Yksi kotona työskentelemisen ihanimpia puolia on, ettei ”tarvitse” pukeutua töihin, jos ei halua. Jos siltä tuntuu, voi yöpaidassa ja kotitohveleissa hiiviskellä vaikka koko päivän. Pyjamassa hiippailu arkena ei kuitenkaan ole minun juttuni. Aamulenkin ja –suihkun jälkeen tekee mieli pukeutua edes osapuilleen ihmismäisesti, melkein samalla tavalla kuin muutenkin pukeutuisi konttorille. Ikään kuin erottaa sillä tavalla työaika vapaa-ajasta. Ettei sitä nyt vallan veltostuisi ja valuisi pikkuhiljaa tuulipuku-verkkari-akselille niin arkena kuin viikonloppunakin... :)

Valkoista kauluspaitaa en tietenkään päälle kiskoisi, mutta farkut ja villapaita tai pusero, tuo arjen perusunivormu, valikoituvat päälle myös kotikonttorilla. Vaikka meikata ei enää tarvitsekaan, hajuvedestä en luovu. Suihkautan ranteisiin aina lempihajuvettäni, vaikka sitä ei kukaan täällä olisi nuuhkimassakaan. Eräs professorini joskus ammoisina aikoina kertoi, että ennen tärkeään tenttiin lukemista hän teki aina niin, suihkautti päälleen lempihajuvettään. Koska pänttääminen oli vain niin paljon mukavampaa hyvältä tuoksuvana. Allekirjoitan tämän täysin. Vaikka naama kukkisi ja tukka hasottaisi, on päällä sentään aina puhtaat vaatteet ja tuttu tuoksu, aina vain ja ikuisesti lemppari Giorgio Armanin Sì.

Jahas, se olisi viikonloppu. Viikko vilahti todella nopeasti tyrkkiessä rattaita käyntiin. Onneksi iso pyörä liikahti jo inan… :)

Lumisen ihanaa viikonloppua!

K.K.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Turun lähimaastossa asuva kääntäjä, joka juo liikaa kahvia, yrittää addiktoitua urheilusta ja saa sydämentykytyksiä uusista vaatteista.