Rakastan euroviisuja. Tämä ihana musiikkitapahtuma on ollut keväideni kohokohta jo lähes 20 vuotta. Eikä pelkästään keväiden. Koko hössötys alkaa oikeastaan jo talvella, kun maat alkavat järjestää karsintojaan. Mikään ei ole jännittävämpää, kuin spekuloida Suomen biisien menestysmahdollisuuksilla ja toivoa oman suosikkinsa voittoa. 

Euroviisut saapuvat varmasti joka kevät, mutta niin saapuu eräs toinenkin asia: "Euroviisuissa on paskaa musiikkia" -kommentit. Näitä kommentteja näkee paitsi ihmisten statuksissa, myös euroviisuista riemuitsevien fanien päivityksissä. "Paska juttu, ihan typerää, mitä te nyt tuollaista katsotte, hyi hitto."

Ja aina, kun näiltä ihmisiltä kysyy, että montakos euroviisua olette tänä vuonna kuunnelleet, on vastaus poikkeuksetta: "En yhtään."

Asia selvä. Haukut siis kappaleita, joista et ole kuullut ainuttakaan?

"Kyllä. Kuulematta paskaa."

Toinen intohimojeni kohde on raviurheilu. Tässäkin kohtaan jatkuvasti "miten sä nyt tuollaisesta jaksat innostua, todella tylsä laji" -kommentteja. Kun kysyn näiltä henkilöiltä, että montakos kertaa olet käynyt raveissa, on vastaus tässäkin kohtaa aina: "En kertaakaan."

"Mutta mä tiedän, että se on todella tylsää, hevoset vaan juoksee ympyrää, mitä hauskaa siinä muka olisi." 

(Ja tähän ehkä vielä joku mauton meetvurstivitsi.)

Kaikki on paskaa

Oikeastaan tällaisiin kommentteihin törmää jatkuvasti. Vain elämää on ihan typerä ohjelma, siinä kaikki vain itkevät, miksi jengi innostuu tästä, en ole kyllä koskaan katsonut, mutta ihan tyhmää. Ensitreffit alttarilla on sosiaalipornoa, jota katsovat vain ääliöt, itse en ole katsonut kertaakaan. Ja entäs tämä Luokkakokous-elokuva sitten, sadattuhannet suomalaiset menevät katsomaan paskaa, itse en aio edes vilkaista, mutta paska se on!

Olin pitkään sitä mieltä, että näin käyttäytyvät henkilöt luulevat olevansa jotenkin parempaa väkeä. Että on kivaa haukkua toisen euroviisuharrastusta, koska itse on niin hieno henkilö, ettei moiseen humpuukin sorru.  Mutta saatoin olla väärässä. Sain nimittäin itseni kiinni käyttäytymästä tismalleen samalla tavoin.

Kyseessä oli golf. Floridassa kaikki harrastavat sitä. Mieheni alkoi harrastaa sitä, kaikki tuttavani harrastavat sitä. Minuakin alettiin houkutella mukaan, mutta pysyin sitkeästi kannassani: "Golf on ihan typerää, ei voisi vähempää kiinnostaa. En tule." 

Kun muut silti lähtivät golffaamaan ja jättivät minut yksin, aloin mainostaa kantaani yhä sitkeämmin: "Siis ei voisi niinku vähempää kiinnnostaa. Tosi tylsää." 

Valitin Facebookissakin, että tosi ärsyttävää, kun nää käy jossain typerällä golfradalla viikonlopusta toiseen.

Teinkö näin niin, että olisin tuntenut itseni jotenkin paremmaksi ihmiseksi, kun pysyin erossa kyseisestä lajista? En.

Käyttäydyin niin, koska minua ärsytti, että muilla oli hauskaa sellaisen asian parissa, jossa itse koin itseni ulkopuoliseksi.

Voisiko kyse olla siis siitä? Jos koko muu Facebook-feedisi hehkuttaa Antti Tuiskun uusinta vetoa Vain elämäässä, ja sinä et pääse hehkutukseen mukaan, niin koet itsesi yksinkertaisesti ulkopuoliseksi? Harmittaa, kun muilla on hauskaa ja sinulla ei? Ja koska et voi kommentoida mitään asiaan liittyen, on helpompi alkaa murista, että "ihan paska ohjelma, onneks en kato". Ja asiaa korostaaksesi käyt vielä kirjoittamassa tämän kaikkien ohjelman fanien statuksiin.

Kokeilu kannattaa

Niin, siitä golfista. Viime viikonloppuna päätin lopettaa kitinän ja lähteä kokeilemaan lajia. Ja yllätys yllätys, se olikin ihan mukavaa. (Olen aiemmin pelannut paljon pallopelejä, ja pallopelihän se golfikin on. Nyt jälkikäteen on oikeastaan huvittavaa, kuinka paljon lajia "vastustin".) En vielä tiedä, alanko harrastaa lajia vakituisesti, mutta varmasti aion mennä radalle vielä uudestaan. Ja nyt ainakin tiedän, mistä jään paitsi, jos en lähde mukaan. Voin sanoa, että tänään ei vaan huvita, eikä minun tarvitse enää alkaa lytätä muiden iloa.

Saman ilmiön olen kokenut raviradalla kymmeniä kertoja. Olen ottanut pieneksi elämäntehtäväkseni viedä raveihin ihmisiä, jotka eivät ole siellä koskaan käyneet. Houkuttelu on hankalinta ("mulla olisi siellä varmaan tosi tylsää, kun en tajua siitä mitään"), mutta suurin osa, jonka olen radalle saanut, on sinne myös palannut. Koska "täähän oli sittenkin tosi hauskaa!"

Viime viikolla luin Facebookista, kuinka Vain elämää -ohjelmaa sinnikkäästi ilman jaksonkaan katsomista haukkunut kaveri kirjoitti: 

"Onneksi annoin tälle viimein mahdollisuuden. Tämähän on ihan mahtava sarja!"

Niin, se mahdollisuus. Se kannattaa tosiaan antaa. Voi nimittäin päästä käsiksi johonkin huippuun juttuun.

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat