Viisi päivää vierähti sokerin pauloissa pääsiäisen aikaan. Kaikki alkoi pitkäperjantaina, kun maistoin leipomiani kakkuja ja lopun sain tehtyä herkuttelulle keskiviikkona, josta asti olen taas noudattanut omaa ruokavaliotani. Perjantain jälkeen lauantaina en syönyt makeaa, mutta sunnuntaina kahvitellessa anoppini ja mieheni kummitädin kanssa söin rockyroadia, anopin juustokakkua ja valmisteluita tehdessäni popsin pari lusikkaleipää. Maanantaina söimme kakunjämät mieheni kanssa. Mutta, kuinkas sitten kävikään?! Tiistaina, jolloin minun oli tarkoitus olla jo kuivilla, tulikin himo, jolle antauduin. Söin edelleen muutaman lusikkaleivän, pari isoa palaa rockyroadia, eikä siinä vielä kaikki: illalla aloin rapistelemaan kinderkakusta yli jääneitä toffee- ja suklaapallorakeita!!! Siis voi p****le!! Niin äkkiä sitä voi palata sokerin armoille, kun pari päivää antaa luvan syödä makeaa. Todella, todella vaarallisilla vesillä seilattiin, ja onneksi ymmärsin siinä sokerihumalassani, että nyt tälle on tehtävä loppu. Ja heti! Ennen kuin tilanne pääsee pahemmaksi ja alan taas hamuilemaan öisin suklaita.

Se on ihan ratakireä ja nuolee kaikkia muhkuroitani!

Keskiviikosta asti olen ollut taas "kuivilla" sokerin suhteen. Tuntuu älyttömän hyvältä. Tuntuu turvalliselta. Sokeria on kaapeissamme pirusti, ostin taas leipomuksia varten kaksin kappalein suklaalevyjä (sillä varjolla, että voi tehdä uuden jos joku epäonnistuu :)) ja niitä siellä nyt on sitten vielä jäljellä. Lisäksi, kohta on vappu, ja mieheni toivoo munkkeja runsain mitoin. Minulla on siskoltani saama, maailman paras munkkiresepti, ja pakko kai niitä on miehelle tehdä kun hän niin kovasti on niiden perään. Lopuista suklaalevyistä on turvallisuuden nimissä tehtävä jotain, ja syötettävä nekin miehelleni; täytyy tehdä hekkukaapista vaaraton, ihan vain varmuuden vuoksi. Vaikkakin tunnen itseni tällä hetkellä vahvaksi ja päätökseni on vankka, enkä kyllä kovin hevillä anna itselleni lupaa syödä herkkuja taas vähään aikaan.

Vaaransa tässä pääsiäisen herkuttelussa oli ihan todellisesti. Olen nimittäin menossa ensi viikolla työpaikan valokuvauksiin mainoskuvia varten, ja kaivaessani vanhan talvityökotelomekkoni kaapista huomasin sen olevan mahdottoman tiukka. Olen viimeksi käyttänyt sitä vuosi sitten keväällä ja silloin se pussitti joka puolelta ja oli ihan tosi väljä. Ja mitäs nyt sitten?! Se on ihan ratakireä ja nuolee kaikkia muhkuroitani ja vatsamakkaroitani. Sinne alle täytyisi vielä tunkea valkoinen kauluspaita, en tiedä miltä kokonaisuus sitten näyttää, mutta voi olla, että tästä en selviä edes opettelemallani tavalla vetää vatsaa sisään kuvatessa kuin viimeistä päivää, vaan näyttää myös kuvissa siltä, että mekko repeää sivusaumoistaan ihan just!! Voi piru!! Minun kun piti niin vallan mainiosti karistaa edes se kymmenen kiloa ennen töihinpaluuta, mutta yhtään grammaa ei ole lähtenyt viime kuun jälkeen, senttejä on kyllä, luojan kiitos, tai muuten olisin kuvissa ilman (työ)vaatteita. Apua!

Kun palaan töihin, alkaa taas myös armoton eväsrumba. Olen sen verran tietoinen syömisistäni, että haluan syödä itsevalmistamaani lounasta, joten ei muuta kuin kanoja pussittamaan vaan sitten. Lisäksi iltapäiväkahville tarvitsen jonkin proteiinivanukasjauheen, josta voin tehdä taukoevästä. Yritän paistaa kanaa pakkaseen koko kuukauden satsin aina kerrallaan, niin ei tarvitse joka päivä olla miettimässä mitä sitä söisi. Yhdessä välissä söin töissä pelkkiä friseesalaatinlehtiä ja muutaman oliivin, ja kyllä, olin aivan totaalisen nääntynyt koko iltapäivän. Yhdessä välissä söin tomaatin ja purkin tonnikalaa öljyssä, kunnes tajusin, että ehkä purkista irtoaa metalleja kalaan eikä sitä ole hyväksi syödä ihan joka päivä. No, sitten aloitin Superdieetin ja löysin itseni paistamasta tonneittain kanaa ja pakkaamassa sitä muovipusseihin. Se on ollut melko toimiva tapa. Kasvikset kanalla, raejuustolla ja oliiviöljyllä antavat sopivasti proteiinia ja rasvoja mutta eivät missään nimessä väsytä tai aiheuta ähkyä. Eräs työkaverini kyllä kerran vähän reklamoi väljähtäneistä parsakaaleistani, jotka saastuttivat hajullaan koko konttorin. Täytynee siis säästää ne kotioloissa syötäviksi. :)

Innolla odotan muutoin töihin paluuta, olenhan ollut sieltä jo tovin poissa ja palan halusta päästä saamaan jälleen palkkaa tekemisistäni sekä päästä tapaamaan kaikki ne ihmiset, ketä en ole tässä vähään aikaan nähnyt. 

Näin muuten toissayönä unta sokerista, niin paljon se minuun vaikuttaa. Unessa olin risteilemässä Karibialla (?!) Viikingin laivalla ja ostimme tuttuun tapaan laivatuliaisia TaxFreestä. Siinä ostellessamme lempinamejamme myös söin niitä, ja kysyin ystävältäni Mirkulta että minkä verran hän syö karkkia VUODESSA. Hän sanoi, että tämän verran ja näytti yhtä Polly-pussia. Minä siinä unessa silmät suurina ja mietin, että itse syön tuon määrän yhdessä YÖSSÄ ja mieitin kauhulla, että taas tässä popsin näitä makeisia ihan muina naisina. Siis voi että oli aamulla helpotus tajuta, että se olikin vaan unta! Luojan kiitos!

No, tästä suuntaan pian kaupungille salaatille, kirpparille ja sitten salille kun mies pääsee töistä. 

Hauskaa päivää ja ihanaa perjantai-perjantaita!!

Kuvassa pääsiäisen kevätpöytäni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kevätperhosen lento seuraa Suvin matkaa tuhdista merkittävästä ylipainosta kohti kevyempää oloa. Kymmenen vuoden kilojen edestakaisin seilaaminen ja sen vaikutukset kehonkoostumukseen ovat olleet turmiolliset. Koko ylipainon ajan painonmuutokset ovat noudattaneet täsmälleen samaa kaavaa: keväisin kova dieetti ja sitä myöten kevyempi olo ja syksyllä painon kerryttäminen +7-15 kiloa, viime syksynä se 15 kiloa... ja keväällä taas dieettirumba alusta uudelleen. 

Karrikoidusti sanoen Suvi ahmii vuoroin suklaata ja sipsejä, vuoroin painonpudotusohjelmia ja kuivaa kanaa, vuodenajasta riippuen. Nyt on tavoitteena päästä parempaan kuntoon, ja mikä tärkeintä, pysyä siinä. On tarkoitus oppia pitämään itsestään niin paljon, että tämä kauhistuttava painonjojoilemisen kaava saadaan pysäytettyä. Matka parempaan oloon on pitkä ja mutkikas eikä maalia ole vielä näkyvissä..