Hups. Lyhyeksi aiottu blogihiljaisuus liukastuikin omaan mahdottomuuteensa ja venyi luvattoman pitkäksi, pahoittelut siitä. Voin kuitenkin selittää asian tavanomaisella ”tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista” –fraasilla tarkoittaen kyllä jokaista sanaa.

Mistään pahasta ei onneksi kuitenkaan ole kysymys, pikemminkin vain asioiden uudelleenarvottamisesta, unelmien jahtaamisesta ja jälleen kerran niistä kuuluisista uusista aluista. Onko niitä enää muunlaisia? Palaan tähän tarkemmin myöhemmin kun asiat ovat virallisemmalla tolalla. Lapsen koulukin alkoi, ja uudessa rytmissä onkin totuttelemista koko perheellä, eniten varmaan tällä yökukkuja-äidillä…

Mutta se Tanska, se oli ihana! Vaikka tämä reissu toteutettiin ihan täysin lasten ehdoilla ja pääpaino oli kahden päivän hunttaamisessa Legolandissa, saatiin me aikuisetkin reissusta irti jotain tai oikeastaan paljonkin. Kolmantena päivänä vuokrasimme porukalla auton ja teimme päiväreissu Köpikseen, neljäntenä Rellu pinkaisi Saksan puolelle Flensburgiin aidoille schnitzeleille. Takaisintullessa poikkesimme Römön saarella, jossa oli suurin ja tuulisin ranta, jossa olen koskaan ollut.

Vaikka kaikki on vielä kesän jäljiltä ihan ukka-pukkaa, täällä kuitenkin ollaan taas.

Kiva, kun sinäkin olet.

K.K.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Turun lähimaastossa asuva kääntäjä, joka juo liikaa kahvia, yrittää addiktoitua urheilusta ja saa sydämentykytyksiä uusista vaatteista.