Viikonloppuna kahvikupposta siemaillessani vetäisin herneen harvinaisen syvälle sieraimeeni lukiessani Kaarina Hazardin kommentteja Sami Hedbergin valinnasta Konttori tv-sarjan päärooliin.

Konttori on suomalaisversio maineikkaasta, brittiläisestä The Office – komediasarjasta, joka on myyty yli kahdeksaankymmeneen eri maahan. Sarjan keskeinen hahmo on David Brent, jonka rooliin Hedberg valittiin. Samaisen roolin on tehnyt mm. Yhdysvalloissa koomikkona tutuksi tullut Steve Carell.

Toimittaja-näyttelijä Hazard ei kuitenkaan Hedbergin valintaa hyväksynyt, vaan hän lähti arvostelemaan Hedbergin valintaa mollaamalla jyrkin sanakääntein miehen ulkonäköä, pätevyyttä ja huumorin tasoa. Osansa Hazardin ryöpytyksestä sai myös Hedbergiä rakastava yleisö.

Mielipiteitä saa toki olla puolesta ja vastaan, ja ne on lupa myös perustellusti esittää, mutta Hazardin käytös on surullista monestakin syystä.

Ensinnäkin mollaamalla Hedbergin kiinnitystä Brentin rooliin Hazard kyseenalaistaa heti kättelyssä Konttori –sarjan roolittajien ammattitaidon. He eivät selvästikään tiedä, millainen henkilö kyseiseen rooliin soveltuu tai kenet siihen kannattaa palkata. Ilmeisesti Hazard on sitä mieltä, että rooli piikikkäässä komediasarjassa on tarkoitettu vain teatterikorkeakoulun suorittaneelle näyttelijälle, eikä kansanrakastamalle ja katsojalukuja nostattavalle komiikan monitaiturille. Hedberg meni vielä tekemään virheen ottamalla roolin vastaan, vaikka hänen olisi kai kunniakkaasti pitänyt korjata valintaryhmän tekemä erhe kieltäytymällä elämänsä roolista.

Perusteluissaan Hedbergin valintaa vastaan Hazard luonnehti koomikkoa sanoilla vaaraton, pullea poika ja ylikasvanut pikkuveli, jota kenenkään ei tarvitse pelätä tai haluta.

Se, ettei Hazard koe Hedbergiä pelottavaksi tai haluttavaksi kertoo valitettavasti enemmän Hazardista itsestään kuin Hedbergistä. Jokainen, joka on katsellut alkuperäistä The Office –sarjaa tietää, ettei Brentin hahmossa mitään pelättävää tai haluttavaa ole tarkoitus ollakaan. Eikä varsinkaan treenattua vartaloa.

Pakostakin tulee mieleeni, että mistähän Hazardin kenkä mahtaa oikeasti puristaa? Onko Herberg jättänyt joskus hänelle oven avaamatta vai kirveleekö häntä se, ettei hän päässyt mukaan valitsijakaartiin?

Oli miten oli, perustelut ovat toimittajana työtä tekevältä näyttelijältä ontuva ja henkilökohtaiselta tuntuva hyökkäys. Vaikka Hedbergillä ei ammattinäyttelijän pätevyyttä olekaan, se tuskin tässä tapauksessa vaikuttaa lopputulokseen. Muodollinen pätevyys ei tee kenestäkään automaattisesti hyvää. Maailma on täynnä esimerkkejä eri alojen pätevyyden omaavista ammattilaisista, jotka eivät sovellu virkaansa huonostikaan.

Ajatellaanpa vaikka opettajia. Jokaisella meillä on taatusti kokemusta opettajasta, jolla on virka ja pätevyys, mutta josta kukaan oppilas ei pidä koska hän ei osaa opettaa. Sitten on sijaisia, jotka lähestulkoon revitään kadulta luokkahuoneeseen äkillisen influenssaepidemian kaadettua puolet opetustyövoimasta ja he vetävät pisteet kotiin saamalla luokallisen kykenemättömiä oppimaan mahdottomia. Miksikö? Koska he tukeutuvat intuitioon ja maalaisjärkeen ja onnistuvat puhumaan kohdeyleisönsä kanssa samaa kieltä.

Saman tekee myös Hedberg. Hän tulee samalle tasolle yleisönsä kanssa, eikä hän yritäkään nousta kenenkään yläpuolelle. Sillä ominaisuudella (jota myös nöyryydeksi kutsutaan) pääsee elämässä yllättävän pitkälle.

Hedberg on siis pätemättömäksi näyttelijäksi rautaisen ammattitaidon omaava esiintyjä, joka on tottunut antamaan itsestään kaiken niin elävän yleisön kuin kameroidenkin edessä. Hän on osoittanut kykynsä heittäytyä sekä omaksua erilaisia rooleja niin stand up –lavoilla kuin erinäisissä televisio-ohjelmissakin. Ja hän teki loistosuorituksen Luokkakokous –elokuvassa! Mitä muuta enää voidaan vaatia?

Paitsi ehkä ne 365 keikkaa vuoden aikana, jonne huumorista mitään ymmärtämätön tuulipukukansa osti lippunsa jonotettuaan ensin tuntikaupalla ilmaisia ämpäreitä...

Kiitos Hazard. Me olemme maalaisia ja idiootteja. Viestisi on  tullut harvinaisen selvästi perille.

Mutta, niin kultivoituneen kuvan kuin Hazard haluaakin ylemmyydentunnossaan itsestään antaa, Herbergiä arvostellessaan hän unohtaa tyystin sen, ettei stand up ole vain tolkutonta tajunnanvirtaa, jossa mies astelee lavalle päästelemään suustaan hassuja äännähdyksiä samalla kun höpisee joutavia.

Stand up on yhden miehen teatteriesitys ja lajina äärimmäisen vaativa. Vitsit kirjoitetaan etukäteen ja niiden on oltava yleismaailmallisia, ymmärrettäviä ja kekseliäitä. Materiaalia on oltava valmiina useamman tunnin edestä, vaikka siitä vain pieni osa kerrallaan esitetäänkin. Teksti on osattava ulkoa ja yleisö on saatava mukaan ensimmäisestä vitsistä alkaen.

Yleisö on myös pidettävä mukana. On reagoitava palautteeseen ja osattava improvisoida. Vitsien oikea rytmittäminen ja niiden esittäminen ”vaivattomasti jutustellen” on osoitus ammattitaidosta, sillä stand upissa ei ole uusintaottoja. Kukaan ei pelasta tilannetta, jos sattuu moka, paitsi esiintyjä itse. Eikä yleisöltä jää mitään huomaamatta, koska kaikki katseet ovat nauliintuneena yhteen ja samaan henkilöön.

Huvittavin osuus tässä Hazardin parjaamisinnokkuudessa on se, että The Office –sarjan luoja, käsikirjoittaja ja Brent hahmon näyttelijä Ricky Gervais onnitteli henkilökohtaisesti Hedbergiä Twitter -tilillään valinnasta Brentin rooliin. Hedberg siis kelpaa koko sarjan isälle, mutta ei Hazardille!

Gervais siis lienee myös väärässä.

En voi kuin arvuutella Hazardin perimmäistä motiivia. Kenties Hazard ajattelee, että all publicity is good publicity ja aiheuttamalla kohun turhasta hänen nimensä nousee kaikkien ihmisten huulille.

Ja kyllähän tämä taktiikka Suomessa toimii. Ennen tätä kohua en ollut kuullutkaan Kaarina Hazardista. Hän oli minulle täysin tuntematon henkilö, mutta näiden lehtijuttujen perusteella en halua hänestä tämän enempää tietääkään.

Hedberg sen sijaan on ja porskuttaa. Hänen hahmonsa on aikamme Turhapuro, joka vetoaa kyllä kansaan, muttei kriitikkoihin tai älykköihin. Kaikki muistavat Turhapuron vieläkin, mutta kriitikoita ja älyköitä ei muista kukaan.

Ongelman ydin lienee siinä, että Suomi on väkimäärältään pieni maa, eikä tänne ole mahtunut kuin yksi monilahjakkuus kerrallaan. Tällä hetkellä hän on Vesa-Matti Loiri. Onneksi maailma kuitenkin muuttuu ja uusi, rohkeampi sukupolvi rikkoo juurtuneita käsityksiä omalla esimerkillään joka ikinen päivä. He uskaltautuvat pois omista poteroistaan ja menevät rohkeasti sinne, mikä heitä kiinnostaa. Se on oikein! Mistä sitä voi tietää, missä on hyvä, jos ei erilaisia juttuja anneta yrittää?

Sami Hedberg on koomikko, jota suomalaiset rakastavat. Minäkin pidän hänestä, vaikka yhtälailla aiemmin karsastin hänen vitsejään ja olemustaan. Mutta koomikko on hahmo, kuten sketsihahmotkin, ja hahmoon on päästävä sisälle, jotta sitä ymmärtää ja sen kanssa pystyy nauramaan.

Tämän Hedberg –kohun myötä olen saanut rutkasti lisää itseluottamusta ja uskoa omiin tekemisiini. Ilman tätä kohua en olisi tiennyt, että minua ja Hedbergiä yhdistää muukin kuin ylipaino. Hedberg pyrki aikoinaan teatterikorkeakouluun ja pääsi ensi yrittämällä viimeiselle karsintakierrokselle saakka. Hän tipahti kuitenkin kalkkiviivoilla kelkasta, eikä päässyt sinä vuonna opiskelemaan. Hän ei hakenut kouluun toistamiseen. Samoin kävi minulle. Hedberg on myös päätoimensa ohessa tehnyt musiikkia, ohjelmia ja näytellyt, aivan kuten minäkin.

Meillä Suomessa elää kummallinen periaate, jossa yhdellä alalla pärjäävän ihmisen on nöyrästi alistuttava tittelinsä asettamaan muottiin ja pysyttävä siellä. Jos siipiään erehtyy kokeilemaan millään muulla osa-alueella, niin matto vedetään jalkojen alta ja muistutetaan, että suutari pysyköön lestissään.

Tämän vuoksi kai monilahjakkuudet karkaavatkin meiltä maailmalle. Jenkeissä monilahjakkuutta arvostetaan. Siellä näyttelijästä voi tulla ohjaaja, laulaja, kirjailija tai mikä tahansa. Siellä jokainen saa vapaasti olla ja yrittää. Jopa konkurssi tai pari katsotaan tarpeelliseksi opinpaikaksi, eikä täydelliseksi epäonnistumiseksi kuten täällä.

Hazardin pilkka osui nyt omaan nilkkaan. Hedbergiä tullaan väistämättä haastattelemaan kohun tiimoilta lähiaikoina useammassakin mediassa. Näin ollen Hazardin tavoite nousta itse otsikkoihin raivaa nyt entistä vahvemmin väylää kotimaiselle Konttori –sarjalle ja television ääreen istahtavat hekin, joita ohjelma ei alun perin edes kiinnostanut.

Toivotan Hedbergille paljon onnea Brentin roolin johdosta! Toivottavasti hän onnistuu siinä paremmin kuin yksikään muu Brentin rooliin valittu kollegansa ja osoittaa, että monilahjakkuus ei suinkaan ole synti vaan parhaimmillaan koko Suomen näkyvyyttä lisäävä ansio.

Ja sitten hänet kaapataan Jenkkilään, kuten Ismokin.

Hyvää työviikkoa kaikille!

Leenuliinu

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat