Kilpirauhasen vajaatoiminta on sairaus, jota voi ymmärtää vain kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava potilas. Tauti hiipii päälle salakavalasti ja huomaamatta, ja hiljalleen huononevaa oloa on vaikeaa yhdistää kilpirauhasen toimintahäiriöön.

Kun energia vaihtuu väsymykseen, iloisuus alakuloon ja paino nousee nousemistaan vaikka lautasella on kalaa ja kasviksia, syytä etsitään ruuhkavuosista, ikääntymisestä, stressistä tai vähäisistä yöunista. Läskin valloittaessa kroppaa itsetunto karisee, naisellisuus katoaa ja olo on kaikin puolin surkea. Ja koska tilanteelle ei yrityksistä huolimatta mahda mitään, kannustavat tsemppauspuheet lähinnä suututtavat.

Lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan on olemassa, mutta sen saamiseksi on usein läpikäytävä melkoinen ruljanssi. Jos verikokeiden tulokset ovat annettujen viitearvojen rajoissa, kuvitellaan helposti, että kyse on masennuksesta. Lääkärin tulisikin koetulosten sijaan kuunnella potilastaan tarkalla korvalla, ettei elinikäinen tauti jäisi hoitamatta.

Kilpirauhanen sijaitsee kaulalla ”aataminomenan” alapuolella ja se säätelee kehon aineenvaihduntaa ja suoliston immuniteettivastetta. Lisäksi se vaikuttaa ruoasta saatavien ravintoaineiden käytettävyyteen. Kyseessä on siis elintärkeä rauhanen, jonka vajaatoiminta aiheuttaa vakavia fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia.

Blogissani puhun lihavuudesta ja ylipainon vaikutuksista naisten omakehonkuvaan, itsetuntoon ja kohteluun. Koska kilpirauhasen vajaatoiminta kerryttää painoa, vie energiat ja hankaloittaa laihduttamista, ovat kaltaiseni kilpirauhasen vajaatoimintapotilaat perustaneet Facebookiin vertaistukiryhmän. Kyselin sairauden vaikutuksista naisten elämänlaatuun Kilpirauhassairaiden Painonpudotus Poppoon jäseniltä. Näin avautui kokemuksistaan Tiina Saarnisilta:

”Kilpirauhasvaivat tulivat hiipien ja sain takuta lääkäreiden kanssa kauan, ennen kuin sain Thyroxinin kokeiluun. Veriarvoni olivat nätisti viitearvojen rajoissa, mutta oireita piisasi: palelu, painonnousu, väsymys joka ei mennyt ohi nukkumalla, kuivat ja turvonneet jalat, masennus, ahdistus, saamattomuus, ummetus, kuukautishäiriöt, muistihäiriöt, ärtymys… Väsymys oli oireista se pahin.

Painoni nousi 37 kg. Nyt olen saanut 12 kg pudotettua, mutta hankalaa se on ollut. Monta vuotta sain tehdä töitä. Smoothiet ja mehustus osoittautuivat hyviksi apukeinoiksi, sekä se, että stressitaso laski.

Sairaudella on ollut todella suuri vaikutus itsetuntooni. En jaksa tehdä puoliakaan siitä mitä aikaisemmin. Kolmen lapsen yksinhuoltajuus ja talousvaikeudet vaikuttavat myös jaksamiseen.  Painonnousun vuoksi en ole ollut itseeni tyytyväinen, enkä ole kokenut olevani naisellinen. Tuloksettomat painonpudotusyritykset ovat lisänneet tyytymättömyyttä itseeni.

Olen saanut kommentteja painostani sekä "tsemppauksia", että otat vain itseäsi niskasta kiinni ja menet lenkille, tai että sytyttämällä tuoksukynttilöitä mielialani nousee... Joskus toivoisin, että nämä kuivan kesän oravat sairastuisivat itse ja huomaisivat, ettei lihava pelkästään syö itseään lihavaksi. Minäkin olen syönyt liian vähän, eikä aineenvaihdunta ole toiminut kunnolla. Väsymyksen takia en ole jaksanut käydä lenkillä, vaan kaikki energiani on kulunut töissä käymiseen ja arjesta selviämiseen.

En ymmärrä, miksi ihmiset arvottavat toisiaan painon mukaan. Eihän koskaan voi tietää, mitä ihmiselle on tapahtunut tai mitä hän sairastaa. Toivoisinkin enemmän katsetta pois siitä omasta navasta, kiitos!

En tätä sairautta olisi halunnut, mutta joudun sen kanssa kamppailemaan päivittäin. Olisikin tärkeää, että myös lääkäreiden ja muiden viranomaisten silmät alkaisivat aueta pikkuhiljaa tälle tilanteelle.”

Hyvin samanlaista viestiä kertoi myös Hanna Kekkonen, jonka kohdalla kilpirauhasen vajaatoiminta puhkesi poikkeuksellisesti rajulla, nopealla painonnousulla:

”Sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan kolmannen lapseni synnytyksen jälkeen. Olin hyvin väsynyt ja ihmettelin, kun en jaksanut mitään. Luulin, että kaikki johtui synnytyksestä, imetyksestä ja hormoneista. Lopulta soitin neuvolaan ja pyysin kilpirauhaskokeita. Ne olivat pahasti pielessä ja testit jouduttiin tekemään uudelleen. Kahdessa kuukaudessa painoni nousi kaksitoista kiloa.

Mielialamuutosten ja itsevarmuuden katoamisen myötä aloin pukeutua säkkeihin: käytän mieheni ylisuuria vaatteita, koska haluan peittää vartaloni, jota en tunne enää omakseni. Suurien vaatteiden alla näytän pienemmältä. En viivy hetkeäkään peilin edessä, vaan kuljen nopeasti sen ohi. En laita edes hiuksiani, enkä meikkaa, etten kiinnittäisi huomiota pullottaviin poskiini. Tunnen, että tämä sairaus on pahin rangaistus, jonka ihminen voi saada.

Yksikään kilo ei ole lähtenyt, vaikka lääkitys on jo aloitettu. Ennen kuopukseni syntymää sain elämäntaparemontilla 10k kg pois ja olin normaalipainoinen. Tunsin itseni naiselliseksi. Nyt minua kuvottaa nähdä oma kuvajaiseni saunan oven lasista. Ehkäpä tämä olisi ollut helpompaa, jos kilot olisivat tulleet salakavalasti. Näin roima muutos lyhyessä ajassa on nostanut syvän itseinhon pintaan. Tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan, uhosta turhautumiseen. Ja onhan tämä kuin kohtalon paskainen nauru päin naamaa: kuvittelin, että saan lihaksiltaan vartalon, kun aloitan treenaamisen synnytyksen jälkeen, mutta paskan nakkasi ja sain tällaisen taakan kannettavakseni - kirjaimellisesti!

Sairauden myötä olen kääntynyt sisäänpäin: välttelen ihmisiä, enkä halua pukeutua myötäileviin vaatteisiin. Kauneudenhoito ylipäätään on jäänyt mitättömäksi, koska tunnen itseni rumaksi. Aivan kuin asuisin jonkun toisen ihmisen kehossa.

Toisaalta olen oppinut olemaan tuomitsematta muita ylipainon vuoksi. Ennen soimasin hanakasti lihavia väittämällä, että ylipaino on ihmisen oma valinta, mutta enää en ajattele niin. Tämä sairaus on ollut karvas oppiläksy ja olen saanut kantapään kautta todeta, etteivät kilot lähde vaikka tekisi mitä. Ruokaympyrän mukainen syöminen tai liikkuminen eivät auta.

Toivoisin tätä samaa armollisuutta myös muilta ihmisiltä. Ylipainoon ei voi aina vaikuttaa, vaikka haluaisikin. Toki on heitä, jotka eivät tosissaan ole koskaan noudattaneet terveellisiä elämäntapoja, mutta on myös meitä, jotka elämme terveellisesti, mutta mitään ei silti tapahdu. Se on musertavaa.

En ole kuullut keneltäkään vieraalta kommenttia painonnousustani, ehkä kohteliaisuussyistä, mutta paljastettuani sairauteni eräälle tuttavalleni, hän kertoi luulleensa minun olevan uudelleen raskaana! Myös mieheni kommentoi pari viikkoa sitten levenneistä reisistäni. Se sai minut siltä istumalta murenemaan. Purskahdin itkuun ja sen jälkeen raivostuin. Vaikka mieheni ei minua tuomitsekaan kiloistani ja on jaksanut olla ystävällinen, sanoillaan hän toi todeksi sen, mitä olen itseltäni yrittänyt kieltää ja olla uskomasta todeksi.

Vihaan tätä sairautta. Vaikka lääkitys on olemassa, silti kertyneet kilot eivät lähde. Toisaalta vihani tautia kohtaan on saanut minut liikkumaan henkisesti eteenpäin. Olen kasvanut ihmisenä, ajatellut viimein enemmän itseäni ja olen opiskellut ahkerasti autoimmuunisairauksista.

Terveisinä haluaisin lähettää kaikille sen saman, mitä itselleni olisi pitänyt sanoa muutama vuosi takaperin: pitäkää kommenttinne muiden ulkomuodosta itsellänne. Te ette voi tietää mitä ylipainon takaa löytyy ja mielipiteiden ääneen sanominen voi musertaa toisen kokonaan.”

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Huumorintajuista ja sarkastista suhtautumista elämän eri osa-alueisiin keski-ikäisen, ylipainoisen naisen näkökulmasta kilpirauhasen vajaatoiminnan sanellessa vaakalukeman. Blogissa pohditaan lihavan naisen markkinoita niin työelämässä, rakkaudessa kuin muissakin sosiaalisissa kanssakäymisissä ja vakuutellaan, että rehevä nainen on jokaisen painokilonsa arvoinen.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat