Shanghaihin jääneet kaverit viestittelivät viime viikolla. Kaupunkiin oli iskenyt ennennäkemätön pakkasaalto, jonka myötä talojen vesiputket olivat räjähtäneet. Ensin vesi oli ollut jääkylmää, sen jälkeen sitä ei ollut tullut päiväkausiin ollenkaan. Ei siis suihkua eikä vessaa eikä ennen kaikkea tietoa siitä, milloin tilanne tulisi korjaantumaan. Huokailin mielessäni: Eipä tarvi enää kärsiä tuosta loputtomasta säädöstä. Nimittäin kiinalaisten kanssa "säätämisestä" oli tullut kaveripiirissäni jo jonkinlainen vitsi. Ei niin pientä asiaa, etteikö siinä maassa saataisi pientä hässäkkää aikaiseksi. 

Siksipä olin tyytyväinen, kun reilu vuosi sitten kuulin seuraavan kohteen olevan Yhdysvallat, tuo todellinen länsimaalainen sivistysvaltio. Tästä eteenpäin kaikki rullaisi kuin vettä vain, ei mitään ongelmia ikinä missään. Vaan väärässäpä olin. Säätö jatkuu. Olen palannut ajassa taaksepäin, jonnekin 1980-luvulle.

Kävin esimerkiksi hiljattain verikokeissa. Kävin niiden tiimoilta myös lääkärissä, kaikki oli ok, mutta tarvitsen kokeiden tulokset myös omiin arkistoihini. Siispä soittelin laboratorioon ja pyysin tuloksia itselleni - ajattelin, että ne varmaankin voi lähettää joko sähköpostitse tai perinteisellä postilla. Vaan eipä sellainen käy päinsä! Nainen puhelimen toisessa päässä kertoi, että he lähettävät papereita vain faksilla. Luitte oikein: FAKSILLA.

Koska viimeksi olette käyttäneet faksia?

Nyt olen kytännyt viikon, että miehelläni olisi töissä sellainen hetki, että hän ehtisi faksin ääreen. (Koska yllättäen meillä ei kotona faksia ole, vaikka näemmä pitäisi.) Tänään sellainen tilanne viimein tuli, soitin uudestaan laboratorioon ja pyysin lähettämään tulokset mieheni työfaksiin. Tulokset eivät koskaan saapuneet. Soitin uudestaan. Sama ongelma. Soitin kolmannen kerran, sama ongelma. Faksi ei selvästikään ole kovin luotettava. En ole vieläkään saanut verikokeideni tuloksia. Joudun siis tällä viikolla ajamaan paikan päälle fyysisesti, että saan ne itselleni.

"Vain shekki"

Myös reseptit herättävät näin suomalaisessa hilpeyttä. Niitä kirjoitellaan sinisille muistilapun tapaisille paperinpaloille (kuvassa alempana), enemmän tai vähemmän epämääräisesti. (Samoille papereille hutaistaan laboratoriolähetteet.) Viimeksi toteutui vaihtoehto "enemmän epämääräisesti", sillä apteekkari ei suostunut lääkärin määräämää lääkettä minulle antamaan, koska hän "ei saanut käsialasta selvää". Kun kirjoitin kyseisen lääkkeen nimen paperille, ei apteekkari ollut "koskaan kuullutkaan" kyseisestä rohdosta. Lääke jäi saamatta. 

Kun kävin Suomessa lääkärillä marraskuussa ja ihmettelin kassalla, että lääkäri unohti antaa minulle lupailemansa reseptin, oli kassatyöntekijän ilme hölmistynyt: "Ei meillä mitään reseptejä anneta. Se on sähköinen resepti nykyään. Menet vain apteekkiin." 

Siis mihin tahansa apteekkiin.

Kysyin toki täällä "en saa käsialasta selvää" -apteekkarilta, eikö hän näe koneelta, että olen hakenut aiemmin samaa lääkettä saman ketjun toisesta apteekista. Apteekkarin ilme suurin piirtein sama, kun olisin kysynyt, että mikä on elämän tarkoitus. 

Eikä liene tarpeen mainita, kuinka ärsyttävää on, kun yrittää maksaa jotain asiaa ja vastapuoli sanoo: "Meillä käy vain shekki." Sillä on pitänyt maksaa muun muassa vuokra ja auto. 

Rahansiirrosta tililtä toiselle on turha haaveilla, sillä siitä pitää maksaa hurja 17 taalan maksu. Eli jos maksat kaverilta pummitun 20 taalaa suoraan hänen tililleen, joudut maksamaan 17 dollaria ylimääräistä. Sen takia väki käyttää shekkejä: Ne ovat ilmaisia.

Kerrassaan kauniit kengät

Tietystikin kaikessa on kysymys vain tottumisesta. Suomalaisena sitä on tottunut varsin hyvään. Siihen, ettei pakkanen riko vesiputkia tai siihen, että apteekki soittaa lääkärille, jos reseptissä on jotain epäselvyyksiä. Ei lääkettä hakevaa asiakasta jätetä oman onnensa nojaan, jos  apteekkari ei satu saamaan lääkärin käsialasta selvää. Ja vaikka se joskus ärsyttääkin, kun tilisiirrot eri pankkien välillä viipyvät muutaman päivän, ei niistä kuitenkaan tarvitse pulittaa ylimääräistä.

Vaan siltipä Facebook-feedini on täyttänyt valitus Suomen "paskuudesta". "Arvauskeskus" alkaa olla sanana jo kulunut eikä Suomessa toimi valitusten määrän perusteella nykyään mikään. 

Vai onko kyse siitä, että ihminen on syntynyt valittamaan? Kun itse haikailen Suomen sähköisten reseptien perään, kaverini manailevat, kuinka varmasti kaikki olisi niin paljon helpompaa siellä Miamissa. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Tai sitten ei.

Tämän päivän faksisäädön jälkeen olin taas todella pahalla päällä. Vaikka eihän sillä saavuta yhtään mitään. Jos soitin laboratorioon kolme kertaa, tavasin faksin numeron kolme kertaa, enkä siltikään saanut tuloksiani, niin asia ei ole enää omissa käsissäni. Aina ei kannata alkaa raivota, ellei kyse ole elämän ja kuoleman kysymyksistä.

Siispä tein itseni kanssa pyhän lupauksen, että tulevan viikon ajan yritän keskittyä ainoastaan rakastamiini asioihin tässä kaupungissa. Ykkösenä näissä asioissa on edelleen se, kuinka ihania ja huomaavaisia paikalliset ovat. Ostin esimerkiksi viime viikolla uudet kengät. Ne eivät ehtineet ensimmäisellä ulkoilukerrallaan hissiä pidemmälle, kun samaan hissiin tullut vanhempi herrasmies ihasteli: "Voi kuinka kerrassaan kauniit kengät."

Ja tuo asia on aivan taatusti se, jonka perään itken sitten, kun olen muuttanut takaisin Suomeen. 

Kommentit (0)

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat