Karmeaa. Olen keski-ikäinen, lihava nainen vailla työpaikkaa.

Mitä sitten?

Sitä sitten, että lihavana, keski-ikäisenä naisena ei ole helppoa päästä takaisin työmarkkinoille. Ei siitäkään huolimatta, että takataskussa on useampi ammattitutkinto, lukuisia sertifikaatteja ja CV täynnä mittavia urasaavutuksia. Voiko tosiaan olla näin?

Voi, mikäli kansainvälisiä julkaisuja on uskominen. Telegraph kirjoitti vuosi sitten artikkelissaan, että ylipainoisten koetaan olevan tuottamattomampia työntekijöitä kuin normaalipainoisten työntekijöiden, ja sen vuoksi he jäävät suuremmalla todennäköisyydellä vaille työpaikkaa. Silloinen tutkimus käsitti tuhannen brittiläisen työnantajan mielipidekartoituksen. Vastaavasti The Guardian kirjoitti vuonna 2014, että ylipainoiselle naiselle ei useinkaan tarjota hyväpalkkaista työtä etenkään, jos työ edellyttää julkista esiintymistä. Samassa yhteydessä mainittiin, että jo alle kuuden kilon ylipainolla nainen menettää vuosiansioissaan keskimäärin 9000 dollaria normaalipainoisiin kollegoihinsa verrattuna. Herääkin kysymys, kuinka suurista ansionmenetyksistä puhuttaisiin omalla kohdallani, kun ylipainoa on kertynyt 30 kiloa. Silti yritysten miesjohtajista puolet ovat ylipainoisia, kun naisjohtajista vain 5 prosentilla on liikakiloja.

Laulaja Sannin sanoin päässäni alkaa väistämättä soimaan ”Että mitähän v****a?” Suomihan on tunnetusti lintukoto, jossa ei esiinny tämän tapaista syrjintää. Eihän meillä esiinny rasismiakaan. Se, mitä suuressa maailmassa tehdään edellä, Suomi tuntuu toistavan kiltisti perässä.

Ymmärrän toki, että työnantajat pelkäävät ylipainoisten työntekijöidensä sairastumisalttiutta ja sairasteluista mahdollisesti aiheutuvia lisäkustannuksia. Mutta normaalipainoisetkin ihmiset sairastavat. On jopa tutkittu, että ylipainoiset ovat usein paremmassa fyysisessä kunnossa kuin normaalipainoiset tai hoikat ihmiset. Silti vain ylipainoisten ihmisten sairastelualttiutta säikytään.

Itse en ole sairastanut neljään vuoteen, vaikka olen ollut ylipainoinen koko aikuisikäni. En ole potenut edes flunssaa tai pientä päänsärkyä. Kaksi vuotta sitten jouduin vetäytymään burnoutin vuoksi oravanpyörästä ja laittamaan lupaavasti alkaneen yritystoimintani jäihin. Burnout on toki sairaustapaus sekin. Fyysinen ja henkinen kuormitus aiheutti totaalisen loppuunpalamisen ja kaatoi minut sängynpohjalle. Oireina olivat itkuherkkyys, huonot yöunet, taivaita hipova verenpaine ja rytmihäiriöt. Nämä menivät ohi levolla ja myöntämällä, etten minäkään ole yli-ihminen. Aikaa toipumiseen meni lähes vuosi.

Nyt, kun olen uudelleen lähestymässä työmarkkinoita uutta virtaa ja intoa puhkuen (puhkuminen ei tässä tapauksessa johdu liikakilojen aiheuttamasta huonokuntoisuudesta), alkaa kurkussani tuntua pienoinen kaktus. Se ei tuntunut siellä vielä aamulla. Kaktus ilmestyi kurkkuuni tämän blogikirjoitukseni yhteydessä. Syynä lienevät googlettamalla eteeni tupsahtaneet artikkelit ylipainosten naisten työllistymisvaikeuksista.

En halua jäädä työttömäksi. Olen tehokas, aikaansaava ja liikakiloistani huolimatta fiksu ja hyvä työssäni. En halua uskoa, että työnantaja minut nähdessään ajattelisi minun olevan tyhmä ja laiska. Jos kuvittelisin näin, en olisi uskaltanut värjätä hiuksiani vaaleiksi juuri ennen haastattelukierrosten alkamista. Tein sen siksi, että harmaat suortuvat eivät erotu yhtä selvästi blondista hiuspehkosta kuin ruskeasta. Ruskeasta tukasta hopeanharmaa suorastaan pomppaa esille.

Miten suomalaiset esimiehet saataisiin uskomaan, ettei paisuva rasvasolu käytä energianlähteenään ihmisen älykkyysosamäärää? Tai että lihavakin voi elää terveellisesti ja liikkua? Itse olen ollut yli vuoden vegaaniruokavaliolla ja välttelen aterioillani gluteenia ja valkoista sokeria. Omat kiloni silti ovat ja pysyvät, vaikka yöuntakin saan ruhtinaalliset yhdeksän tuntia yössä. Liikakiloni ovat näkyvä muistutus kiukuttelevasta kilpirauhasestani ja sen aineenvaihduntaan vaikuttavasta vajaatoiminnasta. Kyse ei siis ole laiskuudesta tai siitä, että söisin epäterveellisesti.

Oma uraputkeni kesti kuusitoista vuotta ja se päättyi puolitoista vuotta sitten oman yritystoiminnan lopettamiseen. Mikäli ennusteet ja tutkimukset pitävät paikkansa meillä Suomessakin, jään todennäköisesti työttömäksi hyvin pitkäksi aikaa.

Työpaikkaa etsiessäni voinkin kirjoitella tätä blogiani ja jakaa kokemuksiani siitä, onko lihavalla naisihmisellä enää kysyntää työmarkkinoilla vai kelpaanko ainoastaan kyökkipiian ja kodinhoitajan rooliin - ja mistä ihmeestä Suomesta löytää reheville naisille tyylikkäitä vaatteita!

Hyvää alkavaa syksyä kaikille.

Terkuin Leenuliinu

PS: Kannattaa vilkaista Louisa Verthin omakohtainen kirjoitus aiheesta Daily Mailin sivuilta.

Kommentit (2)

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Hyvä Vierailija,

Syksy on vasta aluillaan ja pipokausi tulee myöhemmin. Blogin kirjoittajana minulla on oikeus valittaa juuri niistä asioista, joista haluan - tässä tapauksessa lihavien ihmisten syrjinnästä. Mikäli blogini sisältö ei miellytä sinua, netti on blogeja pullollaan ja niistä löytyy varmasti sinullekin mieluisampi vaihtoehto.

Mukavaa viikonloppua sinulle kaikesta huolimatta,

toivottelee Leenuliinu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat