Moni on varmasti törmännyt hassun hauskaan sarjakuvaan nimeltä Finnish Nightmares (by Karoliina Korhonen), missä kuvataan suomalaisten pahimpia painajaisia pilke silmäkulmassa.

 

Jouduin taannoin juuri tällaisen pahan painajaisen keskelle :D

Odottelin rauhallisena työpäiväni jälkeen keskustassa bussia kotiin. Kuljen bussilla lähes päivittäin työmatkani, joten puuha on suhteellisen tuttua (tämä ei todellakaan ollut itsestäänselvyys pikkukylän tytölle, joka aikoinaan muutti keskelle suurta metropolia ;) ).

Bussi näkyi tulevan ja pysähtyvän kohdalleni, ovet avautuivat ja astuin sisään. Mielestäni on hassua, miten jotkut ihmiset ryntäävät bussiin tervehtimättä kuskia, kuskin tervehtiminen kuuluu ehdottomasti hyviin käytöstapoihin.

Tämä bussikuski ei jättänyt edes vaihtoehdoksi olla moikkaamatta. Iloinen ja ennen kaikkea äänekäs, hyvin äänekäs MORJENS kuului varmasti vieressä pysähtyneen bussin matkustajille saakka, vastasin hillityn hiljaa ”hei” ja luikin paikalleni.

 

Yksi elämän suurista taisteluista käydään muuten silloin, kun bussi lähtee äkkinäisesti liikkeelle juuri kun olet kävelemässä bussin perukoille tyhjälle istuimelle ja kun kuski vaihtaa vaihdetta ja bussi nytkähtää! Sehän on lähes tulkoon hengenvaarallista , sitä saa ihan oikeasti jännittää lentääkö naama edellä lattialle. Noh, tämä ei nyt liittynyt tähän tarinaan. Iloinen morjenstaminenkin vielä meni.

Bussi körötteli tuttua reittiä kotia kohti ja pysähtyi jättämään kyydittäviä pysäkeille. Näinhän bussi toimii, istut kyytiin, odotat että oma pysäkki tulee kohdalle, painat nappulaa ja hyppäät coolisti pois kyydistä, peace of cake.

Ensimmäinen "bling" kuului, joka kertoi siitä että bussi pysähtyy seuraavalle pysäkille. Rokkari nousi seisomaan ja tallusti bussin ulko-oville. Bussi pysähtyi ja juurikun rokkikukko oli astumassa pihalle kuski huusi ”KIITOS JA HEI”. Rokkari jähmettyi paikoilleen. Silmät pyöristyivät. Hitaasti hän käänsi päätään,
koko bussi odotti.
Pieni ääni vastasi kiitos ja hei, ja niin rokkikukko astui ulos bussista.

Tämä sama KIITOS JA HEI toistui myös seuraavalla pysäkillä…Ja sitä seuraavalla. Bussin tunnelma muuttui. Ilmassa oli aistittavissa jännitystä. Kukin meistä joutuu nousemaan ja sanomaan koko bussin kuulleen Kitos ja hei. Kädet hikoavat ja ajatus poisjäännistä pelottaa.
Miksi, miksi tämmöistä esiintymistä nyt pitää harjoittaa. Ei me suomalaiset tällätavoin käyttäydytä. Kiitos ja hei…Oi voi, mitä jos ääni murtuu tai tulee sellainen kiekaisu, entä jos ääni ei kanna. Mitä jos kompastuu kun astuu bussista ulos kun pitää keskittyä tähän esiintymis asiaan.

 

Kotipysäkkini läheni. Ketään ei ole jäämässä pois lisäkseni. Hitto. Kiitos ja hei, ei se nyt niin vaikeaa voi olla. Bussi pysähtyi, ovet aukeaa, mitään ei kuulu…
Miksei se jo huuda?? Mennyt ainakin 0.5sekuntia! Vihdoin,
KIITOS JA HEI!

Kiitos ja hei huikkaan. Astun ulos bussista, enkä kompastu, äänikin kantoi.

Naurattaa.

Olipa siinä ystävällinen asiakaspalvelija :)

 

 

Mukavaa päivää sinne!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tamperelaistunut Etelä-Pohjalainen joka kokeilee rajojaan, kompuroi, hyppää, nauraa, rakastaa ja välillä pysähtyy miettimään syntyjä syviä. Sydäntä lähellä ovat kaikenlaiset help-self kirjat, valokuvaus, koirat, kosmetiikka ja juoksu (yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun ;) ). Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :)