Otin varaslähdön lomalle ja tulin perheen kanssa käymään pitkästä aikaa lapsuuteni maisemissa. Näyttämään ensi syksynä koulutiensä aloittavalle tyttärelle äidin tärkeitä virstanpylväitä ja maisemia. Ihmettelemään ajan kulumista. Näkemään tuttuja kasvoja tutuissa maisemissa. Maisemissa, jotka kuitenkin muovautuvat hiljalleen ajan saatossa uusiksi, toisiksi.

On asioita, jotka eivät koskaan muutu, niin kuin Hanna Partasen lihapiirakat, aina yhtä hyviä. Sitten on asioita, joista luuli tietävänsä kaiken, ja joista ei sitten kuitenkaan tiennytkään yhtään mitään.

Vaikka eilistä aamupalaansa ei ehkä muistaisikaan, on tapahtumia, tunteita ja tuoksuja, jotka todellakin muistaa kuin eilisen päivän, vaikka aikaa on kulunut lähes 30 vuotta. Sitä muistaa jokaisen oven, jossa on asunut ja portin, josta on kulkenut. Parhaan kaverin lankapuhelinnumeron ja tekniikan, jolla sen sai naputeltua 2,5 sekunnissa. Tuntuu haikeutta ja kaipausta yksinkertaisempaan aikaan. Häpeääkin, myötähäpeää. Helpotusta ja puhdasta iloa. Tunteita. Tällä reissulla tunnetaan tunteita.

Se tuntuu hyvältä.

K.K.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Turun lähimaastossa asuva kääntäjä, joka juo liikaa kahvia, yrittää addiktoitua urheilusta ja saa sydämentykytyksiä uusista vaatteista.