Syrjintä, seksismi ja naisiin kohdistuvat järjettömät ulkonäköpaineet nousivat esille viimeisimmässä Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa, kun vierailijoina studiossa piipahtivat näyttelijät Pihla Viitala ja Marja Salo. Naiset nostivat suorapuheisesti esille saman, mitä itsekin olen blogissani pauhannut - sen, että naisten ulkonäköpaineet ovat median luomat ja sellaisenaan epärealistiset. Maailmaan ei haluta mahtuvan kuin kauniita, hyvävartaloisia ja alle 35-vuotiaita naisia. Ei siis ihme, että me tavalliset naiset, jotka emme täytä median luomaa täydellisen naisen vaadetta, koemme olevamme epäonnistuneita tai huonompia kuin muottiin sopivat kanssasisaremme.

Näin ei saisi olla.

Lihavan Naisen Markkinat blogisarjassani ”NAISTEN JA MIESTEN SUUSTA” olen yhyttänyt ihmisiä puuttumaan tähän epäkohtaan. Olen haastatellut eri aloja edustavia, eri-ikäisiä naisia ja miehiä, jotka allekirjoittavat naisellisuuden ja kauneuden kumpuavan aivan muista asioista kuin ulkoisista raameista.

Tässä ylipainoisille naisille suunnatussa itsetuntokampanjassa mielipiteensä kertovat tunnetut ja tuntemattomammat henkilöt, joille naisen ulkonäkö ei ole ainoa viehättävyyden mittari. Tämä on tarpeellinen viesti, sillä ylipainoinen nainen ei aina huomaa omaa kauneuttaan kertyneiden liikakilojensa alta. Onneksi ihmisten mielipiteet kauneudesta ja haluttavuudesta kuitenkin eroavat toisistaan. Se, mikä yhdelle on hyvännäköistä ja seksikästä, voi toiselle olla jotain aivan muuta.

Tällä kertaa näkemystään naiskauneudesta avartaa mies, joka on tehnyt uransa erittäin ulkonäkökeskeisellä ja seksikkyyttä tihkuvalla alalla. Aikuisviihteen sisällöntuottajana ja pornonäyttelijänä itsensä elättävä Jussi Nurminen on saanut konkreettisen kosketuksen maailmaan, joka muovaa niin miesten kuin naistenkin käsitystä eroottisesta ja seksikkäästä naisesta.

Jussi, joka aloitti uransa 2000 –luvun alussa alastonmalleja kuvaamalla, ei ole katunut ammatinvalintaansa päivääkään. Hän on tavallinen suomalainen mies, joka mielellään romuttaa aikuisviihdealaan liittyviä harhakäsityksiä muun muassa toteamalla, ettei alalla esiinny juurikaan ulkonäköpaineita. Poikkeuksena hän mainitsee Amerikan, jossa aikuisviihdenäyttelijät kokevat vastaavia ulkonäköpaineita kuin elokuva- ja teatterinäyttelijät ja sen vuoksi siellä ajaudutaan erinäisiin kirurgisiin kauneusoperaatioihin. Pohjoismaissa tai muualla Euroopassa näin ei kuitenkaan ole.

Jussi painottaa vielä, että vaikka aikuisviihdettä verhoaakin mystisen paheellisuuden viitta, kyse on silti aivan tavallisesta ammatista. Aikuisviihdettä tekevät normaalit, täyspäiset ihmiset, eikä alalle ajauduta väkisin. Toisia ala vetää puoleensa, toisia taas ei.

Jussin haastattelu on hyvä esimerkki siitä, kuinka mediasta ja viihdeteollisuudesta mieliimme kumpuavat käsitykset eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa. Jussin mukaan miehet nimittäin pitävät pyöreistä ja tavallisista naisista. Myös konkari itse.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä toivottelee

Leenuliinu

 

Omin sanoin naisista ja ylipainosta – Jussi Nurminen, aikuisviihdeammattilainen

 

Jussi, millaisia ominaisuuksia naisessa arvostat?

Arvostan iloista ja avointa luonnetta, rehellisyyttä ja ennakkoluulottomuutta. Mustasukkaisia nipottajia en voi sietää.

Voiko mielestäsi ylipainoinen nainen olla kaunis ja haluttava?        

Ylipaino ei vie naisen kauneutta tai haluttavuutta, pikemminkin päinvastoin. Tämä tulee hyvin esille aikuisviihteessä. Otan elokuviini näyttelijöiksi mieluummin pyöreitä naisia jo siitäkin syystä, että salilla treenatut Fitness –laiheliinit silikonirintoineen eivät yksinkertaisesti myy. Tämä kertoo hyvin siitä, mitä mieltä kuluttajat naisista ovat.

Voisitko itse kuvitella seurustelevasi / asuvasi / eläväsi ylipainoisen naisen kanssa?

Totta kai voisin. Mieluummin ylipaino, kuin vaikea luonne. Jos naisessa arvostamani piirteet täyttyvät, ei kiloilla ole mitään merkitystä.

Mitkä mielestäsi ovat aiheellisia syitä laihduttaa?

Terveys, tai sitten vain oma halu laihtua.

Millaisen viestin haluat välittää kaikille kehoonsa tyytymättömille ja ylipainoaan häpeäville naisille?

Turhaa häpeilette. Olkaa ylpeitä siitä mitä olette. Naisten pyöreät muodot ovat muodissa nyt ja aina. Itsekään en saa fantasiaa aikaiseksi mallista, joka kirurgin veitsellä on tehty amerikkalaisen ihanteen mukaiseksi, eli luonnottomaksi. Mieluummin fantasioin vaikka naapurin Pirkosta. Ihmisestä, jonka voi oikeassa elämässä kohdata.

Kommentit (2)

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Tämä kommentti on oiva esimerkki siitä, miksi ylipainoiset naiset tarvitsevat tämän blogisarjan kaltaisia itsetuntokampanjoita. Surullisinta tässä on se, että koet tarvetta sensuroida kommentistasi sanan "pillu" lauseessa, jossa vertaat ylipainoisia naisia sikoihin. Ensi kerralla voisit olla sen verran suoraselkäinen että lähetät mielipiteesi omalla nimelläsi piiloutumatta Vierailija -nimimerkin taakse.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat