Luin hiljattain Eeva-lehdestä artikkelin Sarah Fergusonista. Siis Yorkin herttuatar Sarah Fergusonista, joka vuonna 1986 meni naimisiin prinssi Andrew'n kanssa. Artikkelissa kerrottiin, että kun prinssi Andrew ensimmäisen kerran kertoi rakastavansa Sarahia, Sarah meni niin hämilleen, että kompastui pianonjalkaan, kaatoi juomansa ja astui vielä kuningattaren corgin päälle. 

Olin niin vaikuttunut, että minun oli luettava tuo kohta useaan kertaan. Prinssin rakastama nainen oli siis niin tohelo, että onnistui astumaan kuningattaren corgin päälle. Ja silti prinssi rakasti häntä sydämensä pohjasta. Kuinka virkistävää! Kömpelö nainen kuninkaallisissa piireissä! (Myöhemmin artikkelissa tosin mainittiin, että Sarahin ja Andrew'n ero johtui osittain siitä, että Sarahin ei-kuninkaallinen käytös hiersi siniverisissä piireissä liikaa. Mutta se on toinen tarina. Huhujen mukaan Sarah on edelleen Andrew'n suurin rakkaus.) 

Naisen kömpelyys on edelleen tabu. Kun Hjallis Harkimo käveli Linnan juhlissa puolisonsa laahuksen päälle ja kompuroi, sille vähän naureskeltiin: No, tuollaista sattuu. Sellaisia ne miehet joskus ovat. Hehheh. 

Kun Jennifer Lawrence kaatui hakiessaan Oscar-palkintoa parhaasta naispääosasta, osa tunsi suoranaista vahingoniloa. Internet on täynnä hidastuskuvia kaatumisesta. Niissä Jennifer hautaa päänsä käsiinsä häpeästä. Kun Jennifer sai kultaisen palkinnon käsiinsä, hänen ensimmäiset sanansa olivat: "Te taputatte seisaaltanne vain siksi, että teistä tuntuu pahalta, kun minä kaaduin. Tämä on niin noloa!"

Siis henkilö, joka on palkittu vuoden huikeimmasta roolista, luulee ihmisten taputtavan hänelle säälistä. Ihan kuin yksi kompurointi pyyhkäisisi pois hänen taitonsa näyttelijänä. 

Myös minä olen kömpelö nainen. Eikä se tee minusta yhtään huonompaa ihmistä.

Ei yhtä hieno?

Toki jo lapsesta saakka tytöille tehdään selväksi, että tietynlainen hutilointi tai tunarointi ei käy päinsä. Kun ala-asteella opettelimme kaunokirjoitusta, käsialani herätti muissa tytöissä huvitusta. Se oli leveä ja meni välillä reunaviivojen yli. Tytön käsiala ei saanut olla kömpelö, sen piti olla siro ja tiukasti viivojen sisällä. Osasin kyllä kirjoittaa ja lukea lahjakkaasti, mutta huomion varasti käsialani.

Todistuksissa luki, että Mari on erittäin hyvä koulussa, mutta ei tarpeeksi huolellinen. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Ilmeisesti sitä, että kirjaimet olivat yli viivojen ja värit yli piirustusten reunojen. Osasin kyllä soittaa pianoa hyvin ja kirjoittaa niin lahjakkaasti, että siitä tuli lopulta ammattini, mutta aina raahasin perässäni sitä tietoa, että Mari nyt on vähän tumpelo.  

Tumpeluudessa ja kömpelyydessä on se ikävä sivumaku, että kömpelöitä naisia ei pidetä yhtä hienoina naisina kuin niitä muita. Ja väitän, että tämä(kin) on nimenomaan naisten itsensä keksimä vaatimus.

Olen nimittäin kömpelö edelleen. Törmäilen seiniin, pudottelen tavaroita. Jos yritän kävellä korkokengillä, astun jatkuvasti harhaan ja nyrjäytän nilkkaani. Kerran Shanghaissa astuin pimeässä pihan koristealtaaseen ja upposin sinne.

Mutta puolisoni ei koskaan sano, että miksi sun pitää olla tuollainen tunari. Puolisoni sanoo, että Marilla vain on niin paljon ajatuksia päässä, ettei se aina huomaa, minne se on menossa. Se on paljon huojentavampi ajatus kuin se, että kävelisin päin seiniä vain siksi, että olisin jotenkin pässinpää.

Sama on yhdistänyt kaikkia elämäni miehiä. Ei heitä ole kiinnostanut, jos joskus olen pudottanut lasin lattialle, kompuroinut korkokengissäni tai kaatunut tuolilla. Heille olen silti ollut kaunis ja hauska ja ihana. 

Silti välillä tunnen edelleen häpeää, vaikka suurimmaksi osaksi olenkin pystynyt kääntämään kömpelyyteni voitokseni: siitä saa nimittäin mahtavia tarinoita sosiaaliseen mediaan. Mutta joskus päähän hiipii ajatus, että pitäisikö vähän skarpata. 

Enkä oikein ymmärrä, miksi. Varsin hyvinhän tässä elämässä on moni asia mennyt, vaikka välillä juomalasi kaatuukin. Joskus jopa kaverin tietokoneen päälle.

Mitä väliä?

Linnan juhliin on enää muutama päivä. Ajatukseni ovat juhliin valmistautuvien kaltaisteni naisten parissa. Kiitos nykyajan, kättelyjonossa kompuroiva päätyy aivan varmasti sosiaalisen median riepoteltavaksi. Ja sitten pitäisi hävetä. Kompuroinut nainen voi olla saanut kutsun vaikka kuinka huikeiden saavutusten ansiosta, mutta pieni tohelointi nostetaan tikunnokkaan. Hienot naiset eivät tee noin, kuulen jo monen naureskelevan. 

Väärin. Kömpelö nainen on yhtä hieno nainen kuin se, joka kävelee virheettömästi kymmenen sentin koroissaan. 

Todistaakseni asian kysyin kahdelta Jennifer Lawrencea ihanana pitävältä mieheltä, mitä mieltä he ovat siitä, että Lawrence sattui kaatumaan portaissa. Toinen ei edes muistanut koko asiaa, toinen oli sitä mieltä, että mitä väliä sillä on, yhtä ihana hän on silti. 

Jennifer Lawrence on myös nimetty maailman vaikutusvaltaisimmaksi naisnäyttelijäksi. Ja maailman seksikkäimmäksi naiseksi.

Että niin kömpelöt naiset, kaatuilkaa menemään! Se ei tee teistä yhtään huonompia. Olette silti ihania. Ja hienoja.

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat