Ajauduin eilen mielenkiintoiseen keskusteluun lapsenvahdeista ja niiden tarpeellisuudesta. Keskustelun innoittajana oli Chez Hélénan kirjoitukset, joissa hän on käsitellyt parisuhdeaikaa ja babysittereita. Palaute oli ollut ilmeisen ikävää. 

Huomionarvoista oli, että keskustelu ajautui tässäkin aiheessa siihen, että lapsenvahtia käyttävät kokivat, että ei-käyttäjät paheksuivat heitä. Ei-käyttäjät taas kokivat, että lapsenvahdilliset paheksuivat heitä. (Tämä tuntuu toistuvan kaikissa maailman asioissa, jotka koskevat lapsenkasvatusta: Keskustelu jumahtaa jossain vaiheessa siihen, että kaikki syyttävät toisia arvostelusta.) 

Minulle on aivan sama, miten muut tämän asian järjestelevät. Yhtä "vasta-argumenttia" olen kuitenkin miettinyt paljon. Moni sanoo, että lapsenvahdin käyttäminen on turhaa, koska "omaa aikaa ja parisuhdeaikaa voi olla koko perheen kesken".

Omalla kohdallani tämä ei pidä paikkaansa. 

Jo kauan ennen lastakin minun oli hyvin tärkeää viettää aikaa ystävieni kanssa ilman miestäni. On ihanaa, että ystäväni viihtyvät myös mieheni seurassa, mutta en todellakaan halua puolisoani aina mukaan illanviettoihin. Tarvitsen välillä aikaa, jolloin saan imettyä sitä rakkautta ja energiaa ystävistäni, jotka ovat pitäneet meidät ystävinä jopa yli 20 vuoden ajan. 

Mielestäni tilanne on sama lapsen kanssa. Olen käsittämättömän onnellinen, kuinka ihanasti ystäväni ovat ottaneet vauvan vastaan. Suomi-reissulla oli ihanaa hengailla ystävien ja vauvan kanssa. Mutta yhtä tärkeää oli jättää lapsi hoitoon ja olla ystävien seurassa ilman lasta. 

Olen ollut nyt kaksi vuotta pois töistä. Omalla kohdallani tämä tuntuu muodostuvan ajaksi, joka on liian pitkä. Kun hiljattain siivosin papereitani ja löysin kansion täynnä työtodistuksia ja juttunäytteitä, sydämessä läikähti: Olenko oikeasti ollut noin hyvä.

Tästä syystä päädyin loppukeväästä ratkaisuun, että kotiimme tulee lapsenvahti vähintään kerran viikossa. Kipuilen jo sen kanssa, että kaipaan työidentiteettiäni. En voi menettää muita titteleitäni. En voi enkä halua olla pelkästään äiti. Siispä lapsenvahtiaikana saatan mennä lähikahvilaan, avata läppärin ja chattailla pari tuntia ystävieni kanssa. Keskittyä pelkästään heihin. Tai tehdä omia kirjoitusprojekteja. Tai olla vain yksin.

Samasta syystä lapsenvahti tulee meille joskus viikonloppuisin. Olisi katastrofi, jos alkaisin olla miehellenikin vain äiti. 
 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat