Hiljattain tuli ajankohtaiseksi, että voisimme jättää vauvan ensimmäistä kertaa yöksi hoitoon. Sukulainen oli tulossa kylään ja lupautunut auttamaan. Ja let's face it: Täällä ulkomailla turvaverkkojen ulottumattomissa lyhyetkään treffi-illat eivät ole mikään itsestäänselvyys. (Vaikka niitä varten olemmekin palkanneet lapsenvahdin.) Miniloma lähikaupungissa puolison kanssa kuulosti siis erinomaiselta ajatukselta, olihan edellisestä kahdenkeskisestä reissusta melkein vuosi. Ja sillä aikaa vauva voisi olla omassa kodissaan tutun hoitajan kanssa.

Lähtöä edeltävänä iltana alistuin googlailemaan. Jo ennen lasta olin kuullut Suomessa usein, kuinka "nyrkkisääntö on, että alle vuoden ikäistä lasta ei jätetä yöksi hoitoon". Toisaalta miamilaiset tuttavavanhemmat olivat jo kuukausia tehneet pieniä irtiottoja esimerkiksi Bahamalle. 

Googlasin ensin suomeksi. Päädyin muun muassa tähän Ylen artikkeliin. Tekstissä lastenpsykiatrin erikoislääkäri kertoo karuja totuuksia: Että vasta vuoden ikäinen lapsi "kykenee säilyttämään vuorokauden ajan mielikuvansa vanhemmistaan". Jos nämä tutut hoitajat katoavat, "lapsen oma kokemus olemassaolostaan lakkaa". Se on kuulemma samanlainen tunne, jonka aikuiset voivat joskus kokea paniikkikohtauksessa tai "muun vakavan, mielenterveyttä uhkaavan ahdistuksen vallassa".

Lähdeppä siinä sitten kevein mielin reissuun! 

Päätin kuitenkin googlata myös, mitä amerikkalaiset nettisaitit kertovat. Muistin lukeneeni paikallisista vauvaoppaista, että lapsi nimenomaan kannattaisi jättää yöksi hoitoon ennen ensimmäistä ikävuotta ja mahdollista eroahdistusvaihetta: On hyvä tottua siihen, että maailmassa on muitakin hoitajia kuin äiti ja isä. 

Heti ensimmäiset löytämäni sivustot (kuten tämä) olivat samoilla linjoilla: Ne muistuttivat, että on ihan normaalia hermoilla ensimmäistä yökyläilyä, mutta vaikka omaa vauva olisi kuinka maailman ihanin, täydet yöunet tai pieni parisuhdeaika tekevät varmasti vain ja ainostaan hyvää. Ja että paras aika ensimmäiselle yökyläilylle on 4 ja 9 kuukauden välissä: Sitä ennen vauva on todennäköisesti liian pieni, sen jälkeen eroahdistus voi iskeä kovana. Kannattaa vain unohtaa syyllisyys ja nauttia omasta ajasta! 

Tietystikään en voi sanoa, mikä on totuus (todennäköisesti sitä ei ole), mutta googlailumaata vaihtamalla ero asenteissa oli aika räikeä. Tosin suomalaisiinkin artikkeleihin oli usein paniikkikohtausten sekaan piilotettu se tärkeä lause: Että kannattaa aina arvioida tilannetta oman lapsen näkökulmasta. Näinhän se on.

Meillä ainakin meni ihan hyvin: Lähteminen oli vaikeinta, mutta reissu oli mitä ihanin! Ja vielä ihanampaa oli tulla takaisin kotiin.

 

Kommentit (1)

Nunu
Liittynyt4.11.2015

Ehdottomasti mahdollisuus! Suomessa puhutaan aina kovasti lapsen parhaasta, mutta unohdetaan vanhempien paras. Ne eivät ole kuitenkaan kovin kaukana toisistaan. Laita ensin happinaamari itsellesi ja sitten vasta lapsellesi vai miten se nyt menikään.

Seuraa 

30-vuotias toimittaja, joka vuonna 2012 muutti miehensä työn perässä Shanghaihin ja alkoi totutella sanaan "kotirouva". Nyt asemapaikkana on Miami ja jengiin on liittynyt myös lapsi. Minkälaista suomalaisen elämä on eri puolilla palloa ja mitä siitä kaikesta pitäisi ajatella? 

mari.julku@gmail.com

Blogiarkisto

2016

Kategoriat