuttaa." (Samaan aikaan suomalaisilla keskustelupalstoilla mietitään, kuoleeko vauva nyt, kun tuli syötyä salaattia lautaselta, jossa oli ollut fetaa.)

Kadulla tuntemattomat tulevat kysymään, onko se tyttö vai poika. Sen jälkeen onnitellaan ja kerrotaan, että lapset on huippuja tyyppejä, onnea matkaan.

Tietenkään en voi tietää, meneekö kaikki hyvin. Enkä kiistä sitä, etteivätkö lapset olisi erilaisia. Mutta kun suunnittelen jatkavani ulkona syömistä vauvankin kanssa tai kerron, että haluaisin alkaa käydä vauvan kanssa raveissa, ei ole hirveän kivaa kuulla, kuinka "se on helpommin sanottu kuin tehty" ja "noin minäkin silloin puhuin, mutta kotona tässä vain ollaan". 

Olen aivan varma, että jos nyt otan sen asenteen, että en pääse minnekään ja kaikki on hankalaa, niin niin siinä tulee käymään. Toistaiseksi aion tehdä suunnitelmia ja ärsyyntyä jokaisesta "se on sitten aika raskasta" -kommentista. 

Tiedän, että joku lukee tätäkin tekstiä ja miettii, että "katsotaanpa sitten, kun se lapsi on syntynyt". Mutta. On aika paljon helpompaa valmistautua tulevaan, kun perheellinen kaveri sanoo, että "tämä on oikeastaan aika nastaa". On ihanaa saada kaverilta viesti, jossa suunnitellaan juttuja vauvani syntymän jälkeen ja pohditaan, että "varmastihan sen lapsen voi ottaa sinne mukaan". 

Nimittäin "nyt on sitten teidänkin elämä ohi" -kauhistelut ovat täysin naurettavia. Siihenhän vain tulee yksi osa lisää. 

Kommentit (2)

Vierailija

Ihana postaus. Nauti olotilasta täysillä. Muutaman muksun jälkeen huomaat ehkä että kommentit osuivat aika oikeaan.
Suomalainen huumori on sarkastista ja usein melankolista. Ei kannata pahoittaa mieltä, jokainen kokee asiat omalla tavalla. Jätä vaan ilkikuriset kommentit omaan arvoonsa. Äitinä olosta jokaisella on jotain neg sanottavaa.

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat