Talon ostaminen ei Englannissa todellakaan ole helppoa, varsinkaan Lontoon seudulla. Englantilainen unelma on Blurin biisiä mukaillen: “to live in a house, a very big house, in the country”. Niinpä parhaat talot katoavat markkinoilta hetkessä ja unelmatalostaan saa varautua paitsi pulittamaan sievoisen summan, myös taistelemaan verenmaku suussa.  Omat talonhakukriteerimme asettivat meidät erittäin kovaan kategoriaan; talon piti olla rauhallisella maaseudulla, mutta lyhyen työmatkan päässä Lontoosta. Liian rauhallista ei kuitenkaan saanut olla, vaan pari naapuria ja jotain peruspalveluja piti myös olla näköpiirissä. Eikä tietenkään liian lähellä moottoritietä, sähkökaapeleita tai mitään muutakaan epämiellyttävää. Talon piti olla vanha ja sopivasti rapistunut, jotta siitä voisi muokata omaan tyyliinsä sopivan ja moderneilla mukavuuksilla varustetun, mutta yhtä aikaa historiaa huokuvan ja ympäristön maisemaan kauniisti sointuvan unelmien keitaan. Tehtävästä teki melkein mahdottoman se, että himoitsimme talon mukana myös laidunmaata hevosille.

Oman talomme löytymiseen meni vuosi ja tuo aika oli henkisesti erittäin uuvuttavaa etsiskelyä. Saimme Lontoon asunnostamme useita tarjouksia ja lopulta päätimme myydä ja muuttaa “tilapäiseen” vuokra-asuntoon, koska kuvittelimme että lähtökuoppiin asettuminen nopeuttaisi tulevaa ostoprosessia.

Kiinnostavat remonttiprojektit ja esimerkiksi monet kuolinpesät myydään Englannissa usein ns. “sealed bids” -periaatteella, jossa tarjouskilpailun välttämiseksi kaikki kiinnostuneet osapuolet lähettävät parhaan tarjouksensa suljetussa kirjekuoressa kiinteistönvälittäjälle ja korkein tarjous hyväksytään. Tämä on erittäin raadollinen menetelmä, jossa pärjääminen perustuu usein kiinteistönvälittäjän mielistelyyn taikka lahjomiseen. Onpa sellaistakin kuultu, että kiinteistönvälittäjä osti suositun talon välikäsien kautta itselleen.

Vuosi myöhemmin olimme jo valmiita laskemaan vaatimustasoamme, kunnes myytäväksi tuli talo, joka oli meille melkein liian täydellinen.  Talo sijaitsi tutun ratsastusreitin varressa ja viereisen kukkulan päällä oli suosikkipubimme, josta upeat näköalat Lontooseen kuulsivat kaukaisina idyllisen maalaismaiseman takana.  Mieheni alkoi välittömästi liehitellä kiinteistönvälittäjää ja selvittää tulevan myyntiprosessin luonnetta. Tavoittelemamme rakennus oli jaettu kahdeksi eri paritaloksi, joista käytiin erillistä huutokauppaa. Ympärillä olevat pellot myytiin myös jokainen erikseen.

Talotaistelumme ensimmäinen vaihe, 6 kuukautta kestävä tarjouskilpailu, alkoi syyskuussa 2011. Parin ensimmäisen kuukauden jälkeen olimme voittaneet tarjouskisan varsinaisesta rakennuksesta, mutta peltomaiden suhteen olimme epätoivoisessa kahden rintaman loukussa.  Itärintamalla vastassa oli Lontoon Kaupungin vihainen örkkiarmeija, joka himoitsi peltoja itselleen omistamansa metsä- ja puistoalueen laajentamiseksi.  Länsirintamalla taas iso maalaistalo halusi ostaa kaikki peltomaat omalta puoleltaan. Mieheni kehitti bluffaamiseen ja vastustajan uuvuttamiseen perustuvan taktiikan. Hän korotti monta kertaa tarjoustaan pellon osasta jota emme todellisuudessa edes halunneet, mutta jota ilman maalaistalolla ei olisi pääsyä muillekaan peltomaille. Taktiikka tehosi ja maalaistalo perääntyi, tyytyen vain yhteen peltoon.

Helmikuussa tarjouksemme (koko roskasta) vihdoin hyväksyttiin ja rajapölkyt hakattiin maahan. Alkoi talotaistelumme toinen vaihe, pitkä ja puuduttava asemasota. Rakennukseen linnoittautunut vanha vuokralainen ei suostunut lähtemään. Lontoon Kaupungin pahat voimat pääsivät taas valloilleen ja maarekisteriin ilmaantui mystisesti taloon vievän tien kulkuoikeuksia rajoittavia omistusoikeuksia. Englannissa talokaupat solmitaan juristien avulla ja jostain syystä nämä juristit eivät yleensä osaa vastata puhelimeen tai kirjoittaa sähköpostia. Sen sijaan he lähettävät toisilleen kysymyksiä paperikirjeenä, mikä tietysti vie oman aikansa. Toukokuussa kuntokartoittaja vihdoin pääsi sisälle taloon, mutta juristit piileksivät edelleen paperivuortensa takana. Lainahakemukset tulivat ja menivät.

Elokuussa tyttäremme syntyi ja vuokra-asunnossa alkoi olla todella tukalat oltavat. Mutta pienen vauvan kanssa energiaa riitti hädin tuskin leukalihasten liikuttamiseen, saatikka sitten uuden asunnon etsimiseen. Kun helmikuussa 2013 vihdoin istuimme juristin toimistossa allekirjoittamassa kauppakirjoja, tunnelma ei ollutkaan odotetun juhlava. Vuoden jatkunut asemasota oli tehnyt tehtävänsä.  Erityisen masentavana muistan hetken, kun juristimme kätteli meitä ja sanoi: “and now your real work may begin”.

Ja siitä se sitten alkoi, rauhan jälkeinen jälleenrakennus. Kuntokartoittajan raportti oli kuin paksu kauhukertomus puuta syövistä toukista ja 100 vuotta vanhoista viemäreistä. Alkuun kevääseen heräävä, umpeen kasvanut puutarha kuitenkin herätti meissä vielä jotain romanttista huumaa. Risujen alta paljastui jännittäviä aarteita, kuten toisen maailmansodan aikainen pommisuoja. Asuimme edelleen vuokra-asunnossa, mutta maaliskuussa kannoimme ostamamme talon täyteen tuoleja, kukkia ja kynttilöitä tyttäremme ristiäisiä varten. Perheen ja ystävien kanssa istutimme päivän muistoksi etupihalle kirsikkapuun. 

Pari päivää myöhemmin puusta oli jäljellä vain tynkä ja vieressä läjä peuran kakkaa. Samaan aikaan homeen ja asbestin huuruinen todellisuus alkoi kirkastua meille. Aloimme tajuta, miten paljon työtä vanha talo todella tarvitsi. Jokainen laho kahva tai nuppi johon tartuin, tuntui lähtevän irti. Surkuhupaisasti aloimme kutsua taloa nimellä “crap bag”.

Itse tekemisen viehätys sammui aika äkkiä. Tapettien irti repiminenkin on kivaa vain vähän aikaa. Työmiehet ryhtyivät kaatamaan seiniä ja repimään irti lattialautoja. Lopulta jäljellä ei ollut paljon muuta kuin seinät ja savupiiput. Ensikertalaisina teimme tietysti lukuisia typeriä suunnitteluvirheitä. Tilasimme uudet ikkunat liian myöhään, joten niiden erittäin sottainen asennus tapahtui ihan viimeiseksi, uusien kokolattiamattojen ollessa jo paikallaan.

Nyt, vuosia myöhemmin, asumme vihdoin kodissa josta aina haaveilimme. Kaivurin raivaama puutarha alkaa taas heräillä kevääseen. Välillä on vaikea uskoa että tähän on päästy. Menneet hankaluudet tuntuvat välillä kaukaisilta, on kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Etupihalla Lontoon Kaupungin metsänvartija morjestaa ohi mennessään ja kirsikkapuu kukkii. Länsipuolella oleva maalaistalo on nyt naapurimme ja vierailimme hiljattain heidän puutarhajuhlissaan. Eipä sielläkään paljon vanhoja verestelty.

Mutta toisinaan, en voi olla puntaroimatta tästä onnesta maksettua hintaa. Onhan tämä jatkuva kiire, paniikki ja sotku ollut ihan älytöntä – ja sen tajuaminen vetää yhtäkkiä vakavaksi. Toki herkistyn yhä hempeilemään kun ripustelen verhoja ja ikkunasta näen hevoset kirmaamassa iloisena laitumellaan. Mutta talotaistelun arvet ovat kovettaneet sieluani, enkä enää ajattele kotiamme yltiö-romanttisesti vaan enemmänkin kylmän pragmaattisesti. Taloni ei ole vain linnani, vaan linnoitukseni josta minua ei saa hӓӓdettyӓ kukaan tai mikӓӓn.

Kuten alkuperäinen sanonta menee Englanniksi ”an Englishman’s home is his castle”. No totta hemmetissä, tämän taistelun jälkeen!

Kommentit (2)

SaaraBee

Englannissa aikoinaan pitkään asuneena oli kyllä pakko nauraa. Just näin. Ja ne asianajajat, jotka ovat uskomattoman hitaita ja eivät tosiaan osaa vastata puhelimeen, sähköpostista nyt puhumattakaan. Nyt olemme vaihtaneet saarelta toisille ja Irlannissa meno on vieläkin hitaampaa. Asuntokaupat parhaillaan menossa ja etanavauhdilla edetään taas. Onneksi sijoitussellaisesta kysymys, eli sinäänsä ei ole kiire, kun on koti missä asua.
Nyt nauti linnoituksestasi. Olo taitaa olla kuin maratonin juoseella.

Päivi A
Liittynyt4.5.2017

Uskomatonta että Irlannissa voi olla vieläkin hitaampaa touhua! Kiitos viestistä ja tsemppiä omiin asuntokauppoihisi :)

Seuraa 

Heippa, olen Päivi ja minulla on tapana haukata liian iso pala kakkua. Ostin neljä vuotta sitten 2.6 hehtaaria maata Lontoon lähettyviltä ja aloitin massiivisen remontti-, rakennus-, puutarha- jne. projektin. Siinä ohessa kävin Lontoossa töissä ja pari lastakin syntyi.

Olen postaillut lempijutuistani englanniksi jo aiemmin osoitteessa www.londoncountrylife.com - ja nyt siis myös suomeksi! Tässä blogissa sisustellaan, hevostellaan ja naureskellaan - välillä surkuhupaisasti. Tervetuloa seuraamaan.

Sähköposti: 

londoncountrylife@gmail.com