Jotkut teistä ovat ehkä huomanneet, että blogini on ollut pari viikkoa melkoisen hiljainen. Ensin oli flunssa, joka imaisi kaikki voimat ja sen jälkeen on ollut enemmän tai vähemmän keittiöremppaa.

Viimeksi erehdyin polkaisemaan pystyyn vastaavan remppaprojektin muutama vuosi sitten, koska vanhassa omakotitalossa paikat vaan kulahtavat ja ainoa tapa saada niistä edes hetkellisesti siedettävän näköiset on peittää kaikki epäkohdat paksulla maalikerroksella. Vähän sama juttu kuin aamuisella peilikuvalla.

Kuten pari vuotta sitten, tälläkin kertaa projektini seuraa tutuksi tullutta kaavaa: kahden päivän askareena alkanut ”helppo nakki” on venynyt jo viikkoon ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, tulee remppa kestämään vielä toisenkin mokoman - ainakin ympärilläni olevasta kaaoksesta sekä siitä seuranneesta v*tutuksen määrästä päätellen.

Eikä kyse ole kuin yhden seinän ja ovenpielien maalaamisesta!

Niinpä niin. Helppo nakki. En selittele aikaansaamattomuuttani millään muulla kuin toteamalla, että läskiä laiskottaa. Mukavuudenhalussani istahdan nimittäin paljon mieluummin autoon ja hurautan kauppakeskukseen shoppailemaan, kuin tuherran maalipurnukoiden ja maalarinteippien keskellä yrittäen räknätä vastausta siihen, miten ihmeessä kuvittelin tämänkin olevan taas toteuttamisen arvoinen idea.

Mutta minkäs teet. Toisinaan virtaa riittää ja toisinaan ei. Ja asioita on niin mahdottoman mukava lykätä eteenpäin!

Paitsi että rehellisyyden nimissä on todettava, että onhan minulla sitä virtaa - ei vain siihen tarkoitukseen mihin se pitäisi keskittää. Olen äärettömän hyvä ideoimaan juttuja ja polkaisemaan suunnitelmani alulle, mutta niiden loppuunsaattamiseen kärsivällisyyteni ei tahdo riittää.

Paitsi työpaikalla. Koska silloin siitä maksetaan palkkaa.

No joo. Niin paljon kuin olen nauttinutkin tästä joutenolosta ja vapaudestani tehdä mitä mieleen juolahtaa, niin liika on liikaa tässäkin. Laiskottelu laiskistaa ja laiskasta tulee entistäkin laiskempi. Työssä ollessani sain paljon enemmän kotona aikaiseksi kuin nyt, vaikka lyhyelläkin matikalla laskettuna tunteja pitäisi olla kotiaskareisiin aiempaa enemmän.

Parin vuoden tauko oravanpyörästä tuli kuitenkin tarpeeseen, mutta samalla se heitti tarvitsemani päivärutiinit Kankkulan kaivoon. Aamuisin en nousisi sängystä lainkaan, jollen kokisi velvollisuudekseni herättää lastani kouluun ja tarjota hänelle valmiiksi tehtyä aamupalaa. Nukkuisin pitkälle iltapäivään saakka kuten tein pienenäkin ennen kouluvelvoitteita. Silloin päiväni olivat yhtä leikkimistä ja piirtelyä, ja musiikin ja satujen kuuntelua. Ja samanlaisia ne ovat nytkin, paitsi että nyt kirjoitan ne sadut itse.

Tällaisena henkisen taantuman hetkenä sitä väkisinkin ihmettelee, että mistä kaikki työssäkäyvät ihmiset ammentavat puhtinsa. He suorittavat työnsä, käyvät kaupassa, syövät, siivoavat ja vievät koirankin vielä lenkille. Se, että jotakin on pakko tehdä, ei itselleni riitä vielä syyksi tarttua toimeen. Vaivautumiseen on oltava jokin henkilökohtaisempi ja järkeenkäyvempi syy.

Sen vuoksi tuo keittiönpöytäkin notkuu yhä kaapeista pois siivottua turhaa tavaraa ja maalipurkit peittävät kävelyväylät niin, ettei niihin voi olla kompuroimatta. Varpaisiin ei ole sattunut riittävän lujaa ja sapuskankin voi vaivatta syödä olohuoneessa.

Niin. Laiskottelu se vasta on mukavaa puuhaa, mutta eihän sitä voi sotkuisessa kodissa tehdä.

Tai voi, koska sotkun keskellä me elämme tavallisestikin, mutta se on sitä kodikasta sotkua. Ei tällaista remonttisotkua. Sotkujen tyypillä on suuri merkitys sille, viihtyykö sen keskellä vai ei.

Tänä viikonloppuna lupaan kuitenkin ryhdistäytyä ja hoitaa tuon keittiön kuntoon. Ainakin toimitan nuo maalipurkit autotalliin ja mahdollisesti saan kaapeista pois kiskotut turhakkeetkin raijattua samaan paikkaan.

Mutta en vielä tänään. Tänään on nimittäin Black Friday ja kauppakeskukset pursuavat tarjouksista, joita ei voi sivuuttaa. Shoppailukierros on siis edessä, koska vain hölmö jättäisi käyttämättä tilaisuuden säästää selvää rahaa!

Mutta sitä ennen kunnostaudun tekemällä osan rästiin jääneistä muista tehtävistäni, kuten kirjoittamalla tämän blogiartikkelin. Ja sitten voisin hörppiä kahvit. Onhan tässä tätä.

Nauttikaa ihanaiset alkavasta viikonlopusta ja siitä, että hullut päivät ovat tarjolla nyt muissakin liikkeissä kuin Stockmannilla.

Ostosvimmassaan laiskotellen,

-Leenuliinu-

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat