Media ruokkii päivittäin mielikuvaa siitä, kuinka vain huippuunsa treenattu ja rasvaton naisvartalo on kaunis ja seksikäs. Ulkonäköpaineet ovat valtavat ja mikäli asetettuja ulkonäkökriteerejä ei täytä, se voi johtaa vakaviin itsetunto-ongelmiin, pakonomaiseen laihduttamiseen, syömishäiriöihin ja ulkonäkösyrjintään.

Pinnallisuuden ja ulkonäkökeskeisyyden suivaannuttamana Lihavan Naisen Markkinat polkaisee käyntiin ”itsetuntokampanjan”, jolla katsetta ja ajatusmaailmaa siirretään ulkokuoresta sisällepäin.

Blogisarjan ”NAISTEN JA MIESTEN SUUSTA” tarkoituksena on rohkaista kaikkia ylipainoisia naisia olemaan sellaisia kuin ovat, sillä rasvaprosenttia tärkeämpää on kokonaisvaltainen hyvinvointi, jonka merkittävänä osana on myös itsensä ja oman vartalonsa hyväksyminen.

Koska oma näkökantani asiaan on ylipainoisena ja mukavuudenhaluisena naisena vähintäänkin puolueellinen, kysyin asiasta rehellistä mielipidettä eri aloja edustavilta ystäviltäni. Esitin heille sukupuolen mukaan laatimani viisi kysymystä ja vastaukset ovat suoraan heidän omasta suustaan.

Tässä teille ensimmäiseksi näkökanta naiselta, joka vuosikausien kokemuksella tietää suomalaisten syömis- ja paino-ongelmat paremmin kuin monet muut. Ravitsemusterapeuttina hän tietää myös, kuinka naiset suhtautuvat omaan kehoonsa ja julkisessa ammatissaan hän joutuu arvostelevien katseiden kohteeksi itsekin.

Televisiosta ja kirjoistaan tuttu Hanna Partanen on ammatiltaan ravitsemusterapeutti ja yrittäjä. Hanna kiertää ympäri Suomea luennoimassa yritysten TyHy –tapahtumissa ja pitää vastaanottoa pääkaupunkiseudun Terveystalossa. Tämän syksyn aikana Hanna tekee myös promokeikkoja koskien hänen uusinta kirjaansa Puurot ja vellit sekaisin – Miksi syömisestä tuli niin vaikeaa?

Lisätietoa Hannasta löytyy Nutrifilian sivuilta.

Oivaltavia lukuhetkiä toivotellen,

Leenuliinu

 

Omin sanoin naisista ja ylipainosta - Hanna Partanen, ravitsemusterapeutti

 

Hanna, millainen on mielestäsi kaunis ja seksikäs nainen?

Kaunis ja seksikäs nainen on mielestäni sellainen, joka osaa kantaa itsensä hyvin. Hyvä ryhti, pilke silmäkulmassa, eikä liian laitettu.

Voiko mielestäsi ylipainoinen nainen olla kaunis ja haluttava?

Toki! Kysymys on pitkälti siitä kuinka itsensä kantaa! Jos on sinut itsensä kanssa, niin se kyllä huokuu ulospäin kauneutena ja seksikkyytenä.

Miten ulkonäkö ja paino ovat vaikuttaneet omaan elämääsi, työhösi ja itsetuntoosi? Onko sinulla ulkonäköpaineita?

Kuten varmaan monilla naisilla, niin suhtautuminen omaan ulkonäkööni riippuu päivästä. Joskus on niitä perinteisiä "läski-paska-päiviä" ja välillä taas niitä, että kyllä kelpaa! Mutta mielestäni tämä on aivan normaalia, että olotila omassa kehossa vaihtelee.

Toki tässä ammatissa on ulkonäköpaineita, varsinkin kun tuntuu, että kansalaiset unohtavat, ettei terveystieteiden maisteri ole sama asia kuin Fitness -malli.

Erityisesti televisiossa esiintyminen on haaste, sillä se ei ole legendaa, että televisiokamera saa sinut helposti näyttämään viisi kiloa painavammalta. Sitten ihmettelen, kun ihmiset livenä kommentoivat painoani tyyliin: "Olet kyllä laihtunut siitä kerrasta, kun viimeksi sinut televisiossa näin". Mielestäni ei ole kohteliasta kommentoida kenenkään painoa, oli se sitten mennyt suuntaan tai toiseen, sillä ulkopuoliset ihmiset eivät voi tietää mitä toisen elämässä on tapahtunut.

Toisaalta olen saanut myös paljon palautetta siitä, että olen normaalikokoinen ja parempi esikuva mm. lapsille ja nuorille, kun en ole langanlaiha tai lihaskimppu. Terve ja hyvinvoiva voi olla myös, vaikka vyötäröllä jotain makkaraa olisikin.

Minulla oli vuosia kompleksi paksujen jalkojeni vuoksi, mutta nyt aikuisuudessa olen päässyt siitä jo irti ja hyväksyn helpommin ruumiinrakenteeni. Housujen osto on aina haaste ja saappaita ei tahdo löytyä näin tuhdeille pohkeille, mutta en anna sen pilata elämänlaatuani. Ulkonäköseikat ovat kuitenkin pieni murhe maailmassa, jossa on paljon muita suurempia ongelmia ja epäkohtia.

Mitkä mielestäsi ovat aiheellisia syitä laihduttaa?

Toimintakyvyn menetys ja terveys (esim. kohonnut verensokeri tai kohonnut verenpaine). On kuitenkin muistettava, että monet muutokset ruokavaliossa ja muissa elämäntavoissa saattavat parantaa esimerkiksi verensokeriarvoja ilman, että kiloakaan tippuu.

Ravitsemusterapeutin vastaanotolla ohjaus ei koskaan ole ulkonäköperusteista, vaan aina terveyteen kohdistuvaa. Ja usein terveyden ylläpitoon riittää paljon pienemmät tavoitteet kuin useimpien ulkonäköpaineiden asettavat vaatimukset.

Millaisen viestin haluat välittää kaikille kehoonsa tyytymättömille ja ylipainoaan häpeäville naisille?

Kannattaa opetella hyväksymään itsensä ja oman ruumiinrakenteensa. Muistakaa, että vaaka ei ole onnellisuusmittari! Kun keskittyy sellaisiin asioihin ja tekoihin, jotka ovat arvomaailmassasi tärkeitä, saat onnellisemman elämän ja painokin saattaa huomaamatta tippua.

Suurin osa naisista tuntuu "kantavan geenivirhettä", joka pistää meidät ajattelemaan, että jos painaisin edes 3-5 kiloa vähemmän, niin olisin onnellisempi. Eli et ole ajatustesi kanssa yksin, mutta varmasti onnellisempi ja vapautuneempi, kun pääset tästä "sitten kun - ajattelutavasta" eroon.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat