Maanantaiaamun kunniaksi aloitetaan viikko kärkkään sarkastisella murinalla. Miksikö? Because I feel like it. Herätyskello soitti liian aikaisin, enkä ole saanut vielä ensimmäistäkään kupillista kahvia. Jos siis et kestä lukea lihavaa kansanryhmää puoltavaa piikikästä huumoria ja pahoitat herkästi mielesi, suosittelen skippaamaan vuodatukseni ja hyppäämään suosiolla neutraalimpaan blogiin.

No niin. Aloitetaan tylsästi faktoista.

Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen mukaan yli puolet suomalaisista aikuisista on ylipainoisia ja joka viides on lihava. Väestömme jatkuva lihominen on niin suuri ongelma, että sitä varten on perustettu kansallinen lihavuusohjelma. Ohjelman tavoitteena on kääntää lihomisongelma laskuun pysäyttämällä lihominen, ehkäisemällä aikuisiän lihominen ja kaventamalla väestöryhmien välisiä eroja lihavuuden yleisyydessä.

Ennen kuin paneudun kovistelemaan suomalaisia työnantajia heidän selkärangattomuudestaan ja esitän perusteluni sille, miksi ylipainoinen ja lihava työnhakija peittoaa mennen tullen normaalipainoisen kilpakumppaninsa, kerrataan tähän väliin se kuinka ylipaino määritetään.

Paino määritetään tavallisesti painoindeksin (BMI = Body Mass Index) perusteella, jossa standardiksi asetetulla kaavalla lasketaan henkilön pituuden suhde painoon. Jos laskutapahtuman lukema on 25 tai enemmän, olet ylipainoinen. Jos lukema on 30 tai sen yli, olet lihava.

Nyt, ennen kuin me 25+ tuloksen saaneet ja kansantaloutta rasittavat pullukat vaivumme totaaliseen epätoivoon, on syytä palauttaa mieleen, että painoindeksi on sokea mittari. BMI ei nimittäin ota mitään kantaa ihmisen kehonkoostumukseen, eli siihen, kuinka paljon painostamme on rasvaa ja kuinka paljon siitä on lihasta. Näin ollen myös kaikki lihaksikkaat ja vähärasvaiset yksilöt (kuten HUNKSIT) BMI tylyttää surutta ylipainoisten kastiin. Vaarana siis lienee nykyisen Fitness – boomin ja omakehonjumaloinnin aikakautena, että tämän sorttinen ylipaino tulee lähivuosina lisääntymään maassamme entisestään.

Kansallinen lihavuusohjelma kuitenkin sivuuttaa edellä mainitun ”ongelmapainon” ohjelmassaan - täysin aiheesta, totta kai. Suurin syy lihavuuteemme on nykyisen tiedon valossa edelleen liikkumattomuus ja vääränlainen ruokavalio. Asian tiedostaminen ei kuitenkaan auta sen ratkaisemisessa millään tavalla. ”Syö vähemmän ja liiku enemmän” -mantraa on hoettu jo kyllästymiseen saakka, mutta silti tilanne menee jatkuvasti huonompaan suuntaan. Olisiko siis aika tunnustaa, ettei valistamisella ole mitään vaikutusta ja kokeilla vihdoinkin konkreettisempia keinoja ainaisen nalkuttamisen sijasta?

Nyt tarkkana siellä, yrittäjät ja palkanmaksajat! Tästä päästään teidän rooliinne kansanterveytemme mahdollisina edesauttajina sekä suomalaisen työn nostattajina – sekä näiden torppaajina.

Työttömyysaste oli Suomessa tämän vuoden kesäkuussa 9,3 % ja joka viides suomalainen on eläkeläinen. Työikäisten (mukaan lukien niin työttömät kuin työssä olevatkin) naisten keskimääräinen painoindeksi on 26. Lukema 26 tarkoittaa lievää ylipainoa normaalipainon ylärajan ollessa 24,99. Näin lihavan naisen näkökulmasta puhutaan siis hoikista ihmisistä. Ylipainoisia (BMI 25+) naisväestöstä on 46%, joista 19% on lihavia. Työikäisten miesten keskimääräinen painoindeksi on 27,1 ja vähintään ylipainoisia heistä on 66%. Lihavia miehiä on 20%.

Suomessa aikuisväestön lihavuus on yleisempää kuin muissa pohjoismaissa ja tutkimusten mukaan lihavuus on suoraan yhteydessä henkilön sosioekonomiseen asemaan, palkan suuruuteen sekä asuinalueeseen. Pääkaupunkiseudulla, siellä missä suurin osa Suomen työpaikoista sijaitsee, elävät väestömme hoikimmat kansalaiset.

Johtopäätös: Jos korkeampi koulutus, parempi palkka ja työssäkäynti pitävät ihmiset Suomessa hoikempina, niin eikö palkanmaksajien moraalinen vastuu olisi suosia työnhaussa ensisijaisesti reilusti ylipainoisia ihmisiä ja siten edistää heidän mahdollisuuksiaan laihtua ja tervehtyä? Olisi. Ainakin minun mielestäni, ja monestakin syystä.

On tutkittu, että ihmisillä on stereotyyppinen mielikuva lihavista ihmisistä. Mitä lihavampi ihminen on, sitä tyhmempänä, laiskempana ja ahneempana häntä pidetään. Tämä mielikuva on tietenkin täysin perusteeton, mutta koska ennakkoluulot vaikuttavat ihmisten (myös työnantajien) asennoitumiseen ja käyttäytymiseen, kyse on rehellisesti sanottuna syrjinnästä.

Jenkeissä, jossa lihavuus on vielä suurempi ongelma kuin meillä Suomessa, on huomattu, että lihavat joutuvat tekemään kaksin verroin töitä normaalipainoisiin kollegoihinsa verrattuna säilyttääkseen työpaikkansa. Silti he häviävät normaalipainoisille kollegoilleen niin palkan suuruudessa kuin urakehityksessäkin. Lihavat joutuvat siis jatkuvasti todistelemaan olevansa yhtä hyviä - ja parempiakin - työntekijöitä kuin normaalipainoiset ja joutuvat sen vuoksi puurtamaan kaksin verroin enemmän romuttaakseen työnantajiensa harhakäsitykset.

Reiluako? Ei tod!

Lihava ihminen joutuu elämässään kokemaan niin paljon syrjintää ja hyväksymättömyyttä muiden taholta jo normaalissa arkipäivässään, että palkattaessa lihava ihminen saadaan työpaikalle varmemmin henkilö, joka tuntee suurempaa kiitollisuutta työnantajaansa kohtaan kuin normaalipainoinen verrokkinsa. Lihava työntekijä tietää olevansa jo valmiiksi altavastaajan roolissa, joten hän on tunnollinen, ahkera ja nöyrä osoittaakseen olevansa työpaikkansa arvoinen. Lihava työntekijä jää helpommin tekemään ylitöitä ja huolehtii siitä, että täyttää toimenkuvaansa asetetut vaatimukset. Eikä hän todellakaan mussuta donitseja ja suklaakakkuja työnsä ohessa (vaikka elokuvissa niin annetaan ymmärtää), sillä lihava kyllä tietää millaiseen paheksuvien katseiden ristituleen sellaisessa ajautuu ja hän tekee kaikkensa, ettei tulisi tuomituksi enää kollegoidensa toimesta.

Seuraavan kerran siis, arvoisa HR –henkilö tai työnantaja, kun saat eteesi loistavan CV:n ja jututat ihmistä puhelimessa innostuneena hänen osaamisestaan, motivaatiostaan ja kiitollisuudestaan tulla valituksi seuraavalle kierrokselle, älä anna perusteettomien mielikuviesi murentaa aikaisempaa käsitystäsi hänestä kohdatessanne haastattelutilanteessa silmästä silmään. Lihavuus ei ole tarttuvaa, eikä se syö ihmisen pätevyyttä olla hyvä työssään. Ajattele sen sijaan, kuinka onnelliseksi teet hänet valitsemalla hänet työhön muiden hakijoiden joukosta ja kuinka paljon samalla parannat hänen mahdollisuuksiaan voida paremmin elämässään niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Firman tarjoamat liikuntasetelit ja kuntosali eivät ehkä ole kaikkein suurimpia motivaattoreita lihavalle työntekijälle ainakaan aluksi, koska hän ei kehtaa mennä työpaikan kuntokeskukseen läskivuorensa kanssa keräämään niitä paheksuvia katseita, mutta silti hän arvostaa elettäsi kovasti ja todennäköisesti keksii vaihtoehtoisia tapoja liikkua vapaa-ajallaan laihtuakseen sen kokoiseksi, että kehtaa työpaikan tarjoamat liikuntaetunsa käyttää.

Summa summarum, jotta Suomi pääsee lihavuusepidemiasta ja osoittaa kykynsä maailman parhaana ja tuottavimpana työvoimana, fiksu työnantaja palkkaa lihavan työntekijän.

Kuka uskaltaa näyttää esimerkkiä?

Kyselee Leenuliinu

Kommentit (4)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Äh, kommentoin väärää postausta ensin, joten siirsin kommentin tästä oikeaan postaukseen...

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Huomattu: kipeät lihavat vätkyttävät töissä pullaa ja valittavat kaikesta. Levittävät pahaa oloa kuin hajuhaittaa ympärilleen.  Muistelevat lapsuusajan pakkoliikuntaa ja voivat siitä edelleenkin äärettömän pahoin. Tehkääpä asialle jotakin. Suosittelen terapiaa. Taustalla varmaan muutakin pahaa oloa kuin nykytilanne ja entisajan pakkoliikunta. Ja älkää missään nimessä siirtäkö asennettanne ja hyvinvointivaltiomme elintasosairauksia perintönä lapisillenne. Syöttäkää lapsillenne oikeaa, ihan tavallista kotiruokaa. Kiitos. 

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Kiitos kommentistasi Vierailija,

Täytyy tunnustaa, että hetken aikaa jouduin miettimään, mistä kommenttisi oikein kumpuavat. Kommentissasi keskityt kipeisiin lihaviin ihmisiin jotka valittavat kaikesta ja lisäksi puhut pakkoliikunnasta. Käsittelet kommentissasi siis aiheita, joita en blogiteksteissäni ole käsittelyt tähän mennessä vielä laisinkaan. Näin ollen oletan, että olet kirjoittanut kommenttisi tämän blogin jatkoksi yleisenä kehoituksena kaikille kipeille, lihaville valittajille. Näinkin voi toki tehdä, mutta blogin pitäjänä toivoisin tietenkin että kommentit koskettaisivat edes jollakin tasolla blogitekstissä käsittelemiäni aiheita.

Mitä tulee työpaikalla valittaviin kipeisiin ihmisiin, henkilökohtaisesti kehottaisin kaikkia kipeitä ihmisiä kokoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta jäämään töistä kotiin. Kipeän ihmisen paikka ei ole työpaikalla tartuttamassa muita, vaan kotona potemassa tautinsa pois. Jos töissä on siis paha olla, niin ei muuta kuin työpaikkalääkäriltä aikaa varaamaan. Lääkäri kyllä tutkii ja kertoo mikä on vialla ja kirjoittaa tarvittaessa virallista sairauslomaa.

Mitä tulee ihmisiin, jotka valittavat aina kaikesta, niin totean, että niin lihavissa kuin laihoissakin ihmisissä on erilaisia yksilöitä. Lihavuus ei siis tarkoita väistämättä negatiivista ihmistä. Eräs ex-kollegani, joka on hyvin kaunis ja laiha naisihminen, tapasi syödä töissä jatkuvasti karamellejä ja valitti aina jokaisesta asiasta.  Hänelle mikään asia ei ollut koskaan hyvin. Hän oli peruspessimistinen ihminen. Sellaisiakin ihmisiä on. Yleisluontoinen negatiivisuus ihmisluonteessa on toki kurja asia heille, jotka lähtökohtaisesti suhtautuvat elämään positiivisesti. Jokainen meistä kuitenkin on joskus pahalla tuulella ja tietää, että paha tuuli tarttuu - aivan kuten iloisuuskin ja myönteinen suhtautuminen asioihin tarttuu. Ainakin useimmissa tapauksissa.

Suhtautuminen asioihin on ihmisen oma valinta. Asioihin voi suhtautua joko kielteisesti tai sitten nähdä kurjissakin jutuissa se positiviinen puoli.

Mitä tulee terapiasuositukseesi, itse en uskaltaisi lähteä suosittelemaan kenellekään terapiaa. En tekisi sitä ensinnäkään siksi, etten voi muutaman mielipiteen perusteella tietää, onko ihmisellä vain huono päivä vai onko hän aina yhtä huonotuulinen. Toisekseen, minulla ei ole pätevää koulutusta suositella terapiaa kenellekään, sillä en ole päivääkään opiskellut esim. lääketiedettä - psykologiaa kyllä, mutta se ei tee minusta vielä terapeuttia. 

Lisensoituna ravintoneuvojana tiedän, että elintasosairaudet johtuvat pääasiassa liikkumattomuudesta ja huonosta ruokavaliosta. Ravitsemusterapeutit ovat oiva neuvonantajataho niissä tapauksissa, jolloin vanhempien osaaminen ei lapsen ravitsemuksellisesti tasapainoiseen kotiruoan valmistamiseen riitä. Huomiotavaa kuitenkin on, että kaikki lihavuus ei aina ole seurausta huonoista ruokailutottumuksista vaan toisinaan taustalla voi olla myös vakava sairaus. Yleistyksiä ja nopeita johtopäätöksiä on tässäkin asiassa siis varminta välttää.

Terkuin Leenuliinu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat