Koko USA on ollut viime päivät todellisen moraalikysymyksen äärellä. Se kuuluu kärjistettynä näin: Jos pitää valita gorillan ja ihmislapsen välillä, kumman henki on tärkeämpi? Pidemmällä kaavalla tarinassa on muitakin isoja elämänkysymyksiä, kuten se, mikä on vanhemman vastuu lapsestaan.

Koko tarina sai alkunsa lauantaina Cincinnatin eläintarhasta Ohiosta, kun 3-vuotias pikkupoika putosi gorilla-aitaukseen. Eläintarhan työntekijät saivat nopeasti pari gorillaa eristettyä, mutta 17-vuotias Harambe-gorilla oli kiinnostuneempi ihmislapsesta. Se jäi pojan luo, mutta parin minuutin päästä se oli kuollut. Eläintarha ampui gorillan, joka tarhan johdon mukaan oli niin suuri, että "voi murskata kookospähkinän yhdellä kädellä". Pojan on kerrottu toipuvan vammoistaan, joista ilmeisesti suurin osa tuli yli 4,5 metrin pudotuksesta aitaukseen.

Harambe-gorillan kuoleman jälkeen USA:ssa on alkanut valtava keskustelu siitä, kuka toimi oikein ja kuka ei. Eläintarha sanoo seisovansa tekonsa takana, koska lapsen henki oli vaarassa. Silminnäkijät ovat kertoneet, että gorilla ei satuttanut poikaa, oikeastaan suojeli sitä. Viranomaiset kertovat, että gorilla kohteli lasta väkivaltaisesti. (Videon tapauksesta voi katsoa muun muassa täältä.) Viranomaisten mukaan gorillaa puolustavat eivät ymmärrä, mihin yli 200-kiloinen gorilla pystyy. Ja niin edelleen.

Mikä on vanhemman vastuu?

Yhdeksi tärkeimmäksi kysymykseksi tarinassa on nousemassa se, mikä on vanhemman vastuu lapsestaan. Voiko yhteiskunta rientää apuun aina, kun vanhempi mokaa? Silminnäkijät nimittäin väittävät, että pojan äiti oli käynyt lapsensa kanssa pitkää väittelyä siitä, saako lapsi mennä gorillan aitaukseen vai ei. Silminnäkijöiden mukaan poika oli vaatinut, että hän haluaa mennä veteen. (Aiheesta juttua muun muassa täällä.) Äiti oli tämän luonnollisesti kieltänyt, mutta kansa hmettelee, miten poika kuitenkin pääsi aitaukseen livahtamaan. Sitä ennen hänen piti nimittäin kiivetä pienen aidan yli ja ryömiä pieni matka istutusten läpi. Vasta sen jälkeen oli edessä 4,5 metrin pudotus aitaukseen. 

Toki on myös niitä mielipiteitä, joiden mukaan lapsen äiti on sankari: Hänhän joutui katsomaan vierestä lapsensa taistelua mahdollista kuolemaa vastaan. (Asiasta julkaisi näkökulman muun muassa Time.) Äidin puolustajien mukaan äitiä ei voi syyttää, koska kaikki tietävät, minkälaista elämä pikkulasten kanssa voi olla. Pikkulapset karkaavat ja niin edelleen. Se voi olla yhtä kaaosta, ja on inhimillistä, että näin käy. 

Kuka on konna? 

Keskustelu tapauksesta on käynyt kuumana päiväkausia ja jatkuu edelleen. Itselleni tulevat mieleen filosofian tunnit, joissa piti "päättää" kenen hengen pelastaisi useasta vaihtoehdosta. (Vaihtoehtoina olivat muistaakseni lapsi, vanhus, rikollinen, koira ja niin edelleen.) Kysymyshän on käytännössä mahdoton. Eläintarhakin on ollut vaikean paikan edessä. Kuten moni sanoo: Jos gorilla olisi tapannut lapsen, kaikki syyttäisivät eläintarhaa. 

Toki tarinassa on muitakin pointteja, kuten se, onko oikein pitää eläimiä vangittuina ja syytetäänkö vanhempia siksi, että "he eivät olleet valkoisia". (Rasismi nousi esiin muun muassa tässä kirjoituksessa, joka pohti sitä, olisiko isän rikostausta nostettu esiin, mikäli perhe olisi ollut valkoinen. Varmaa tietoa ei ole, oliko isä edes paikalla, kun tapaus sattui.)

Joka tapauksessa poliisi tutkii tällä hetkellä vain ja ainoastaan aitaukseen pudonneen lapsen perheen toimia. 

Osa näkee traagisessa tapauksessa hyviäkin puolia. Ehkä on hyvä, että kansa keskustelee siitä, kuinka luonnosta vieraantunut ihmisestä on tullut. Eläinten kanssa ei voi käyttäytyä kuten huvipuistossa. Ja ehkäpä uhanalaiset gorillat saavat nyt huomiota. (Aiheesta lisää muun muassa täällä.)

Kuka lopulta on tarinan sankari ja kuka konna, se selvinnee vasta jonkin ajan päästä. 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat