Havahduin hiljattain siihen, että olen täysin pihalla siitä, mitä vauvani ikätovereille tapahtuu Suomessa. Ystäväni saattavat kysellä, että mitenkäs viiden kuukauden neuvola meni. Silloin minä vastaan hölmistyneenä, että ei täällä ole mitään viiden kuukauden tarkastusta. Vastaavat kuviot toistuvat usein.

On hassua, kuinka erot ovat niin pieniä mutta silti niin isoja. Kun suomalaisvauvat saavat ensimmäisen ison rokotesatsin kolmekuisena, meidän vauva sai ne kaksikuisena. Kun yönsä täydellisesti nukkunut vauvamme alkoi heräillä viisikuisena, suomalaisystävät ehdottivat, että ehkä viimein on aika aloittaa kiinteiden ruokien syöminen. Meidän miamilainen lääkärimme sanoi, että ei missään tapauksessa. Antakaa sen sijaan riisivelliä. Siihen suomalaistuttavamme taas sanoivat, että Suomessa velli on ehdoton ei. 

Yritä siinä sitten tasapainoilla. Tosin luotan lääkäriimme kuin vuoreen, vaikka monessa asiassa Suomesta tuntuukin tulevan vastapallona "mutta kun Suomessa tehdään näin". (Kaikista lääkärimme neuvoista en melkein edes "kehtaa" kertoa.)  

Täällähän kuvio toimii niin, että olemme itse valinneet vauvallemme lääkärin, joka parhaassa tapauksessa olisi lapsemme lääkäri suurin piirtein täysi-ikäiseksi asti. (Paitsi että ei ole, koska muutamme todennäköisesti sitä ennen takaisin Suomeen.) Hän on tavoitettavissa käytännössä aina: Jos meillä on jotain kysyttävää, lähetämme hänelle sähköpostia tai hätätapauksessa (joita kohdallamme on ollut kaksi, tosin ne eivät oikeasti olleet hätätapauksia, mutta ensimmäisen lapsen kanssa se nyt on tällaista) soitamme. Vaikka keskellä yötä. Johon lääkäri sanoo aina, että teitte ihan oikein kuin soititte. Vaikka siis olisimmekin soittaneet ihan turhasta.

En tiedä, milloin lääkärimme on vapaalla. Ilmeisesti ei koskaan. Ehkä hän tekee nyt muutaman vuoden täysillä töitä ja palkkaa sitten praktiikallensa toisen lääkärin. Mutta jokainen tyytyväisenä pysyvä asiakas tarkoittaa hänelle jatkossakin maksavaa asiakasta. Näin kuvio toimii.

Tuntuu siltä, että lääkärillemme juuri meidän lapsemme on kaikki kaikessa. Näin vanhempina menemme ihan vain siivellä: Meidän fiiliksiämme ei seuraa kukaan. Siksi yllätyin, kun Googlasin, miten Suomessa vanhempia tarkkaillaan: Vanhempien mieliala ja jaksaminen. Alkoholikysely (ainakin kahdesti). Arvio vanhempien hyvinvoinnista. 

Jos minä kärsisin esimerkiksi synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, voisin todennäköisesti avata suuni lastenlääkärin vastaanotolla ja hän neuvoisi minut eteenpäin jollekin toiselle lääkärille. Jonka sitten voisin palkata, jos vakuutusyhtiö lääkärin hyväksyisi. Luottokortin saldo tuskin riittäisi.

Odotan mielenkiinnolla, miltä tuntuu palata takaisin suomalaiseen systeemiin. Tuntuvatko kyselylomakkeet tungettelevilta? Mitä jos täällä vauvaa on neuvottu hoitamaan tavalla, joka on suomalaisten ohjeistusten mukaan täysin väärin?

Yhdestä asiasta voin (toistaiseksi) olla varma: En joudu Suomessa nolostumaan siitä, että neuvoin tuttavani sellaiselle lastenlääkärille, johon hänelle ei ollut varaa. Niinkin on täällä käynyt.

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat