Olin ajatellut pitää blogini eritevapaana, mutta koska tiedän tämän vinkin tuottaneen iloa monelle tutulleni, ajattelin jakaa sen myös täällä. Kuten otsikkokin kertoo, joudun nyt käsittelemään, noh, kakkaa.

Kaikkihan tietävät ongelman, jota on käsitelty muun muassa Sinkkuelämäässä. Erässä jaksossa Carrie piti suurena merkkipaaluna sitä, että oli käynyt Mr. Bigin vessassa isolla hädällä. Käsittääkseni tätä asiaa oli pitänyt välttää paitsi äänien takia, myös toimituksesta syntyvien hajujen vuoksi. Koska tiedättehän, kakka haisee ja se ei ole kiva asia ja jos suhde on juuri alkanut, niin vielä vähemmän kivaa.

Vaikka oma parisuhteeni onkin kestänyt jo pitkään ja kakka-asian ei kai pitäisi enää olla mikään issue, koen edelleen epämiellyttäväksi jättää vessan hajujen valtaan. Etenkin silloin, jos meillä on vieraita. Joillain työpaikoilla olen törmännyt siihen, että tilannetta yritetään pelastaa suihkutamalla vessakoppiin hajusteita, mutta eihän se paljoa auta.

Mutta amerikkalaiset ovat keksineet ratkaisun kaikkeen. Myös tähän. Sen nimi on Poo-Pourri, jota minä tuttavallisemmin kutsun kakkasuihkeeksi. Se nimittäin peittää hajut jo etukäteen.

Poo-Pourria suihkutetaan pönttöön jo ennen kuin sille istutaan. Suihke muodostaa veteen kalvon, joka estää hajuja tulemasta ylöspäin. Ja kappas, eritteiden sijaan vessaan jää leijailemaan raikas sitruunan tuoksu tai mikä tahansa ihanuus, riippuen tietysti siitä, mitä tuoksua on ostanut. (Olen testannut tuotetta myös niin, että en ole suihkuttanut sitä etukäteen vaan jälkikäteen. Toimii myös silloin ihan ok.)

Tiedän suomalaisia, jotka ovat ostaneet tuotetta Amerikasta, kuljettavat sitä nyt aina käsilaukussaan ja käyttävät muun muassa työpaikoillaan. Jotkut (yleensä miehet) ihmettelevät, että mikä järki se kakan haju on peittää, arvaahan siitä sitruunankin tuoksusta, mitä siellä vessassa on oltu tekemässä. En tiedä, jotenkin se on vain erilaista!

Joten jos olet tulossa lomalle Amerikkaan, suosittelen ostamaan pullon tai pari tätä tuotetta, sitä ei nimittäin saa Suomesta. Kannattaa myös tutustua Poo-Pourrin mainoksiin Youtubessa, ne ovat hauskoja! Yksi tuotteen vitsikkäistä sloganeista kuuluu: Tytöt eivät käy kakalla.

(Ääniongelmaa suihke ei tietysti ratkaise, siihen vastaus löytyy Etelä-Koreasta. Korealaiset ovat nimittäin erikoistuneet vessoihin, joihin saa nappia painamalla esimerkiksi lorisevan veden äänen. Sillä saa sitten peitettyä ne itse tuottamansa äänet!)  

PS: Miamista olen löytänyt tuotetta ainakin ketjulta nimeltä Bed Bath and Beyond. 

 

Kommentit (1)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat