No minä ainakin haluan. Ja nyt olen saanut siihen paremman mahdollisuuden kuin koskaan! Pääsin mukaan Unelmakuntoon-tiimiin ja olen tästä mahdollisuudesta erittäin kiitollinen.

Viime vuonna uimarannalla ollessani paikalla sattui olemaan laitteet kehonkoostumuksen mittausta varten ja kuten jo tiesinkin, rasvaprosenttini ja painoni olivat hyvät mutta lihasmassani oli olematon! Jotain minun olisi siis tehtävä, sillä en pitänyt tuloksesta laisinkaan. Mutta en ole niitä ihmisiä, jotka jaksavat nostella painoja kotona eikä kuntosalille raahautuminen ottanut onnistuakseen. Kuulostaa varmasti tutulta monen kohdalla.

On mukavaa olla hoikka mutta valitettavan usein ihmiset kutsuvat minua jopa laihaksi, ja tämä ei kohdallani pidä paikkaansa. Lihasmassan vähyys saa kyllä aikaan sen, että esimerkiksi koipeni saattavat näyttää lähinnä kanankoivilta. Olen aina välillä ollut aktiivinen lenkkeilijä ja pelkästään lenkkeilemällä olen päässyt jo mukaviin tuloksiin eli näyttänyt hyvinvoivalta.

Sitten on tietenkin se mentaalinen puoli: miten hyvää kuntoilu tekeekään aivoille ja itsetunnolle ja se kyllä näkyy ulospäin! Tämän tunteen haluan takaisin vahvempana kuin koskaan.

Minun kohdalla unelmakunto tarkoittaa siis sitä, että olen timmimmässä kunnossa kuin koskaan olen ollut. Haluan ja tarvitsen lisää lihasmassaa – pitkän ajan tavoitteenani on jotakin fitness-vartalon suuntaista. Lähtökohtani tähän on jo sikäli mallillaan, että painoni kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia. Syön terveellisesti ja olen aktiivinen (tällä hetkellä käymme koiran kanssa parin tunnin metsäretkillä monta kertaa viikossa), mutta ilman puntin nostoa ja neuvoja sitä ei tule tapahtumaan.

Mutta nyt saan parhaimmat vinkit ja avut sponsoreiltamme ja ammattilaiselta – omalta personal trainerilta! Tulemme siis yhdessä tekemään töitä, jotta unelmakunnon saavuttaminen on mahdollista.

Uudet ihanat treenivaatteet odottavat kassissani ja olen aivan täpinöissäni! En malta odottaa Unelmakuntoon-projektin lopputuloksia ja sitä kun muistelen tätä alkua, kun hyvä että jaksan nostaa 5 kg käsipainoa. Kohta niitä puntteja nousee kaksi ja 15 kg per hauis!!

 

Heidi

Kommentit (0)

Seuraa 

Kaupallinen yhteistyö:
Neljän naisen projekti kohti hyvännäköistä ja terveellistä elämää. Miia, Heidi, Maarit ja Sirpa tarttuivat haasteeseen ja tavoittelevat jokainen omaa unelmakuntoaan. Yksi haluaa kiinteytyä sekä oppia syömään ja treenaamaan oikein, toinen on kyllästynyt kuulemaan kuinka laihalta ja riutuneelta näyttää ja kaksi tarvitsee tsemppiä ja uusia ideoita painonpudotukseen. Toisinaan vuodatetaan onnenkyyneliä, toisinaan hikipisaroita, mutta periksi ei anneta!

BLOGGARIT:

Heidi, 36v.

Maarit, 36v.

Miia, 39v.

Sirpa, 47v.

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:






Blogiarkisto

2015