Tänä vuonna elämässäni on tapahtunut kaksi isoa asiaa. Ensin sain lapsen ja sen jälkeen nykyinen asuinmaani valitsi presidentin. Ironista kyllä, nämä kaksi asiaa ovat antaneet taas hyvän muistutuksen siitä, mikä on naisen paikka tässä maailmassa.

Aloin saada siitä vihiä jo keväällä, kun aloin kierrellä lastenvaateliikkeissä. Ero poikien ja tyttöjen vaatteissa oli todella räikeä: Poikien vaatteissa oli tekstejä, joissa kerrottiin, että tästä lapsesta tulee NHL/NBA/NFL-tähti tai kuinka tämä poika on todellinen supersankari. Tyttöjen vaatteissa oli huulipunia ja tekstejä, joissa kerrottiin tämän vauvan olevan "syntynyt shoppailemaan". 

Sitten tulivat USA:n presidentinvaalit. Kun spekuloitiin, että Hillary Clinton tulee ehkä viimein rikkomaan lasikaton, toitotti moni, että "ei sukupuolella pitäisi olla enää vuonna 2016 mitään väliä". No, Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain 44. presidentti ja Yhdysvaltain 44. miespresidentti. Väittääkö joku edelleen, että sukupuolella ei ole mitään väliä näissä asioissa? 

Kyllä, joistain pojista todella tulee urheilutähtiä ja joistain tytöistä tulee naisia, jotka pitävät shoppailusta. Mutta jos jo vauvapalstoilla puhutaan, että poika olisi kiva, kun pojasta saa isille jääkiekkokaverin tai toisaalta tyttö olisi kiva, kun niitä on niin kiva pukea, niin annammeko lapsillemme paljoa mahdollisuuksia? Voimmeko silloin ihan vakavalla naamalla väittää, että ei sukupuolella ole mitään väliä eikä eri sukupuolille luoda mitenkään erilaisia odotuksia? Että kyllä naisestakin voi ihan oikeasti tulla presidentti. Nyt vain on ollut niin huonoja ehdokkaita, että ihan siitä on ollut kiinni.

Lapsia sinänsä tuskin kovinkaan paljoa kiinnostaa, kuka henkilö on presidenttinä missäkin. Mutta muistan edelleen, kuinka Suomessa vuoden 2000 presidentinvaalien aikaan käytiin jotain epämääräistä keskustelua siitä, että miten Linnan juhlien nyt käy. Että näyttääkö se sitten tyhmältä, jos nainen on ensin kättelemässä vieraita ja mies joutuu odottelemaan vieressä puolison ominaisuudessa. Olin silloin 13-vuotias. Sellaiset asiat jäävät lasten mieleen.

Trump nousee tammikuussa USA:n presidentiksi, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jos edelleen jatketaan jauhamista siitä, että Clinton hävisi, koska "se nyt vaan on niin kiero akka" ja "tämä oli ihan oikein niille vauhkoontuneille feministeille" (koska jostain syystä naisille tasa-arvon vaatiminen on nykyään aina "vauhkoontumista"), annetaan siinä aika selkeä signaali pienille tytöille. Ja kun jouluna näiden tyttöjen paketista tulee pusero, jossa kerrotaan hänen olevan syntynyt meikkaamaan ja pikkuveljen lahja kertoo, kuinka hänestä tulee tulevaisuudessa tähti, niin toivottavasti nämä tytöt muistavat Clintonin eiliset sanat:

“And to all of the little girls who are watching this, never doubt that you are valuable and powerful and deserving of every chance and opportunity in the world to pursue and achieve your own dreams.”

 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat