Ainakin meillä raparperisato on ollut hyvä. Olen hyvin ylpeä äsken kirjoittamastani lauseesta. Minulla ei nimittäin koskaan ennen ole ollut raparperisatoa tai siis raparpereja ylipäätään.

Tarina alkaa viime kesästä. Saimme kämppisporukalla yliopiston pihalta viljelysäkin. Pienellä kasvimaalla menestyivät retiisit, chilit ja kesäkurpitsat. Keväällä kaverini alkoi puhua siirtolapuutarhamökistä, joka on ollut isotädillä vähäisessä käytössä. Innostuin heti. Nyt olemme kitkeneet, istuttaneet, leikanneet nurtsia ja siivonneet, mutta myös korjanneet satoa - niitä rapareperejä nimittäin.

Kehittelin makean himoon nopean raparperipaistoksen, joka tehdään paistinpannulla. Sattumalta siitä tuli myös gluteeniton.

Raparperipannu

2-4 annosta

valmistusaika 15 min

5 dl raparperiä pilkottuna pieneksi (4-6 vartta)

1 rkl voita

½ dl fariinisokeria

1 dl cashew-pähkinää

1 dl mantelijauhetta

Pilko raparperi pieneksi. Murskaa pähkinöitä. Lämmitä pannu keskilämmölle, lisää voi raparperit ja sokeri. Anna pehmetä 5 minuuttia pannulla.

Lisää pähkinät ja mantelijauhe pannulle. Sekoittele, kunnes pähkinät ovat vähän ruskistuneet eli noin 5 minuuttia.

Tarjoile lämpimänä jäätelön kanssa.

Juhannusterkuin,

Riikka

Kommentit (0)

Seuraa 

Kahden naiskokin blogissa tutkitaan ja tulkitaan ruokaan liittyviä trendejä ja ilmiöitä. Kirjoittajat ovat uteliaita ruokafriikkejä, jotka ovat kotonaan niin kaupungin vilskeessä kuin mökkilaiturillakin.

Blogissa inspiroidutaan sesongin mauista ja ruoka otetaan tosissaan, mutta ei missään nimessä vakavasti! 

TIINA on useita vuosia monenlaisia liemiä hämmennellyt kokki, joka sotkee kauhansa mielellään joka ikiseen soppaan ja kaataa lasinsa (täyteen) makuun sopivaa ruokajuomaa.

RIIKKA on ruokaa rakastava maailmanmatkaaja, joka puhkuu intoa maistaa uusia makuja ja olla siellä, missä tapahtuu. Instagram: @hannariikkaannika

 Seuraa blogiamme >

Teemat

Blogiarkisto