Tämä viikko on mennyt syömisten kanssa öisin täysin penkin alle, täytyy myöntää. Mieheni on pääkaupunkiseudulla työjutuissaan koko viikon ja minä yksin täällä kaupunkikodissamme. Täällä oli (toim.huom. OLI, ei ole enää) mieheni ostamia sipsejä ja jätskiä kaapissa ja niiden kanssa kävi köpelösti. Olen saanut yksin huonosti nukutuksi, ja rikkonaiset yöt ovat kuljettaneet pitkin keittiönkaappeja. :(

No, mutta tänään meidän Mummoryhmämme oli jälleen pitkästä aikaa yhdessä koossa, mikä on niin ihanaa. ❤️ Meillä on kolmen tällaisen vähän päälle kolmekymppisen naisen ryhmittymä, ja kävimme tänään yhdessä salilla kuntopyöräilemässä ja tekemässä circuittia. Kaikilla meillä oli vähän yöt menneet heikosti, ja syömiset vieläkin heikommin. Olemme kaikki pyrkineet pudottamaan painoamme ja pohdimme tänään syntyjä syviä painonhallintaan liittyen siemailessamme kahvikupposelliset treenin jälkeen. Kenellekään meistä painonpudottaminen ei todellakaan ole yksinkertaista johtuen monista, monista ulkoisistakin tekijöistä, jotka meitä myös yhdistää. 

Pohdimme tänään sitä pystyisimmekö hyväksymään itsemme tällaisina kuin nyt olemme ja lopettamaan tämän painon kanssa jahkailun. Voisimmeko normalisoida tapamme syödä ja esimerkiksi nauttia vaikka kerran päivässä sitä jotakin herkkua, sallitusti ja hillitysti, siitä nauttien ja sen halliten. Mietimme, miksi tunnemme olomme niin vastenmielisiksi tässä tilanteessa, onhan meillä kuitenkin pääsääntöisesti terveelliset elämäntavat ja kaikki meistä harrastaa liikuntaa ja noudattaa säntillistä elämää. Mietimme myös, että säästäisimme valtavasti energiaa jos sitä ei kuluisi itsensä vastustamiseen ja painon vatvomiseen. Voisimme itsemme hyväksyttyämme elää ihan tavanomaista elämää ilman ruokarajoituksia ja vaikka nauttia sen yhden pullan päivässä ilman, että siitä täytyy potea hirveän huonoa omaatuntoa ja ilman että täytyisi koko ajan koittaa elää miinuskaloreilla. Miehemme rakastavat meitä missä koossa tahansa, vailla ehtoa laihduttamisesta ja itsensä kiduttamisesta. Lähipiirimme kannustaa meitä hyväksymään itsemme ehdoitta. Tykkäämme myös toisistamme juuri tällaisina kuin nyt olemme, itse asiassa painolla ei tietenkään ole ystävyytemme kanssa mitään tekemistä. Voisimmeko siis itse sallia itsellemme olla tällaisia kuin olemme ja hyväksyä itsemme tällaisina kuin olemme?? Pääsisimme kaikki paljon, paljon helpommalla ja saisimme vapautettua energiaa muihin, parempiin asioihin itsensäruoskimisen sijaan. 

Kaikki se kuulostaa tosi hyvältä, mutta sitä päänsisäistä työtä asian kanssa täytyy kyllä tehdä. Vaikka itse sanoinkin, että jos katson itseäni nyt peilistä verrattuna viime kesään kun olin sen 15 kiloa kevyempi, pidän näkemästäni enemmän nyt. Olen saanut ryhtiä ojennettua ja voimaa kehoon, lihasta kasvatettua ja salitreeni on kiinteyttänyt minua. Viime kesänä, kun en ollut jaksanut harrastaa liikuntaa niin paljoa kuin haluaisin, olin lattapylly ja paljon enemmän höttö, vaikka painoa olikin paljon vähemmän. Mietin sitä, että voisin ihan hyvin olla tyytyväinen itseeni nyt ja olla tyytyväinen siihen, että olen käynyt salilla säännöllisesti kahdeksan kuukautta ja voin ihan hyvin kehossani tällä hetkellä. Tulimme siihen tulokseen, että voisimme keskittyä siihen, että painoa ei tulisi tästä lisää ja keskittyä siihen, että voimme hyvin, ja harrastaa liikuntaa siinä määrin, että mielialakin pysyy hyvänä. Liikunta kun korreloi suoraan itsessäni mielialan kanssa.

Mieliala on myös se, mikä luultavasti saa minut pitämään näkemästäni katsoessani peiliin tällä hetkellä. Koska olen tyytyväinen siihen, mitä olen tehnyt kuntoni eteen, nään oman peilikuvani myös myönteisemmässä valossa. Ainoa, mikä harmittaa, on holtiton syöminen unettomana yönä. Sen kun saa taas hallintaan ja unet kohdalleen, voisin ajatella, että tilanne on ihan ok.

Katsotaan, mistä huomenna tuulee, ja mitä voisimme tehdä tämän positiivisemman kehonkuvan eteen. Ajatteluaan täytyy muuttaa ajatus kerrallaan, täysin kerralla sitä ei saa muutettua yhdessä yössä.

No, kohta on vappu ja aika paistaa munkkeja miehelle, jonka saan kotiin työreissuistaan. ❤️

Rakkautta päivääsi itseäsi kohtaan, minä yritän täällä päässä työstää sitä samaa. ❤️

Kuvassa leipomiani korvapuusteja, oliko se niin, että pulla päivässä pitää lääkärin loitolla?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kevätperhosen lento seuraa Suvin matkaa tuhdista merkittävästä ylipainosta kohti kevyempää oloa. Kymmenen vuoden kilojen edestakaisin seilaaminen ja sen vaikutukset kehonkoostumukseen ovat olleet turmiolliset. Koko ylipainon ajan painonmuutokset ovat noudattaneet täsmälleen samaa kaavaa: keväisin kova dieetti ja sitä myöten kevyempi olo ja syksyllä painon kerryttäminen +7-15 kiloa, viime syksynä se 15 kiloa... ja keväällä taas dieettirumba alusta uudelleen. 

Karrikoidusti sanoen Suvi ahmii vuoroin suklaata ja sipsejä, vuoroin painonpudotusohjelmia ja kuivaa kanaa, vuodenajasta riippuen. Nyt on tavoitteena päästä parempaan kuntoon, ja mikä tärkeintä, pysyä siinä. On tarkoitus oppia pitämään itsestään niin paljon, että tämä kauhistuttava painonjojoilemisen kaava saadaan pysäytettyä. Matka parempaan oloon on pitkä ja mutkikas eikä maalia ole vielä näkyvissä..