Kävin näyttämässä kipeytynyttä jalkaani lääkärille. Sain kiellon päkiä-urheiluun viikoksi tai pariksi eli ei salibandyä tai juoksumattoilua. PT:ni suunnitteli minulle vaihtoehtoisia jalkaliikkeitä sekä lähetti pyytämäni venyttelyohjeistukset.

Otinkin viime viikon sitten löysemmin – liikuntani oli lähinnä kävelyä. Olin kummipojan ja tämän isoveljen kanssa Linnanmäellä, ja sielläkin tuli käveltyä paljon. Portaita ja ylämäkiä riittää Lintsillä. Oli yllättävän rauhallinen sunnuntai-aamupäivä, vaikka oli ilmaistilaisuus. Keli todella suosi meitä. Kummipoikani ilmoitti kopterikyydissä, että hän on Batman ja minä voisin olla Robin.

Tiistaina oli saman kombon kanssa Korkeasaaren vuoro. Korkeasaari on kaunis upeassa kesäsäässä. Karhut, leijonat ja leopardit olivat hyvin liikenteessä. Kesäkausi alkoi olla ohi, joten saimme ihan rauhassa kiertää saarta. 4-vuotias kummipoikani halusi määrätietoisesti eteenpäin ja nähdä lisää.

Siskoni tuli Brysselistä käymään Suomessa. Varattiin heti Tallinnan matka sunnuntaille. Tallinnassakin tulee aina käveltyä reippaasti. Tulijaisiksi ostin heviosaston herkkuja. Tallinnassa ja Tukholmassa on erilaista valikoimaa kuin täällä Helsingissä. Kiva maistaa uusia terveellisiä hedelmiä, marjoja ja vihanneksia.

Eiköhän tämä jalanrasitus tästä tokene ja pääsen taas kunnolla treenaamaan.

 

Mukavaa syksyä,
Maarit

Kommentit (3)

Seuraa 

Kaupallinen yhteistyö:
Neljän naisen projekti kohti hyvännäköistä ja terveellistä elämää. Miia, Heidi, Maarit ja Sirpa tarttuivat haasteeseen ja tavoittelevat jokainen omaa unelmakuntoaan. Yksi haluaa kiinteytyä sekä oppia syömään ja treenaamaan oikein, toinen on kyllästynyt kuulemaan kuinka laihalta ja riutuneelta näyttää ja kaksi tarvitsee tsemppiä ja uusia ideoita painonpudotukseen. Toisinaan vuodatetaan onnenkyyneliä, toisinaan hikipisaroita, mutta periksi ei anneta!

BLOGGARIT:

Heidi, 36v.

Maarit, 36v.

Miia, 39v.

Sirpa, 47v.

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ MUKANA:






Blogiarkisto

2015