Unelmakuntoon-projektin alkaessa tein viisaan päätöksen ja ostin itselleni personal trainer -tunteja. Tämän maksullisen saliseuralaisen kanssa olemme treenanneet noin joka toinen viikko, alussa viikoittain. Ajatuksenani oli saada kaikki hyöty irti saliliikunnasta sekä haastaa itseni tekemään jotain, mitä en olisi itsekseen tehnyt.

Ehdottomaksi suosikikseni ovat nousseet toiminnalliset treenit. Viime kerralla teimme ns. pyramiditreenin. Tässä tekemämme versio, mutta tästä jokainen voi tehdä omanlaisensa:

 

Punnerrusaskellus

Vatsalihasliikkeet

 

Askelkyykky hypyllä

Korokkeelle nousu

 

TRX soutu

Burpee

 

Kyykky pallolla

Pystypunnerrus 15 kg

 

Jokaista liikettä tehdään 12 toistoa. Ensin aloitimme punnerrusaskelluksella sekä vatsalihasliikkeellä. Sitten pidettiin juomatauko, jonka jälkeen pyramidi aloitetaan alusta, mutta lisätään askelkyykky hypyllä ja korokkeelle nousu. Pienen hengähdyksen jälkeen lisätään jo aiempiin liikkeisiin vielä TRX-soutu sekä burbee. Viimeisellä kierroksella tehdään koko liikesarja eli pyramidi ja jos jää vielä ostettua aikaa, niin tullaan pyramidi vastakkaiseen suuntaan eli jätetään aina kaksi liikesarjaa pois per kierros.

Toiminnallisten treenien hyvä puoli on siinä, että tulee tehtyä erilaisia liikesarjoja kuin laitteilla ja siinä myös haastaa itseään. Burpeet ja korokkeelle nousut nostavat sykettä ja hiki taatusti irtoaa. Olen aina ennen treeniä lämmitellyt soutulaitteella, sillä saan kokonaisvaltaisesti koko kehon lämmitettyä. Treenin jälkeen vielä soudan tai kävelen juoksumatolla. Kuten kuvista huomaa, treenit ovat kovaa suorittamista, mutta siitä huolimatta olen nauttinut niistä valtavasti. Jokaisen yhteisen treenikerran jälkeen on ollut voittajafiilis. Se tunne, mikä valtaa treenin jälkeen, on huikea. Toivottavasti tämän fiiliksen saa pidettyä yllä jokaisella treenikerralla, on treeniseuraa tai ei!

 

Miia

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaupallinen yhteistyö:
Neljän naisen projekti kohti hyvännäköistä ja terveellistä elämää. Miia, Heidi, Maarit ja Sirpa tarttuivat haasteeseen ja tavoittelevat jokainen omaa unelmakuntoaan. Yksi haluaa kiinteytyä sekä oppia syömään ja treenaamaan oikein, toinen on kyllästynyt kuulemaan kuinka laihalta ja riutuneelta näyttää ja kaksi tarvitsee tsemppiä ja uusia ideoita painonpudotukseen. Toisinaan vuodatetaan onnenkyyneliä, toisinaan hikipisaroita, mutta periksi ei anneta!

BLOGGARIT:

Heidi, 36v.

Maarit, 36v.

Miia, 39v.

Sirpa, 47v.

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:






Blogiarkisto

2015