Kun vauvamme oli muutaman viikon ikäinen, kotitalomme uima-altaalla järjestettiin juhlat. Halusin kovasti mennä juhliin, mutta takaraivossa jyskytti pelko siitä, voiko vastasyntynyttä sinne viedä. Pähkäilin asiaa pitkään, kyselin asiasta tutuilta ja jopa lääkäriltä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että jos vauva on vaunuissa ja käyn juhlissa nopeasti, ulkoilmassa järjestettävä tapahtuma on varmasti ihan ok eikä vauva saa mitään kuolemantautia.

Ehdin olla juhlissa viitisen minuuttia, kun tuntematon nainen tuli kauhistelemaan, miten olen voinut tulla sinne noin pienen vauvan kanssa. Ei hyvä, ehkä jopa vaarallista.

Ja kas näin, ilta pilalla.

Vauva-arjessa suurimpana yllätyksenä on tullut se, minkä kaiken voi muiden (yleensä täysin ulkopuolisten) mielestä tehdä väärin. Muutama viikko uima-allasepisodin jälkeen olin pankissa, kun vanhempi nainen tuli kertomaan, miten olimme valinneet vauvallemme vääränlaiset vaunut. Kuulemma jos jatkamme kyseisten vaunujen käyttämistä, vauvan jalat menevät pilalle. 

Mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä? Soittaa miehelle, että tuleppa hakemaan meidät vauvantarvikeliikkeeseen, nyt täytyy mennä ostamaan uudet vaunut, koska muuan mummo sanoi, että tämä pilaa vauvamme jalat. Tietenkään ei. Mutta vaikka kuinka haluaisi olla järkevä ja ohittaa tuollaiset kommentit hölynpölynä, ei ensimmäisen lapsen vanhempana pysty. Sitten sitä menee Googleen ja löytää keskustelupalstoilta vahvistuksen, kuinka lapsi voi vaikka kuolla, jos se istuu vaunuissa väärin.

Ja ahdistuksen kierre on valmis.

Taisteluni

Vauvan synnyttyä liityin useampaan vauvaryhmään internetissä, koska halusin suomalaista vertaistukea. Suurimmasta osasta olen sittemmin poistunut. On kummallista, että vaikka perhe olisi sinänsä tyytyväinen elämäänsä ja kaikki menisi ihan hyvin, löytyy kaikesta kuitenkin kritisoitavaa. Olen nähnyt väitettävän, että läpi yön nukkuvan vauvan vanhempien on turha olla tyytyväinen, koska läpi yön nukkuva vauva voi kuolla (tietysti kommenttina myös "lähdettä en tähän hätään muista, mutta tosi on") ja imettäessä ei muuten sitten saa katsoa edes televisiota, koska imettäminen on "äidin ja lapsen yhteistä aikaa" ja siinä "luodaan tärkeää suhdetta loppuelämäksi". Jos erehtyy vilkaisemaan tuntitolkulla kestävän imetyksen aikana Facebookia kännykästä, niin tämä kaikki on pilalla. Vauvasi ei luo sinuun syvää suhdetta. Amen.

Imettäminen on muutenkin asia, joka näyttää varsinkin suomalaisissa naisissa herättävän aivan valtavia paineita. Täällä Miamissa synnytyssairaalassa kysyttiin, että meinaatkos muuten imettää vai annetaanko korviketta. Päätös kirjattiin vauvan tietoihin ja asia oli sillä selvä. Jokaisen oma päätös.

Nettipalstoja ei tarvitse kauaa lukea, kun käy selväksi, miten pulloruokintaan tai korvikkeeseen (yleensä pakosta) päätyviin Suomessa suhtaudutaan. Ei ihme, että äitejä ahdistaa. 

En tiedä, vaikuttiko miamilainen ilmapiiri suhtautumiseeni korvikkeeseen, mutta minua ei ahdistanut lainkaan, kun annoimme vauvalle alkutaipaleella iltaisin yhden korvikkeen (koska vauva ei meinannut jaksaa iltaisin syödä tarpeeksi eikä siksi nukkua). Siksi osasin myös sivuuttaa Suomesta tulleet "ei kannata antaa korviketta, vauva ei syö sen jälkeen rintaa enää ikinä" ja "voi olla, että oma maidontuotantosi tyrehtyy" ja "parempi olisi vain taistella sen imetyksen kanssa". 

Tuohon kommenttiin kiteytyy aika paljon: Parempi olisi vain taistella. On varsin kummallista, että pitäisi kiduttaa itseään jonkun mystisen taistelun takia. Tietysti saa jos haluaa. Mutta meille riitti kaksi yötä "taistelua" aamuneljään, sen jälkeen korvike saapui pelastamaan. (Sittemmin vauva luopui iltakorvikkeesta ihan itsestään.)

Parempi varautua?

Joskus kysyn "älä anna pulloa, se voi pilata kaiken" -kommentoijilta, mitä järkeä on pelotella etukäteen. Yleensä perustelu on aina se, että on "parempi varautua kaikkeen". Väitän kyllä, että ei ole. Jos lapsi ei ole selkeässä hengenvaarassa ja perhe vaikuttaa olevan tyytyväinen eloonsa, on täysin järjetöntä alkaa kertoa, mitä voisi tehdä toisin. Uima-allasnainen ei saanut minulle kuin pahan mielen ja takaraivoon jyskytyksen siitä, pitäisikö vauvan kanssa sittenkin lukkiutua neljän seinän sisälle. Olen pilannut itseltäni monta iltaa muutenkin murehtimalla sitä, osaanko vai pilaanko jotenkin kaiken. Kun sitten joskus on ulkona eikä näitä asioita mieti, purjehtii joku ulkopuolinen arvostelemaan. 

Sitä paitsi: Jos "kaikkeen varautuminen" saa pikkuvauvaperheet ahdistumaan, on toisella taktiikalla vielä suurempi vaikutus. Olen huomannut, että mikään ei tunnu paremmalta, kuin ulkopuolisen viesti siitä, että olen ehkä tehnyt jotain oikein. Nimittäin ehkäpä miamilainen ilmapiiri ei ollutkaan syy siihen, miksi korvikkeen antaminen ei minua ahdistanut. Oikeasti syy saattoi olla sukulaiseni kommentissa:

"Onpa hienoa, että keksitte noin nopeasti ratkaisun iltavalvomisiin! Parempi sekä teille että vauvalle, että saatte kaikki nukuttua." 

Ei kauhistelua mikä kaikki voi mahdollisesti mennä pieleen, vaan lempeä tuuppaus eteenpäin. Sellaista uudet vanhemmat tarvitsevat, vaikka itse ehkä olisikin päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun.

 

 

Kommentit (2)

Elina

Älä älä vaan lukittaudu neljän seinän sisälle! Tiedän, että ekan lapsen kohdalla on vaikeaa antaa joskus noiden "neuvojen" mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta sillä kuuluisalla maalaisjärjellä pärjää pitkälle tässäkin asiassa ja jostain syystä ihmiset rakastaa neuvoa vauvojen äitejä. Teillähän menee tosi hienosti ja ihanaa, että teillä nukutaan hyvin! Kirjoitin joskus kuopukseni odotusaikana täsmälleen samasta aiheesta: http://www.lily.fi/blogit/lentoaskeleita/omanlaisensa-aiti

PS. Ihan mielenkiinnosta, että miten muka vaunut voisivat pilata lapsen jalat? :D 

maritalvikki
Liittynyt18.9.2015

Kiitos linkistä, todella hyvä kirjoitus! Juuri noiden samojen aiheiden parissa minäkin tosiaan. :)

Siis ilmeisesti vauva oli muka jotenkin huonossa asennossa niissä vaunuissa muka! Hohhoijaa. 

Ajatuksiani voit seurata myös Twitterin kautta. 

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat