Jo toista kertaa jaan täällä blogissani jotain ruokaohjetta, ihan kun olisin kovakin kokkailemaan tai tykkäisin ruuanlaitosta! Joskus taisin mainita että leipominen, ruuanlaitto ja siihen liittyvät asiat eivät todellakaan kuulu mukavuusalueelleni. Meillä ei siis syödä tuntikausia hauduteltuja tai muuten aikaavieviä ruokia, ei ainakaan minun laittamiani. Tykkään lähes kaikista ruuista ja nautin syömisestä liikaakin, mutta en niin paljoa että jaksaisin nähdä sen eteen hirveästi vaivaa. (Luolamiesaikana olisin varmaan kuollut nälkään ensimmäisten joukossa)

Tässä nyt kuitenkin yksi niistä harvoista bravuureistani, itsetehty näkkäri. Tämänkin ohje vaihtelee yleensä joka kerta, ihan sen mukaan mitä kaapeissa sillä hetkellä on käytettäväksi.

 

4 kananmunaa

10rkl auringonkukansiemeniä

3rkl chia-siemeniä

8rkl pellavansiemeniä

5rkl kaurahiutaleita

0,5-1 tl suolaa

 

sekoita hyvin, kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 150-160 asteessa noin 20 minuuttia. 

Itse paistan 155 asteessa ja 23minuuttia, mutta tämähän on uuni- ja makukohtaista :)

Odotan jo innolla että saan tehtyä puutarhaan liittyvän postauksen tänne blogiin, palaan asiaan kun ollaan saatu pari juttua valmiiksi, nyt ulkotöitä viivästyttää sade...

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koti kujalla-blogissa pohditaan välillä syvällisiä, innostutaan ideoista, tehdään itse ja sisustetaan vanhaa omakotitaloa pienin, välillä tuskallisen hitainkin askelin. Olen Piia, kolmen lapsen kotiäiti, jolla on aviomiehen mielestä liikaakin ideoita ja jonka vuorokaudessa on aina liian vähän tunteja

Instagram