Viime aikoina uutisissa on kirjoitettu useaan otteeseen tutkimuksista, joissa epäjärjestys on yhdistetty ihmisen älykkyyteen. Jos työpöytäsi on täynnä papereita ja epämääräisiä roinakasoja, mutta ne eivät  häiritse sinua, olet todennäköisesti älykäs. Jos taas et innostu kodinhoidosta tai paikkojen siistimisestä, vaan kykenet rauhoittumaan pyykkikasojen tai likaisen astiavuoren vierellä, ja tunnet olosi siinä kaikin puolin levolliseksi, olet mahdollisesti keskivertokansalaista fiksumpi.

Huippuälykkäät ihmiset eivät kaipaa erillistä ajanvietettä, vaan he viihtyvät oman päänsä sisällä erittäin hyvin.

Minä elän kaaoksen keskellä jatkuvasti, enkä koskaan löydä kädestäni juuri alas laskemaani tavaraa. Hukkaan niin avaimet, kahvikupin kuin hiusharjankin. Kännykkä on kateissa alvariinsa, eikä siihen kannata edes soittaa, koska unohdan laittaa siihen aamuisin äänet tai virran päälle. Joskus unohdan kesken lauseen mitä olin sanomassa, koska samalla ajattelen muita asioita jotka herpaannuttavat kieleni toiminnan.

Minua tuskin kukaan pitää sekaisen kotini vuoksi älykkäänä. Eivät varsinkaan he, jotka eivät minua tunne. Lihava ihminen on laiska ja saamaton, jos hän ei jaksa tai viitsi pitää kotiaan kunnossa.

Suivaantuneena jatkuvaan tyhmänä pitämiseen, menin jokin aika sitten Mensan –verkkosivuille tekemään heidän laatimansa älykkyystestin.

Tämä nettitesti ei tietenkään ole se Mensan virallinen älykkyystesti, eikä sen tuloksen perusteella voi hakea yhdistyksen jäsenyyttä, mutta se on silti Mensan ammattipsykologien koostama ja antaa tekijälleen suhteellisen hyvän arvion hänen älykkyysosamäärästään.

Suosittelen lämpimästi testin tekemistä kaikille, jotka epäilevät tai kyseenalaistavat oman älykkyytensä tai ovat uteliaita tietämään millaisen tuloksen Mensan mittapuulla saattaisivat saada! Koskaan ei voi tietää, vaikka yllättyisit positiivisesti ja olisitkin oikeasti nero!

Mutta aiheeseen palatakseni…

Kirjoitan käsikirjoituksia, kirjoja, blogia ja paljon kaikenlaisia muitakin juttuja, joille ei välttämättä ole sen kummemmin mitään nimitystä: hajanaisia lauseita, ideoita, päähänpistoja, hassuuksia, olettamuksia, sanontoja, omituisuuksia, epämääräisiä örähdyksiä... mitä milloinkin.

Joskus herään keskellä yötä loistavaan ajatukseen ja käyn saman tien kirjoittamassa sen ylös, koska aamulla en muistasi sitä kuitenkaan. Aivoni toimivat jostain syystä parhaiten yöaikaan.

Minulle ei tuota tuskaa loikoilla sohvalla tuntikaupalla ja tuijotella kattoon. Päässäni menee uskomaton määrä erilaisia asioita koko ajan ja toisinaan räjähdän nauramaan tai itkemään jonkin sellaisen vuoksi, mikä pulpahtaa odottamatta mieleeni. En kuule, en näe, enkä haista mitään, mitä ympärilläni tapahtuu. Minulle voidaan tulla puhumaan ja saatan vastatakin siihen, mutta en silti tiedä mitä minulle on sanottu tai mitä siihen olen vastannut.

En yksinkertaisesti ennätä keskittyä kaikkeen samanaikaisesti. En silloin, kun päässäni on ruuhkaa.

Moni voisi pitää minua hajamielisenä. Sellainen minä toden totta olenkin! Jos en tee muistiinpanoja tärkeistä menoista kalenteriini ja laita puhelinta muistuttamaan, aika menee ohitseni ja saatan vasta parin kuukauden kuluttua jäädä miettimään, että pitikös minun jonnekin mennä.

Minun on vaikeaa keskittyä vain yhteen asiaan. Pystyn siihen kyllä, mutta minun on vaikea fokusoitua pieneen ja tarkasti rajattuun aiheeseen tai tehtävään kerrallaan. Kun siivoan – silloin harvoin kuin siivoan – voin samanaikaisesti viikata pyykkiä, pestä vessan lavuaaria ja pyyhkiä pölyjä kirjahyllystä. Teen hetken aikaa yhtä askaretta, kyllästyn, vaihdan paikkaa ja aloitan tekemään toista – ihan sen mukaan, mikä sillä hetkellä sattuu eniten huvittamaan. Sitten taas kyllästyn, vaihdan paikkaa, jne.

Kyllästyn siis äärimmäisen helposti. Keskustelukumppaneiltakin vaadin usein liikaa. Tai pikemminkin itseltäni. Olen nolannut itseni monesti sillä,  että jään keskustelemaan jonkun henkilön kanssa, joka intoutuukin kertomaan minulle tarinaa. Jo siinä vaiheessa huomaan komentavani itseäni, että muista nyt keskittyä kuuntelemaan, ettei käy kuten tavallisesti!

Mutta en voi sille mitään. Jos tarina ei ole sellainen, että se pitää mielenkiintoni yllä, ajaudun pääni sisäisiin ajatuksiini kuin varkain ja se näkyy lasittuneina silminä ja poissaolevaisuutena. Se on äärimmäisen epäkohteliasta ja kurjaa, tiedän, mutta en tee sitä tahallani. Aivoni vain toimivat siten. Onneksi olen kuitenkin oppinut muutamia kikkoja, joilla olen valtaosin pystynyt estämään tätä tapahtumasta. Aina se ei kuitenkaan toimi, ja sitten olen taas lirissä. Näin tapahtuu varsinkin iltapäivisin ja huonosti nukutun yön jälkeen.

Olen huomannut molemmissa lapsissani samoja piirteitä kuin itsessänikin ja nämä piirteet elävät heissä vahvoina. Hekin linnoittautuvat omaan huoneeseensa, oman päänsä sisälle ja keskittyvät tekemään asioita, joissa saavat toteuttaa omaa luovuuttaan haluamallaan tavalla. Jos he eivät tee videoita tai animaatioita, he piirtävät, rakentelevat tai askartelevat. Minun ei tulisi mieleenikään mennä potkimaan heitä ulos väkipakolla tai patistaa heitä pelaamaan rönttöä, jos heillä on mielenkiintoisempaa tekemistä tykönään.

Kuulostaa yksinäiseltä, eikö vain? Me emme kuitenkaan ole yksinäisiä. Olemme perheenä lähes aina yhdessä, vaikkakin yksin. Olemme yhdessä yksin.

Haluan silti ajatella olevani älykäs. Tiedän olevani älykäs.

Tiedän senkin, etten vaikuta älykkäältä, enkä varsinkaan näytä älykkäältä. Mutta ei se mitään. Ei minun tarvitsekaan. Minun ei tarvitse vakuutella asiaa kenellekään, sillä tiedän itse kuinka aivoni toimivat ja mihin minä elämässäni kykenen.

Minä elän sekaisessa kodissa, oman pääni sisäiseen maailmaani uppoutuneena ja unohtelen asioita. Minä saan paljon aikaiseksi joka päivä, mutta saavutukseni eivät välttämättä näy missään – paitsi tietokoneellani ja julkaisuissani, sitten kun saan ne kaikki joskus valmiiksi.

Jos siivoaminen ei hotsita ja haluat mieluummin heittää sohvalle selällesi, tee ihmeessä niin. Älä ainakaan kanna huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistäsi, jos ne eivät sinua häiritse. Sinun kotisi on sinun valtakuntasi ja voit elää siellä juuri sellaisessa sekamelskassa missä itse viihdyt.

Ole siis sinäkin ylpeästi älykäs.

Terkuin Leenuliinu

PS: On jo syyskuun ensimmäinen! Sienikausi parhaimmillaan :)

 

Kommentit (4)

Taitolaji

Nyt oli kyllä taas kuin omasta elämästäni kerrottua. Erityisesti tuo "lasittunein silmin kuuntelu". Huomaan tasaisin väliajoin herpaantuvani tiettyjen ihmisten kanssa keskustellessa, koska oma tapani keskustella on vähintäänkin lennokas, ja jaarittelut eivät nappaa. Nautin keskusteluista ihmisen kanssa, joka on samalla aaltopituudella eli hänen kanssaan voi puhua mistä aiheesta vain ja keskustelu noudattaa kaavaa -nopeita lauseita ja aiheen vaihtuminen tarvittaessa lennosta.

Voih, tuosta lihavana et voi olla älykäs -aiheesta voisin kertoa vaikka kuinka monta esimerkkiä omasta elämästäni, mutta menisi jaaritteluksi. Vielä muutama vuosi takaperin saatoin sanoa, jos joku kohteli minua kilojeni takia kuin lasta, että ÄO.ni on 158 ja ymmärrän erittäin hyvin normaalia ja hieman haastavampaakin puhetta. Nykyään en viitsi vaivautua, koska jos keskustelukumppani on niin yksinkertainen, että kuvittelee kilojen vaikuttavan älykkyyteen, niin hän ei operoi samalla aaltopituudella kanssani kuitenkaan ;) 

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Kiitos piristävästä kommentistasi Taitolaji!

Olet super-mahtava ihminen! Täydensit kyllä niin osuvasti omaa kirjoitustani tuolla sinun kirjoituksellasi, että se oli samoin kuin omasta elämästäni kerrottua, lentävine lauseineen ja täysin epäloogisilta vaikuttavine, salamaakin nopeampine aiheenvaihtoineen! Tiedän tasan, mitä tarkoitat!

Mieheni on älykäs ihminen, mutta hänelläkin oli toisinaan seurustelumme alkuaikoina vaikeuksia pysyä kärryillä, kun kesken lauseen vaihdoinkin puhumaan jostain ihan toisesta asiasta, koska se sattui tulemaan sillä hetkellä mieleeni. Nyt tämä on hänelle jo normaalia. Hyvin harvoin hän joutuu enää kysymään, että mihinkäs asiaan tuo äskeinen kommenttisi liittyikään, kun äsken puhuimme tästä ja tästä. Ja sitten hän nauraa hersyvästi päälle!

Joskus mietin, miten erittäin älykkäät ihmiset jaksavat tässä maailmassa jos suurin osa maailman väestöstä kuuluu älykkyysosamäärässään jonnekin 50-80 välimaastoon (tällaisen tiedon joskus jostakin luin). Itse en yllä aivan yhtä korkeisiin lukemiin ÄO:ni suhteen kuin sinä (hats off!), mutta silti minulla on välillä vaikeuksia hillitä suuttumustani tai ärtymystäni heidän joukossaan, jotka eivät yksinkertaisesti tajua. Ehkäpä, jos oma ÄO:ni olisi korkeampi, en antaisi asian häiritä vaan osaisin ottaa heidät mielipiteineen hiiltymättä.

Väistämättä tulee mieleen sekin, että kuinkahan älykkäänä minuakin pidettäisiin, jos olisin kymmenen vuotta nuorempi ja kolmekymmentä kiloa kevyempi? Maailma olisi taatusti avoimempi niin monin eri tavoin, mutta se ei silti ole syy laihduttaa.

Nautinnollista viikonloppua sinulle,

toivottelee Leenuliinu

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen nyt muutaman tekstin lueskellut, mutta vaikka itsekin olen lihava, niin mä en jotenkin yhtään osaa innostua näistä kirjoituksista enkä oikein samaistuakaan. Mua vaivaa ihan hirveästi tämä viitekehys, että kaikkea käsitellään pelkän lihavuuden kautta. Ihan kuin kukaan ihminen olisi vain ja pelkästään läskinsä (tai lihaksensa tai mitä ikinä kuka tahansa päällisin puolin onkaan.) Mä en ainakaan itse osaa ajatella, että tullakseen nähtynä jonain muunakin kuin lihavana naisena, siihen auttaisi jotenkin siihen lihavuuteen keskittyminen. Eikö siihen auttaisi juurikin kaikkeen muuhun keskittyminen? Siis toki tätä aihealuetta tulee toisinaan itsekin sivuttua blogissa, mutta ainakin itsestäni olisi ihan hirveän raskasta elää niin, että päivittäin miettis kaikkea sen kautta, että on lihava. 

Ja tämä on nyt siis mun henk. koht. ihmettelyä, eikä sun tai blogin dumaamista. Mulle ei vaan jotenkin tää konsepti aukea.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Leenuliinu
Liittynyt17.8.2016

Hei Veera,

Kiitos, kun olet käyttänyt aikaasi lukemalla tekstejäni, vaikka et niihin samaistukaan.

Meitä ihmisiä on monenlaisia, niin lihavia kuin muunkin kokoisia, eivätkä samat asiat mitenkään voi innostaa kaikkia. Minuakaan eivät totta puhuen innosta muoti, hiukset, meikkaaminen tai sisustus, vaikka monia muita naisia innostavat. Onneksi olemme kaikki erilaisia omine kiinnostuksen kohteinemme, sillä erilaisuushan on rikkaus tässä maailmassa, eikö totta? :)

Vaikka blogini onkin keskittynyt tarkastelemaan elämää lihavan ihmisen silmien kautta, niin eihän se suinkaan tarkoita sitä, että tarkkailisin elämää 24/7 vain lihavuuden perspektiivistä. Hyvin usein unohdan olevani lihava, keski-ikäinen ja jopa nainen, mutta blogini teeman olen rajoittanut lihavuuteen ja lihavan ihmisen kohteluun ja lihavan ihmisen kokemuksiini. Niinpä siis kirjoitan tästä perspektiivistä.

Blogini tarkoitus ei ole miellyttää kaikkia. Totta puhuen blogini tarkoitus ei ole miellyttää ketään, vaan tarkoitukseni on ainoastaan kirjoittaa asioista, jotka itselleni ovat merkityksellisiä. Yritän parhaani mukaan ujuttaa joukkoon myös sarkastista huumoriani etenkin silloin, kun kyse on lihaviin ihmisiin kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta tai muusta vakavasta aiheesta. Jos maailmankatsomukseni ja tekstini kolahtavat joihinkin ihmisiin, olen tästä erittäin otettu, jos taas ei kolahda, niin minkäs sille mahtaa. C'est la vie! Onneksi blogeja on netti pullollaan ja sieltä voi jokainen valita luettavakseen sellaisen, mistä itselle tulee hyvä mieli.

Raisa Omaheimo kiertää parhaillaan Suomea omalla LÄSKI -monologillaan ja hän käsittelee aihetta teatterin lavalla ymmärtääkseni kokolailla samanlaisesta perspektiivistä kuin minäkin - luullakseni vielä karkeammin ja vielä enemmän kärjistäen. Jospa hänen esityksensä kautta konspeti avautuisi sinulle paremmin? Suosittelen, että käyt sen katsomassa, vaikka en ole esitystä itse vielä nähnytkään. Olen kuitenkin saanut aiheesta niin paljon positiivista palautetta ja suosituksia mennä katsomaan ko. esitys, että uskallan suositella sitä eteenpäin myös sinulle.

Toivottelen sinulle mukavaa syksyä ja paljon menestystä muotiblogillesi! Olet näyttävä ja kaunis nainen.

Terkuin Leenuliinu

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat