Introvertiksi kutsutaan ihmistä, joka tarvitsee omaa aikaa latautuakseen. Paljon omaa aikaa. Introvertti pitää kyllä ihmisten seurasta, mutta energia varastot tyhjentyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitä yksinkertaisesti uupuu  ihmisten seurassa. Olipa seura kuinka hyvää tahansa. 
Olen introvertti. Ainakin jollain asteella. Moni meistä tuntuu samaistuvan introvertin määritelmään. Ainakin tähän tulokseen tulimme ystäväporukan kanssa eräänä lauantai-iltana, kun pohdimme oman ajan tarvetta. 
Introvertti tai ei, niin minä ainakin tarvitsen omaa aikaa. Sellaista ettei kukaan puhu minulle ja saan hääräillä aivan omia juttujani ja toteuttaa kaikkia outouksiani. 

Oman ajan tarve vaihtelee. Välillä riittää möllöttely kotona miekkoseni ja koirien kanssa, toisinaan haluan olla ihan yksin. 
Tänään tuli jälleen hetkin kun tarvitsin omaa aikaa. Ihan yksin, kaikessa hiljaisuudessa. 
Lähdin lähellämme sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle. 

 

 

Oli ihana kävellä rauhassa metsässä ja kuunnella linnun laulua. Niin terapeuttista. 
Tosin meinasin saada härtslaagin kun sorsa pariskunta tallusteli pusikosta, aivan minun vierestä uiskentelemaan. Sen verta citygirl olen etten mielelläni ole kasvotusten metsän eläinten kanssa, etenkään kun olen yksin ( ja kyllä, tiedän etteivät sorsat varsinaisesti ole mitään saalistajia :D ) 
Härtsslaagista selvittiin ja sorsien kanssa löysimme yhteisen sävelen. Kumpikin pysyy omalla puolellaa. 

 

 

Tallustelu teki hyvää. Ajatukset sai virrata ja stressitaso laskea. Just nyt ei ole kiire mihinkään.
Ei se sen kummallisempi hetki tarvinnut olla. Tunnin kävely riitti. Akut lataantui. 

Toivottavasti siellä on myös saatu akkuja ladattua uutta viikkoa varten ☺ 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tamperelaistunut Etelä-Pohjalainen joka kokeilee rajojaan, kompuroi, hyppää, nauraa, rakastaa ja välillä pysähtyy miettimään syntyjä syviä. Sydäntä lähellä ovat kaikenlaiset self-help kirjat, valokuvaus, koirat, kosmetiikka ja juoksu (yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun ;) ). Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :)