Olen laskenut itseni euroviisufaniksi viimeiset 16 vuotta. Kuten jo aiemmin kirjoitin, euroviisut ovat antaneet minulle paljon, aviomiehestä lähtien. Paljon ne ovat myös ottaneet. Näin euroviisuviikolla viisufanit elävät vuoden parasta aikaa, mutta paljon saa myös siedättää, että koko viikko ei mene täysin pilalle.

Nimittäin niinhän siinä kävi, että Suomen Sandhja putosi tiistaina finaalista. Tilanne on sikäli katastrofaalinen, että edellisen kerran Suomi on pudonnut finaalista kaksi kertaa putkeen vuosina 2004 ja 2005. (Joskin kehitin teorian, että vuonna 2017 voitamme euroviisut - niinhän kävi edellisenkin tuplaputoamisen jälkeen.)

Sosiaalinen media on ollut karua luettavaa. Taas saa kuulemma hävetä silmät päästään, Sandhjan esityksessä oli noloa kaikki mahdollinen, eihän se tyttöriepu osannut laulaakaan ja vaatteetkin olivat oksettavan rumat. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. 2010 euroviisufinaalista pudonneet Kuunkuiskaajat kertoivat hiljattain Me Naisissa, kuinka "oli hirveää lukea kommentteja, joissa meistä puhuttiin kauheina akkoina". Viisuissa floppaajat ovat aina joutuneet Suomessa tulilinjalle.

Paitsi viime vuonna. Kun Pertti Kurikan Nimipäivät ei päässyt euroviisufinaaliin, Suomen kansa oli raivoissaan - mutta ei itse artistille, vaan muulle Euroopalle. Eurooppalaiset olivat kuulemma idiootteja, kun eivät tajunneet äänestää kilpailun ylivoimaisesti parasta biisiä. PKN otettiin vastaan Suomessa kuin voittajat, he saivat omat torijuhlansa eikä kukaan puhunut häpeästä. Koska tällaista siellä euroviisuissa joskus on. Aina ei voi pärjätä.

Myhäilin tyytyväisenä: Olisiko viimein se euroviisuihin liitetty jatkuva häpeäminen unohdettu? Ehkä jatkossakin omat artistit otetaan vastaan pystyssä päin, eikä ketään mollattaisi mahdollisten epäonnistumisten jälkeen?

Kuinka väärässä olinkaan. Sandhjan putoaminen finaalista ja naisen raivokas haukkuminen todistivat, että tapaus PKN oli kaikkinensa ainutlaatuinen suomalaisessa viisuhistoriassa. 

Tämä ja viime vuosi kiteyttävät oikeastaan koko suomalaisen euroviisuasenneongelman.

Hampaat irvessä

Euroviisut on Suomessa sikäli ongelmallinen konsepti, että niitä kuuluu vihata. Jos haluat olla vähänkään uskottava musiikinharrastaja, euroviisuista kuuluu sanoa: Paskaa.

Jostain kumman syystä silti joka ikinen kevät käy niin, että kun Suomen edustajaa ollaan valitsemassa, niin paskaksi euroviisuja haukkuneet ilmestyvät ympäri somea ja mediaa kertomaan, mitä sinne euroviisuihin pitää lähettää. Perusteena: "Tällaisella siellä euroviisuissa pärjää."

En tietenkään väitä, että euroviisuja vuosikymmeniä seuranneilla ihmisillä olisi mitään sen suurempaa kompetenssia valita "sitä oikeaa" edustajaa. Mutta joka vuosi minulle naureskellaan, että minulla ei oikeastaan ole oikeutta sanoa euroviisuehdokkaasta mitään, koska olen fani. Fanit kuulemma miettivät liikaa "millä siellä euroviisuissa pärjää". Mutta sitten euroviisuja seuraamattomilla on kuitenkin oikeus sanoa, että "millä siellä euroviisuissa pärjää". Eriskummallista, eikö?

Otetaanpa esimerkkinä vuosi 2013. Silloin suomalaisten euroviisufanien suosikki oli Mikael Saaren balladi We Should Be Through. Muistan kuitenkin käyneeni tuona keväänä lukuisia keskusteluja euroviisuja dissaavien kanssa siitä, että kyseistä kappaletta ei voi lähettää, koska "se on liian vaikea euroviisuihin". Kuulemma Krista Siegfridsin Marry Me oli ainoa oikea valinta, koska "tuollaisia kappaleita siellä euroviisuissa on" ja "euroviisuissa pitää olla show". Kristan valinnassa ei sinänsä ollut mitään vikaa ja se kyllä pääsi finaaliin, mutta oli siellä viimeisten joukossa.

Tämä on toistunut viime vuosina useasti. Joko pauhataan siitä, kuinka joku kappale pitää lähettää euroviisuihin, koska "tällaisia siellä euroviisuissa on" tai sitten päädytään superlyhyeen punk-kappaleeseen, josta tiesi heti, että euroviisuissa äänivaltaansa käyttävät raadit eivät sitä äänestä. Mutta Suomen kansa piti PKN:ää "varmana voittajana", koska "euroviisuissa pärjää erottumalla". 

Tämä on ongelman ydin. Suomalaiset miettivät aivan liikaa sitä, mitä euroviisuihin pitää lähettää. Jonain vuonna ollaan varmoja siitä, että kappaleella ei ole väliä, kunhan erotutaan. Seuraavana halutaan mahdollisimman kliseistä euroviisua. 

Vaikka menestyksen avain saattaisi olla siinä, että lähetettäisiin se kappale, joka olisi suomalaisten mielestä paras. 

Missä raadit, siellä ongelma

Pertti Kurikan Nimipäivät oli semifinaalinsa jumbo ja sai torijuhlansa, mutta valitettavasti yhtye ei muuttanut suomalaisten viisuasenteessa oikeastaan mitään. Kun viime vuonna lyötiin täysin överiksi, tänä vuonna haluttiin taas sellainen kappale, joka on "mahdollisimman euroviisu".

Ylen viisulähetyksissä ylistettiin Saara Aaltoa, koska "tällaisella isolla showlla siellä euroviisuissa pärjää". Saara Aalto oli kansankin valinta. Mutta kansa ei saanut tänä vuonna päättää, koska UMK:ssa käytetään nykyään myös raateja. 50 prosenttia äänivallasta oli "eri alojen edustajilla", muun muassa tubettajilla ja asfalttimiehillä. Näin ollen Suomen euroviisuedustajaksi lähti Sandhja, joka oli puhelinäänissä vasta kolmas. Kun äänivaltaa annetaan muutaman hengen raadeille, korostuu entistä enemmän se, mitä on uskottavaa äänestää ja mitä ei.

Suomella on huonoja kokemuksia raatien käytöstä aiemmiltakin vuosilta. Esimerkiksi 2000 suomalaiset olisivat halunneet edustajakseen Nightwishin, mutta raadeille tämä ei käynyt. Edustajaksi lähti Nina Åström, sijoituksena tietysti ynnä muut.

Kuten eräs tuttavani sanoi: Miksi ihmeessä eurooppalaiset äänestäisivät kappaletta, jota eivät äänestäneet edes suomalaiset puhelinäänestäjät?

Niinpä.

Hitillä kilpailuun?

Osa euroviisuihin osallistuvista maista lähettää kisoihin kappaleita, jotka ovat isoja hittejä omassa - ja mahdollisesti jopa naapurimaissa. Säännöt mahdollistavat tämän: Kappaletta ei saa olla julkaistu ennen tiettyä päämäärää, yleensä ennen kisoja edeltävää syyskuuta. Jos esimerkiksi Antti TuiskuRobin tai Sanni julkaisisi ensi syksynä kappaleen, josta tulisi Suomessa jättihitti, Suomen olisi mahdollista osallistua sillä vuoden 2017 kisoihin. En kuitenkaan usko, että maassamme koskaan päädytään sisäiseen valintaan. Kansalliset karsinnat ovat iso osa euroviisuhupia.

Koska ensi vuoden edustajaa varsin varmasti haetaan taas karsintojen kautta, pitäisi muistaa seuraavat asiat:

1. Ei ole olemassa asioita, joilla "euroviisuissa pärjää"

Muistatteko esimerkiksi Unkarin Kedvesemin? Vähän hipsterimäinen mies kävi lauleskelemassa unkariksi omasta kullastaan. Ei ollut tanssishowta tai pukutemppua tai tuulikonetta. Unkarilaiset ihastuivat, niin eurooppalaisetkin. Kappale oli peräti kymmenes - ja Suomikin palkitsi kymmenellä pisteellä. Tällaisten menestystarinoiden myötä voi unohtaa myös sen kliseen, että "suomen kielellä ei voi koskaan euroviisuissa pärjätä".

UMK-tuottaja Anssi Autio ehti jo pohtia Ilta-Sanomissa, että jatkossa "pitää keskittyä entistä paremmin siihen, millainen euroviisushow tehdään, jotta se toimii isolla lavalla maksamatta kuitenkaan liikaa". Toivottavasti tämä ei tarkoita sitä, että lähdetään tekemään nimenomaan euroviisushowta. Kaksi vuotta sitten Softengine oli lavalla omana itsenään. Tuloksena oli yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaissijoituksista. Softengine olisi menestynyt myös tänä vuonna, vaikka nyt yritetäänkin piiloutua sen taakse, että ainoastaan isolla visuaalisella showlla voi pärjätä.

2. Kappale pitää valita ainoastaan puhelinäänillä

Vaikka olen kritisoinut suomalaisten tapaa miettiä liikaa sitä, mitä sinne euroviisuihin pitää lähettää, vallan pitäisi silti olla ainoastaan puhelinäänestäjillä. Miksi esimerkiksi asfalttimiehillä (kaikki kunnia asfalttimiehille) pitäisi olla enemmän valtaa Suomen euroviisun valinnassa kuin tavallisella puhelinäänestäjällä? Kuten sanottua: Jos joku kappale villitsee Suomessa, se voi hyvällä tuurilla villitä myös Euroopassa. Mutta jos joku kappale ei menesty suomalaisten äänestyksessä, mutta päätyy ehdokkaaksi muutaman hengen raadin "ansiosta", niin suuremmalla todennäköisyydellä mennään metsään. Sitä paitsi: suomalaiset puhelinäänestäjät sen Lordinkin valitsivat.

3. Puhelinäänestäjät: Äänestäkää sitä kappaletta, joka on mielestänne paras

Älkää miettikö ollenkaan, mikä siellä euroviisuissa pärjää. Äänestäkää sitä kappaletta, joka miellyttää eniten. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin kuulla jonkun sanovan, kuinka "tämä on mun mielestä paras kappale, mutta eihän tällaisella siellä euroviisuissa..." Miksi ei? 

4. Älkää lytätkö omianne

Jos nyt kuitenkin valinta menee metsään ja Suomi floppaa, niin älkää aloittako perinteistä "hävettää"-virttä. Miksei jokaista artistia voi ottaa vastaan kuten PKN:ää: Eurooppalaiset eivät vain tajunneet, mutta me tajusimme! Olette ihania!

5. Euroviisufanit eivät ole vinksahtaneita höppänöitä

En sano, että euroviisufaneilla pitäisi olla yhtään sen enempää äänivaltaa kuin tavallisella kansalaisellakaan. Mutta olisi mukavaa, jos viisufanien kokemusta kilpailusta kuunneltaisiin niin, että siitä voisi oppiakin jotain. Nyt asenne on se, että "ei noita voi kuunnella, he ovat liian sisällä tässä". Jos joku on seurannut jääkiekkoa 30 vuotta, hänen tietämystään yleensä kunnioitetaan eikä sille naureskella.

Ja ennen kaikkea: Nauttikaa euroviisuista! Niitä on paljon mukavampaa katsoa, jos oikeasti on valmis tajuamaan, että siellä on hyviäkin kappaleita erilaisista genreistä. Jos asenne on se, että euroviisuissa kaikki on paskaa, niin ne varmasti myös tuntuvat paskalta kilpailulta.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat