Olimme eilen viettämässä Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää ystävämme kotona. Illan kohokohta oli itsenäisyyspäivän ilotulitus, jonka jälkeen havahduimme siihen, että läheiselle puistoalueelle alkoi kaahata kymmeniä ja taas kymmeniä poliisiautoja. Siinä ei sinänsä Miamissa ole mitään ihmeellistä, mutta nyt autoja vain tuli, tuli ja tuli. Niin tuli myös ambulansseja. Ja pian ystävämme sanoi: Katsokaa, ihmiset juoksevat karkuun. Tuntuu aika hurjalta katsoa ylhäältä parvekkeelta, kun ihmiset näyttävät juoksevan henkensä edestä.

Toimittajana aloin luonnollisesti heti etsiä tieto internetistä. Twitterissä oli paljon huhuja: Joku ampuu rynnäkkökiväärillä. Useita kuolleita. Useita ampujia. Täysi kaaos. Ampuja on edelleen vapaana. Kaikki mahdolliset terroristijärjestöt lueteltiin. Ja niin edelleen.

Mitä itse siinä tilanteessa ajattelin? Että voi paska, nyt tämä tuli meidän kotipuistoomme. Jotenkin niin, että tietysti se tuli. Ei ole montaa viikkoa siitä, kun lähellä Orlandossa tapettiin kymmeniä ihmisiä homobaarissa. Olin juuri keskustelut kaverini kanssa siitä, kuinka pelottavaa USA:ssa on asua, kun niin monella on ase. Tietysti se voi tapahtua myös meidän lähipuistossamme. 

Edelleen on hieman epäselvää, mitä puistossa todella tapahtui. Se tiedetään, että ihmiset luulivat jonkun ampuvan ja se aiheutti valtavan paniikin, kun tuhannet itsenäisyyspäivää juhlimassa olleet lähtivät rynnimään karkuun. Koska sellaista elämä nykyään on. Sitä ei pidetä mitenkään harvinaisena, että joku avaisi tulen keskellä väkijoukkoa.

Olen tänään miettinyt pelkoa. Miksi pelkään Miamissa, että joku ampuu minut, mutta Shanghaissa en pelännyt lainkaan, vaikka siellä vaani ehkä vieläkin suurempi uhka?

Myrsky on seikkailu?

Kun olimme muuttamassa Shanghaihin, lähipiiri oli huolissaan. Että kannattaako sinne lähteä, siellähän on varmasti todella paljon rikollisuutta kun on niin paljon ihmisiäkin. Mutta edelleen kerron ihmisille ylpeänä, että Shanghaissa en joutunut pelkäämään mitään. Siellä saatoin naisihmisenä lähteä keskellä yötä toiselta puolelta kaupunkia humalassa yksin kotiin eikä ollut mitään huolta mistään. Kiinassa tuliaseiden omistaminen on kiellettyä ja muutenkin väkivaltarikoksia on todella vähän. Todella turvallinen kaupunki! Mitä nyt liikenne oli vähän hurjapäistä.

Mutta onko se totuus? Käytännössä joka päivä minua tuijotti ikkunasta saastepilvi, joskus heikompi, joskus vahvempi. Tiedän ihmisiä, jotka ovat olleet vuosikausia komennuksella Kiinassa ja kun he palaavat kotiin, lääkäri ihmettelee, kuinka paljon tupakkaa he ovat oikein vetäneet. Sellaista jälkeä saasteet tekevät ihmisen keuhkoille. Uutisista saa lukea, kuinka pikkulapset sairastuvat Kiinassa keuhkosyöpään. 

Mutta pelottaako se? E-hei. Saasteista tuli Shanghai-vuosina suomalaisten keskuudessa melkeinpä vitsi, toki veemäinen sellainen. Sillä oli hyvä aloittaa aamukeskustelunsa kavereiden kanssa. Että tänään taas vähän heikompi päivä, no eipä tarvitse lähteä ulos lenkille. Pitäisiköhän nyt ostaa se kaasunaamari, hehheh.

Shanghai näytti tältä kotimme ikkunasta joulukuussa 2013. Ylhäällä näkyvä vaalea piste on aurinko. 

Huomasin saman ilmiön, kun heti ensimmäisinä Miami-viikkoinani kaupunkia lähestyi massiivinen hurrikaani. Amerikkalaiset puhuivat siitä niin, että jee, tästä tulee ehkä ylimääräinen vapaapäivä, pitäisikö järjestää hurrikaanibileet. Me tunnollisina suomalaisina ostimme kaapit täyteen sardiinisäilykkeitä (joita syömme edelleen) mutta ei asiaa ajatellut mitenkään niin, että tässä voisi olla jotenkin hengenvaarassa. Se oli poikkeustilanne, vähän jännittäväkin ehkä. Hurrikaania ei koskaan tullut. 

Niin taisi käydä Suomessakin vastikään. Meteorologit ennustivat hurjaa kesämyrskyä ja antoivat varoituksia. Myrskyä ei tullut, tai niin ainakin päättelin ystävieni Facebook-feedistä: Ihmiset olivat suorastaan pettyneitä, kun sitä "luvattua" rajuilmaa ei näkynytkään. Miksi luvataan kovaa ukkosta jos sitä ei tule! Mietin mielessäni, että eivätkö hurjat myrskyt ole Suomessakin tappaneet? Mutta silti myrsky koetaan vain jännittävänä asiana, ei henkeä uhkaavana. 

Voiko ihmiseen luottaa?

Siinä missä myrskyä pidetään seikkailuna, eivät kaikki tuttunikaan pidä esimerkiksi Helsingin keskustaan menoa enää turvallisena. Facebook-feedissäni näkyy aika ajoin kauhistelua, kuinka Suomenkin isoja kaupunkeja on parempi välttää, kun "niissäkin voi räjähtää pommi milloin tahansa". 

Kun ystäväni olivat osallistumassa Helsingin Pride-kulkueeseen viime lauantaina, moni kertoi, että asiaa oli kauhisteltu. Että kannattaako sinne ehdoin tahdoin mennä altistamaan itsensä kuolemanvaaraan.

Olemmeko jotenkin menettäneet luottomme toisiin ihmisiin? Enää oletusarvo ei ole se, että toinen ihminen haluaisi toiselle ihmiselle hyvää, vaan ajatus on se, että ihmiset haluavat toisillensa pahaa. 

Jonkinlainen luoton puute muihin kuin "omiin" näyttää yleistyvän muutenkin. Ei kukaan ole ollut huolissaan siitä, että olen raskaana lähellä zika-alueita. (Zika on samaa kategoriaa kuin saasteet tai myrskyt. Laajempi käsite, eräänlainen tuntematon uhka, jonka pelkääminen ja inhoaminen on vaikeampaa.) Sen sijaan siitä on kyselty, että uskaltaakohan siellä USA:ssa nyt synnyttää, kun ei voi tietää, miten ne siellä sen synnytysasian handlaavat. Suomessa sen sijaan voisi olla varma, että lääkäreihin voi luottaa.

Kun olin teini, Euroopassa puhuttiin, uskaltaako Yhdysvaltoihin matkustaa. Siellä voi olla terrori-iskuja ja näin ollen vaarallista. Nyt täällä Yhdysvalloissa puhutaan, uskaltaako Eurooppaan matkustaa, koska siellä voi olla terrori-iskuja ja näin ollen vaarallista. Pelko näyttää olevan vuodesta toiseen, että kesken lomamatkan toinen ihminen tulee ja tappaa. Jos lomakohdetta lähestyy taifuuni tai hurrikaani, vastaavaa ajatusta ei ole. Silloin ollaan huolissaan siitä, pääseeköhän uima-altaalle tai myöhästyykö lento. 

Itse vetelin kolme vuotta Shanghain saasteilmaa keuhkoihini miettimättä sen kummemmin, mitä se tekee terveydelleni. Miamissa huomaan olevani enemmän valppaana. Mutta kumpi kaupungeista on oikeasti vaarallisempi? 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat