Olen luonteeltani kaikki heti nyt-tyyppiä ja pidän lähes kirosanoina "siitä sitten pikkuhiljaa" ja "ei sillä nyt niin kiire ole" tai "mietitään vielä kotona"-lausahduksia. Onneksi en kuule näitä koskaan kotona, sillä olen valinnut puolisokseni samalla tavalla ajattelevan miehen. Eilen lähdin lasten kanssa tapettiostoksille miehen ollessa töissä ja vasta paluumatkalla tajusin miten tämä itselleni normaaliksi koettu asia ei todellakaan ole kaikille normaalia. Tiedän monta pariskuntaa, jotka olisivat yhteistuumin lähteneet valitsemaan tapetteja, hypistelleet ja ottaneet vielä muutamasta kivimmasta vaihtoehdosta mallipalat kotiin, jotta saa rauhassa miettiä ja pohtia. Olen joka asiassa nopeiden päätösten ja toiminnan suosija, itsellinen mutten itsekäs päätöksentekijä. Kavahdan sisäisesti joka kerta, jos kuulen miten joku joutuu kysymään puolisoltaan lupaa jollekin asialle. Tai jos joku jättää ostamatta itselleen jotain, vaatetta tai kenkiä, sillä perusteella ettei saa osakseen marmatusta puolisoltaan. Ymmärrän toki että isoista hankinnoista tai menoista on keskusteltava.

Eiliseen tapettikauppaan palatakseni; menin, valitsin ja maksoin. Yhdessä vaiheessa soitin miehelle töihin kysyäkseni paljonko sitä tapettia tarvitaan. Missään vaiheessa ei käynyt mielessänikään ottaa kuvaa tapetista ja laittaa sitä miehelle viestillä, tosin ei minulta puhelimessa sitä edes pyydetty. Vähän sama kuin olisin soittanut kangaskaupasta ja kysynyt huonekorkeutta verhoja varten, tiedättekö? Olisin saanut mitan ja korkeintaan kysymyksen koska olen tulossa kotiin. Joudun kyllä myöntämään että joskus on vain ihan hyväkin lähteä yksin sisustusostoksille, voin vannoa ettei valitsemani tapetti olisi läpäissyt mieheni seulaa jos hän olisi ollut mukana :) Samalla tavalla olen ostellut meille huonekaluja..Eilen illalla mietiskelin tätä ääneen ja sain vastaukseksi että tapetilla ei ole muuta väliä, kunhan ei ole mitään onnetonta paperitapettia. Olen todennut ettei miehiltä kannata kamalasti kysellä, meillä ei varmasti olisi puolikaan siitä, kaikesta tarpeellisesta(!), jos olisin aina kysynyt ostohetkellä mieheni mielipidettä. Yleisin vastaus kun on niinä harvoina kertoina ollut: "no tarviiko tuota nyt" tai "ei varmasti kyllä osteta". Vastaavassa tilanteessa ei ole tullut yhtäkään moitetta kun olen mennyt ja ostanut omin päin. Olkaa naiset rohkeita ja kokeilkaa! Tiedän äitini ja isosiskoni toimivan samoin, hyvin tuloksin :)

En kyllä voisi jakaa elämääni ihmisen kanssa joka jahkailisi ja vetkuttaisi asioiden hoitamista. Aina toistellaan että pitää elää tässä ja nyt, miksi siis siirtää eteenpäin asioita jotka haluaa toteuttaa? Aikaa myöten vaihtoehdot lisääntyy ja näin lisääntyy myös valinnanvaikeus, parempaa saa aina odottaa joka asiassa ja siihen keskittymällä skippaat nykyhetkestä nauttimisen. Uskon että osa lähipiiristämme pitää meitä harkitsemattomina ja äkkipikaisina enkä voi heitä siitä mielikuvasta moittia. Jos päätämme jostain, oli se sitten auto, remontti tai mikä tahansa isompi satsaus, haluamme toteuttaa sen heti. Vaikka teemme nopeita päätöksiä, emme tee niitä harkitsemattomasti tai hetken päähänpistosta, en pysty yhdessä vietetyn kahdeksan vuoden ajalta sanoa yhtäkään sellaista päätöstä, joka olisi alkanut myöhemmin kaduttaa. Kaiken tämän purkautumisen jälkeen ei varmaankaan tule yllätyksenä, että kahden viikon seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja kahdeksan kuukauden kuluttua ensitapaamisesta olimme jo naimisissa. Ei ole kaduttanut tämäkään päätös -kumpaakaan. 

Vaikka tästä nyt varmaan saa sen kuvan etten voi sietää jahkaavia ihmisiä, niin asia ei kuitenkaa näin ole. Ymmärrän täysin ihmisten erilaisuuden ja sen etteivät kaikki ole liikkeissään supernopeita, eihän se minun elämääni liikauta mihinkään. Mutta juuri näistä joskus kauhistelevista, jopa tuomitsevista kommenteista "ohhoh, oottepas te.."- tulee joskus hieman sellainen olo että meitä aliarvioidaan tai ettei meidän tekemisiä oteta tosissaan. Tosin mitäs väliä silläkään jos joku niin ajattelee, eihän se minusta huonoa ihmistä tee ;)

 

Nyt seinää maalaamaan, tavoitteena valmis olkkari viikonlopuksi!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koti kujalla-blogissa pohditaan välillä syvällisiä, innostutaan ideoista, tehdään itse ja sisustetaan vanhaa omakotitaloa pienin, välillä tuskallisen hitainkin askelin. Olen Piia, kolmen lapsen kotiäiti, jolla on aviomiehen mielestä liikaakin ideoita ja jonka vuorokaudessa on aina liian vähän tunteja

Instagram