Kannoin alkuviikosta puntarin häkkivarastoon. Ihme kapistus.
Vaikka vuosia on kertynyt mittariin ja voisi kuvitella, että itsetunto ja ennen kaikkea itsevarmuus olisi kohentunut edes sen verran, ettei sitä ihan pienestä hetkahda, etenkään noinkin ”mitättömän” asian vuoksi kuin paino, niin toisinpa on. Puntarilla ja sen esittämällä luvulla on uskomaton vaikutus mieleen. Se saa kertaheitolla muserrettua hyvän fiiliksen mikäli lopputulos ei ole sitä mitä on kuvitellut…
Aivan turhaa puuhaa.

Siispä päätin, että jo riittää numeroiden tuijotus ja aika keskittyä siihen mitä peilistä näkyy ja miten vaatteet istuvat. Sitä paitsi, jos oikein pullistaa, vääntää ja kääntää saattaa pienen pientä kehitystä olla jo nähtävissä. Salillakin saa jo pikkuhiljaa käyttää vähän isompia painoja, eikä sieltä ole niin julmetun kiire pois, vaan haluaa keskittyä huolelliseen tekemiseen.

Ruokavalio on myös ollut yllättävän helppo noudattaa. Ihan valtavia mielitekoja ei ole tullut eikä nälkääkään ole tarvinnut nähdä… Noh, yksi kotozone meni viikko sitten, mutta tämä anteeksi annettakkoot, i`am just a human :D Sitä paitsi kotzonessa on roimasti salaattia…Ja täysjyväpohja ;)

Tärkeintä tässä projektissa on kuitenkin ollut hyvinvoiva keho ja sen tuoma itsenvarmuus.
Hassua kyllä, miten sitä oikeasti tuntee olonsa niin paljon itsevarmemmaksi ja hyvävointiseksi puhtaan ruuan ja treenin ansiosta. Unenlaatukin on parantunut roimasti. Kaikki tämä, ilman puntaria.

 

 

Vappua oli alun perin tarkoitus lähteä juhlistamaan viinipullon kanssa, mutta nyt taitaakin käydä niin, että viinit vaihtuu holittomaan vaihtoehtoon. Ei siksi etteikö sitä nyt voisi lasillista tai kahta…No, ihan vaikka koko pulloa juoda, vaan siksi että tylsä rikkoa näin hyvä treenidraivi etenkään kun juhlimiselle ei ole mitään pakonomaista tarvetta :)

Nyt kuitenkin ajattelin pukea reikäiset verkkarit jalkaan ja syventyä Netflixin ihmeellisen maailmaan.

Mukavaa iltaa sinnekkin!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tamperelaistunut Etelä-Pohjalainen joka kokeilee rajojaan, kompuroi, hyppää, nauraa, rakastaa ja välillä pysähtyy miettimään syntyjä syviä. Sydäntä lähellä ovat kaikenlaiset self-help kirjat, valokuvaus, koirat, kosmetiikka ja juoksu (yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun ;) ). Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :)