Sieluni hykertelee riemusta muistellessani joukkoa nuoria naisia, jotka festareilla vetivät räikeät maalit naamaan ja pukeutuivat hihattomiin, tiukkoihin korsettimekkoihinsa antaen uhkean rintavakonsa vilkkua, ja keimailivat menemään polvipituisilla, huikean korkeakorkoisilla saapikkaillaan kuin omistaen koko alueen.

Enkä tarkoita nyt niitä hoikkaakin hoikempia kuvastokaunottaria, joita heitäkin oli paikalla, vaan näitä reilusti yli satakiloisia naisia, joiden itsetunto oli kohdallaan ja jotka haistattivat pitkät paheksuvasti tuijottaville kankibeboille väläyttämällä heille kauniin hymynsä taidokkaasti punatuilla (tai mustatuilla) huulillaan ja nauttimalla elämästään täysin rinnoin. Kirjaimellisesti.

Hurraa, naiset! Te ansaitsitte vankkumattoman arvostukseni ja kateuteni. Ja kyllä. Kateus, jos mikä, se täytyy ansaita.

Miksei minulla ollut tuollaista asennetta silloin, kuin olin heidän ikäisensä? Miksei minulla ole heidän asennettaan vieläkään? Itse olin parikymppisenä vastasyntyneen, pienen pojan äiti ja yritin parhaani mukaan aerobicata pois muutamaa hassua ylikiloa tajuamatta ollenkaan, että olin täydellinen juuri sellaisena kuin olin. Peilistä katsoessani näin ainoastaan kaksoisleuan alun, finnin siellä täällä, eriparia olevat silmät ja liian suuret sieraimet. Surkuttelin pientä pömppövatsaa, keikkaselkää ja paksuhkoja käsivarsia. Kiinnitin huomioni kaikkiin niihin epäkohtiin, jotka muka pilasivat mahdollisuuteni olla kaunis ja haluttava nainen. En tajunnut, että kauneus ei ole kasvojen symmetriaa tai ihon alta törröttäviä solisluita, vaan se on asenne, joka kasvaa rehellisestä itsekunnioituksesta.

Oman itsensä ja vikojensa (jotka siis eivät ole oikeita vikoja, vaan yhteiskunnan luomia vääristyneitä mielikuvia) hyväksyminen on yhtä aikaa tavattoman vaikeaa ja simppeliä. Tavattoman vaikeaa se on siksi, että uskallus olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä vaatii järisyttävän paljon rohkeutta. Helppoa se on sitten, kun vihdoin irrottautuu ympäristön luomista odotuksista ja heittäytyy rakastamaan itseään läskikiloineen kaikkineen. Sen jälkeen elo on yhtä vapauden huumaa!

Onnellisuus ja tyytyväisyys kasvattavat naisen viehättävyyttä tavoilla, joita ei yksikään kosmetiikkatuote tai rasvaimu kykene jäljittelemään. Elämä on aivan liian vaativaa ilman kohtuuttomia itsesyytöksiä ja oman itsetuntonsa murentamista. Nainen, joka on sinut itsensä ja kroppansa kanssa, on äärettömän kaunis - ja itsevarma nainen vetoaa myös vastakkaiseen sukupuoleen, sikäli jos se jollekin on tärkeää.

Ajatellaanpa hetki eduskunnan entistä puhemiestä, Riitta Uosukaista. Tuo veistoksellinen karjalaisnainen nousi suuren kansan tietoisuuteen harrastamalla seksiä oman aviomiehensä kanssa ja kirjoittamalla siitä kirjassaan. Hänestä tuli hetkessä erotiikan lähettiläs ja romanttisen rakkauden jumalatar ja sellaisena hänet muistetaan edelleen. Rouva Uosukainen on ehtinyt jo kunnioitettavaan 74 vuoden ikään ja hän on edelleen yhtä kaunis ja upea kuin kirjansa ilmestymisvuonnakin (Liehuva Liekinvarsi, 1996).

Siinä meille roolimallia, sisaret!

