Viime viikot ovat laukanneet kuin Ellun kanat. Syy: muutto, muutto ja vielä kerran muutto. Milloin piti pakata tavaroita yhdessä osoitteessa ja purkaa toisessa, milloin aloittaa loppusiivous toisessa päässä ja lopetella tulosiivousta toisessa. Syysloma ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, olin jo melkoisen puhki koko touhuun.

Eikä siinä vielä kaikki. Kaiken sen tavarapaljouden keskellä – ja voin kertoa, että sitä rojua todellakin riitti kaikista konmarituksista huolimatta – saapui päivä, jota en olisi uskonut tulevan: en halunnut ajatella enkä nähdä yhtäkään esinettä, saati alkaa sisustaa jotain tilaa. Kaikki se tavara sai aikaan vain ahdistusta. Minä kun jossain pienessä mielensopukassani olin sitä mieltä, että ”eihän meillä sitä kamaa loppujen lopuksi niin kauheasti ole”. 70 muuttolaatikkoa ja lukemattomat kymmenet jätesäkit täynnä rojua saivat kuitenkin toisiin ajatuksiin. Kirjaimellisesti.

Kun kaikki tavarat olivat lopulta vanhassa kodissa laatikoissa ja hyllyt ja kaapit ammottivat tyhjyyttään, jokin kummallinen rauha tuntui laskeutuvan olkapäille. En kaivannut esineistä yhtäkään. Olisin saman tien voinut postittaa koko hoidon Timbuktuun ja nukkua yöni rauhassa. No ihan näin radikaaleja muuveja ei sentään kukaan äiti-ihminen voi tehdä mutta ymmärtänette yskän. Meillä kun tuppaa olemaan aivan liikaa kaikkea: astioita, leluja, kirjoja ja vaatteita (ja sen toisen puolikkaan ”rojuja”, kuten soittimia. Köh). Ja minä niin halusin eroon kaikesta.

Aloin leikitellä mielessäni ajatuksella, että tässä väliaikaisessa asunnossa ei olisi juurikaan muuta tavaraa kuin kaikkein välttämättömimmät. Valkoiset seinät kiiltäisivät puhtauttaan, verhottomat ikkunat paljastaisivat täydelliset peltomaisemat ja olohuoneeseen ei tarvittaisi paljoakaan, vain muutamia huonekaluja sinne, viherkasvi tuonne, jokin kevyt hylly, jossa olisi pari maljakkoa ja muutamia kirjoja, taulu puolihuolimattomasti seinää vasten nojaten….saatte Pinterest-käsityksen. ;)

No. Jos tilanne tursuili liitoksistaan jo lähtötilanteessa, ei yhtä huonetta pienempi väliaikaisratkaisu tiettävästi voi tuoda tavaraähkyyn helpotusta. Onneksi kaikki on nyt kuitenkin saatu piilotettua jonnekin (vaatehuoneeseen! varastoon!) ja omia tavaroita ja vaatteita olen heittänyt surutta keräykseen jätesäkki toisensa perään vielä nyt jo muutettuamme.

Mutta mieleen jäi silti kytemään ajatus, että tämä on varmasti se suunta, jota kohti haluan mennä. Haluan kodin, jossa on tilavaa, happi liikkuu huoneissa ja missään ei ole liikaa ”kaikkea”. Ehkä Ei-mitään onkin uusi musta. Ei hullumpi ajatus nykymaailman tilanteessa.

Avaraa, tilavaa ja raikasta viikonloppua kaikille! Ensi kerralla sitten kuvia lopputuloksesta.

K.K.

Kommentit (1)

Evitah

Kohti selkeyttä ja minimalismia olen minäkin kulkenut vuosi vuodelta yhä enemmän ja enemmän. Viimeisin sysäys tuli marituksen kautta viime kesänä. Tilpehööri tasoilla ja pöydillä blokkaa energian vapaan liikkumisen. Olen myös muuttanut lukuisia kertoja ja siinä tulee sivutuotteena luontevasti katsottua turhaa sälää. Tsemppiä muuttoihin!

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Turun lähimaastossa asuva kääntäjä, joka juo liikaa kahvia, yrittää addiktoitua urheilusta ja saa sydämentykytyksiä uusista vaatteista.