Takana on tasan kuukausi ilman sokeria ja viljoja, ja kyllä, olo on tasaantunut alun vieroitusoireiden jälkeen. Aloitettuani sokerittoman ja viljattoman elämän maanantaina 27.2., ensimmäiset kaksi viikkoa olo oli vetämätön, aivot sumussa, päätä särki, väsytti ja vähän ketutti sekä olo tuntui nälkäiseltä. Ilmeisesti soluni huusivat sokerin perään ja keho oli vaipumassa ketoosiin, jossa sekin alun siirtymävaiheessa on aika tuskaista. Kitkuteltuani tämän pari viikkoa sisulla eteenpäin, olo alkoi vihdoin helpottaa ja fiilis parantua, ja viimeiset kaksi viikkoa onkin mennyt hyvissä tunnelmissa. Mitään erityistä valaistumista en ole tämän kuukauden aikana kokenut, ja tämä ei suinkaan ole ensimmäinen sokeriton kauteni, olenhan dietannut kymmeniä kertoja aiemminkin tai muuten vaan pitänyt sokeritonta sataa päivää tai muuta vastaavaa. Silti on joka kerta yhtä vapauttavaa päästä irti sokerista, tunnen itseni todellakin voittajaksi pelkästään tämän perusteella. :)

Minäkin olen, kuten kuulemani ja lukemani perusteella niin moni muukin, sokeriaddikti. Se on sinänsä pelottavaa, onhan kyseistä makeutusainetta kutsuttu mm. valkoiseksi kuolemaksi. Sokerin tiedetään paitsi lihottavan, reikiinnyttävän hampaita ja olevan yhteydessä diabetekseen, sen epäillään myös olevan yhteydessä Alzheimerin taudin pahenemiseen (Talouselämä 28.2.). Kyseisessä brittitutkimuksessa on havaittu, että korkea verensokeri on jo aikaisessa taudin vaiheessa vahingoittanut aivoissa entsyymiä nimeltä MIF. Kun MIF toimii oikealla tavalla aivoissa, se auttaa torjumaan epänormaalien proteiinien kertymistä. Näistä proteiineista muodostuu aivoihin muun muassa Alzheimerille tunnusomaista plakkia. Ja kun MIF on vaurioitunut, se ei estä plakin muodostumista. Hui, hurjaa!! Sokeri taitaa todella olla aikamme vaarallisin huume, kuten todetaan Talouselämän jutussa (17.9.2013). Kyseisessä jutussa Amsterdamin terveydenhuollon johtaja Paul van der Velpen haluaa, että sokerin käyttöä alettaisiin rajoittamaan. Van der Velpenin mielestä sokeri on huume siinä missä alkoholi ja tupakkakin, ja ihmiset täytyisi saada tietoisiksi sen vaaroista.

Millään muulla maailman asialla ei tunnu olevan merkitystä, on vain sokeri ja minä ja sen tuoma mielihyvä.

Itse uskon, että suurin osa ihmisistä on jo tietoisia sokerin yleisistä vaaroista, minä mukaan lukien. Mutta miksi sitten silti edelleen syömme sokeria?!? Sokeri todella koukuttaa kuin huume. Itsekin vielä reipas kuukausi sitten, kuten teillekin jutussani "Viime övereistä jo kolme viikkoa" kerroin, ahmin sokeria illan pimetessä ja väsymyksen vallatessa kroppaani. Jos mietin tätä tai niitä muita lukemattomia kertoja ahmiessani sokeria, miellän erään tunteen ylitse kaiken, joka minut siinä tilanteessa valtaa. Nimittäin, siinä väsymyksen vallassa saan sokerista valtavasti mielihyvää. Tietyllä tavalla sen ahmiminen saa olon hetken päästä vieläkin väsyneemmäksi, kuin heittäisi bensaa liekkehin, mutta siinä kyseisellä hetkellä millään muulla maailman asialla ei tunnu olevan mitään merkitystä, on vain sokeri ja minä ja sen tuoma mielihyvä. Vaikka olisin koko päivän ennen tätä ahmimiskohtausta syönyt terveellisesti ja fiksusti, saa sokerihumala siinä hetkessä kaiken sen unohtumaan ja keho vaatii koko ajan tätä polttoainetta lisää ja lisää ja lisää.... kunnes kaapit ovat tulleet tyhjiksi tai jokin ulkoinen ärsyke (keittiössä hiippaileva mies ;)) saa homman katkeamaan. Mitäs sitten sen jälkeen tapahtuu? Usein tämä sokeripiikki saa hetken hurmoksen jälkeen oloni todella nuutuneeksi ja menen, jos mahdollista, nukkumaan. Morkkis tulee vasta seuraavana päivänä. Tyhjistä karkkipapereista päätellen lasken syömieni kaloreiden määrän ja tuskailen eilisillan mättöhimoa. Päätän visusti pysyä erillään tästä huumeesta, ja pysynkin, kunnes tulee taas samanlainen tilanne, tunne ja väsymyksen olotila, ja sama homma lähtee pyörimään alusta.

No millä sitten olen saanut tämän kierteen katkeamaan? Vankalla päätökselläni. Olen nimittäin siinä mielessä mustavalkoinen ihminen, että kultainen keskitie on kohdallani hyvin hatara, olen ennemminkin joko tai. Ja kun jotain todella päätän, se päätös myös pitää. Nyt, kun olen päättänyt olla ilman sokeria, ei kyseeseen tule ollenkaan vaihtoehto rikkoa tätä päätöstä. Vaikka maapallo syttyisi tuleen tai syöksyisi mustaan aukkoon, en koske sokeriin. Sen sai taas siskonikin huomata viikonloppuna hänen tyttärensä synttäreillä, joihin hän oli loihtinut mitä kauneimpia ja maistuvampia kakkuja (kuvassa :)), sillä en voi edes tällaisessa juhlatilanteessa vaarantaa päätöstäni ja saada pandoran lipasta aukeamaan. Se, mitä sitten tämän ehdottomuuden jälkeen tapahtuu, on itsellenikin vielä kysymysmerkki ja siihen tarvitsen jotakin ulkopuolista tukea, mikäli aion joskus vielä itselleni makeaa sallia.

Mitä muutoksia sitten olen huomannut itsessäni tällä sokerittomalla kaudella? Mitään maatamullistavaa herätystä en ole kokenut, mutta pieniä muutoksia kylläkin. Olen nukkunut paremmin. Kasvojeni iho näyttää tasaisemmalta, eikä punota ja näppyjä ei puske joka raosta. Kasvojeni turpeus on laskenut. Vatsani tuntuu slimmimmältä (mittaustuloksia tulossa myöhemmin lisää seuraavassa bloggauksessa :)) eikä vatsani pönötä enää ihan entiseen malliin. Mieleni on rauhallisempi, enkä ole öisin käynyt koluamassa kaappeja, mikä on rauhoittanut öitäni. Hampaat eivät koskaan tunnu likaisilta, päinvastoin välillä en meinaa muistaa pestä niitä kun niissä ei ole mitään töhnää ympärillä. Olo on kaikin puolin parempi, mieli kirkkaampi ja seesteisempi ja tyytyväisempi elämään. Siinä kai suurimmat huomaamani muutokset.

Tulipas pitkä kirjoitus, huhhuh, toivottavasti ette ole ihan puhki tämän lukemisesta :).

Mukavaa viikkoa ja palataan! 

Kuvassa siis siskoni loihtimia herkkuja viikonlopulta. :P

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kevätperhosen lento seuraa Suvin matkaa tuhdista merkittävästä ylipainosta kohti kevyempää oloa. Kymmenen vuoden kilojen edestakaisin seilaaminen ja sen vaikutukset kehonkoostumukseen ovat olleet turmiolliset. Koko ylipainon ajan painonmuutokset ovat noudattaneet täsmälleen samaa kaavaa: keväisin kova dieetti ja sitä myöten kevyempi olo ja syksyllä painon kerryttäminen +7-15 kiloa, viime syksynä se 15 kiloa... ja keväällä taas dieettirumba alusta uudelleen. 

Karrikoidusti sanoen Suvi ahmii vuoroin suklaata ja sipsejä, vuoroin painonpudotusohjelmia ja kuivaa kanaa, vuodenajasta riippuen. Nyt on tavoitteena päästä parempaan kuntoon, ja mikä tärkeintä, pysyä siinä. On tarkoitus oppia pitämään itsestään niin paljon, että tämä kauhistuttava painonjojoilemisen kaava saadaan pysäytettyä. Matka parempaan oloon on pitkä ja mutkikas eikä maalia ole vielä näkyvissä..