Minä haluaisin ainakin olla kuten Riitta Uosukainen. Haluaisin olla sinut oman kroppani ja eroottisuuteni kanssa. En ehkä välttämättä julkisesti, sillä sellaisesta mediamyllytyksestä tulisi tällaiselle ujohkolle tyllerölle liikaa ulkonäköpaineita (da-ah!), mutta omassa kodissani, omalle aviomiehelleni ja ennen kaikkea itselleni haluan olla haluttavuuden perikuva.

Joten jumpatkaa ja surkutelkaa niitä olemattomia kilojanne kaikki te, jotka raahaudutte rankkojen työpäivien päätteeksi salille täyttääksenne muiden asettamat ulkonäkövaatimukset teidän omista kehoistanne ja popsikaa sitä proteiinirahkaa ja laskekaa kaloreita kaikki te, jotka kuvittelette tien ikuiseen onneen löytyvän kieltäytymisellä ja grammamääriä tarkkailemalla.

Minä otan tänään askeleen lähemmäs oman vartaloni hyväksymistä asettumalla täydellisen alastomana kokovartalopeilin eteen ja pistämällä kaikki valot päälle. Ja aion seisoa siinä niin kauan, että peilikuvasta alkaa löytyä hyviäkin puolia. Pelkkiä hyviä.

Rakastakaa tekin makkaroitanne, niin pannulla kuin vyötärölläkin ja olkaa rohkeasti sellaisia kuin olette!

Terkuin Leenuliinu

Kommentit (4)

Vierailija

Mun on pakko ihmetellä, että miksi ihmeessä vaan ylipainoiset pieniin hepeniin pukeutuneet, itsestään ylpeät naiset saavat sinut hykertelemään. Ihan samalla tavalla sillä hoikkaakin hoikemmalla "kuvastokaunottarella" (hyhhyh mikä termi kuvaamaan ihmistä) voi olla suuri kynnys pukeutua ihonmyötäisiin vaatteisiin. Tai esitellä "muotojaan", joista muuten moni hoikempi ihminen paineistuu, koska nykypäivän ihanne on isot tissit ja booty. Siinä moni C-kuppikuntaan kuuluvakin tuntee itsensä epävarmaksi.

Tässä "rakasta itseäsi sellaisena kuin olet"-paasaamisessa on mielestäni juuri se pieni mutta, että porukkaa tuntuu puhuvan tietyn tyyppisen vartalotyypin puolesta. Hieno juttu, että lihavien naisten kehonkuvasta ja itsetunnosta puhutaan paljon, mutta valitettavasti vaakalukema ei korreloi itsetunnon kanssa. Tulee vaan jotenkin niin epäuskoinen fiilis, kun ppopula puhuu niin paljon naisten itsetunnon puolesta, mutta yleensä sivulauseissa tulee parjanneeksi tai hieman lytänneeksi esimerkiksi juuri hoikempia naisia.

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Kiitos kommentistasi, Vierailija!

Blogini keskittyy tarkistelemaan maailmaa vain ja ainoastaan suurikokoisen naisen henkilökohtaisesta perspektiivistä, pohjautuen omaan suurikokoisen naisen kokemukseeni ja mielipiteihini. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole toimia muiden naisten (ei edes suurikokoisten naisten) äänitorvena, vaan ihmetellä maailmaa omasta suppeasta näkövinkkelistäni luonteelleni ominaiseen tapaan kärjistäen ja sarkasmia viljellen. Nyt, kuten jatkossakin, tulen vertaamaan blogiteksteissäni isokokoisia ja pienempikokoisia naisia keskenään ja mahdollisesti esittämään puolueellisiakin kommentteja, jolloin kaikki lukijat eivät varmastikaan ole kanssani samaa mieltä. Se on ihan okei. Kaikkien ei tarvitsekaan olla samaa mieltä :)

Sydämen asiani on liputtaa isokokoisten naisten puolesta ja kannustaa heitä olemaan rohkeasti sellaisia kuin ovat. Tämä siksi, että meillä isoilla tytöillä tuppaa useammin olemaan itsetunto-ongelmia kuin hoikilla tai normaalipainoisilla naisilla. Tsemppausta siis tarvitaan ja ryhmähenkeä! Tästä huolimatta itsetunto-ongelmia voi olla kenellä tahansa. Se ei riipu ihmisen koosta, iästä eikä sukupuolesta.

Tässä blogikirjoituksessani kerroin esimerkkinä isojen naisten joukosta, joka festareilla osui silmiini. He olivat piristävä poikkeus tavallisesti näkemiini suurikokoisiin naisiin ja he saivat itsevarmalla käytöksellään minut sekä iloiseksi että kateelliseksi. Vastaavaa toivoisin näkeväni useamminkin kaikkialla - jospa saisin itsekin enemmän uskallusta olla kuten he!

Kyseisen esimerkin jälkeen tekstissä ei puhuta enää ainoastaan isoista naisista, vaan naisista yleensä. Totean, että onnellisuus ja tyytyväisyys kasvattavat naisen viehättävyyttä tavoilla, joita ei vippaskosteilla saavuteta. Kokoon ei myöskään viittaa mielipiteeni siitä, että itsensä ja vartalonsa kanssa sinut oleva nainen on äärettömän kaunis. Nämäkin ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni.

Ymmärrän hyvin huomautuksesi koskien sanaa kuvastokaunotar. Sana voi tosiaankin luoda monenlaisia mielikuvia ja jokainen lukija on oikeutettu tulkitsemaan sen omalla tavallaan. Itselleni kuvastokaunotar -sana tuo välittömästi mieleen sellaiset naiset kuten Janina Fry, Sara Sieppi tai Anne Kukkohovi, jotka itselleni edustavat ajattomia, klassisen kauniita naisia. Näin ollen parjauksesta ei tältä osin ollut kysymys.

Mukavaa viikonloppua Sinulle toivotellen,

Leenuliinu

Vierailija

Huh huh, mitä kärjistyksiä! Herää väkisin ajatus että onko kirjoittajan itsetunto kuitenkaan kohdallaan koska noin rajusti pitää kärjistää asioita ja tehdä voimakkaita vastakkainasetteluja? Olen itse pyöreähkö. Käyn salilla säännöllisesti, mutta en päästäkseni johonkin ihannemuottiin vaan pysyäkseni kunnossa ja nollatakseni työpäivän paineet pois päästäni. Aika moni salilla käyvistä ystävistäni on siellä samasta syystä. Toki ymmärrän hyvin että jos blogiteksti olisi tavanomaista lässytystä ilman selkeää kannanottoa johonkin suuntaan niin eipä se ajatuksia herättäisikään ja saisi jäädä kirjoittamatta. Mutta jos tarkoitus on kannustaa lihavia naisia niin onko se mahdollista tehdä mollaamatta hoikkia?

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Kiitos kommentistasi, Vierailija!

Hah haa, osuit aivan naulan kantaan - kirjoittajalla itsellään ei todellakaan ole itsentunto kohdallaan! Rehellisesti sanottuna luulen, ettei toista yhtä huonolla itsetunnolla omaavaa naista kuin minä kovin äkkiä mistään löydykään! Ja epävarmuus näkyy taatusti blogiteksteissäni. Miksi ei saisi näkyä? Meitä epävarmoja, isoja naisia on melko paljon, joten pitäähän meilläkin joku paikka olla, missä voimme asiat rehellisesti tunnustaa. Jos vastakkainasettelu teksteissäni vaikuttaa hoikkien naisten mollaamiselta, niin sehän se on kateus mikä puhuu. Kirjoittajan kateus.

Hienoa, että käyt salilla. Itse olen käynyt salilla myös, niin terveydellisistä kuin ulkonäkökeskeisistäkin syistä. Pääasiassa ulkonäkökeskeisestä syistä, mutta en käy enää. Ei ollut homma minua varten. Nyt opettelen päivä kerrallaan hyväksymään itseni sellaisena kuin olen samalla, kun keskityn terveyteni ylläpitämiseen hyvillä yöunilla, stressittömällä elämällä ja syömällä mahdollisimman terveellisesti herkkupäiviäkään unohtamatta. Liikunkin silloin tällöin, mutta vain omaksi ilokseni.

Tsemppiä saliharjoitteluusi ja hyvää alkavaa syksyä!

Terkuin

Leenuliinu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat