Tervetuloa uusi vuosi 2017! Tuo Suomi100-juhlavuotena tunnettu vuosi tulee vääjäämättä jäämään myös omaan henkilökohtaiseen historiikkiin, sillä siitä tulee myös Katja40-vuosi. Kyllä, ajan juoksua ei voi estää mutta onneksi peilejä voi aina alkaa vältellä ;).

Blogissa on ollut todella hiljaista, pahoittelut siitä. Perustin tämän blogin muutama vuosi sitten, koska halusin aloittaa uuden harrastuksen, valokuvaamisen. Työelämässä ja ruuhkavuosien jaloissa aika tuntui kulkevan aivan liian sukkelaan ja tuntui, ettei mistään jäänyt mitään selkeää jälkeä, saati muistikuvaa. Pienen lapsen äitinä myös tuntui, että omaa aikaa ei jäänyt juuri ollenkaan, ei ainakaan mihinkään naiselliseen kivaan (Jopen äänellä: ”turhaan”).

Niinpä sitten perustin blogin, jossa sai höpistä kynsilakoista, meikkipussukoista, sisustamisesta ja muusta hömpästä. Opettelin valokuvaamaan (opettelen vieläkin) ja kannoin kameraa kaikkialle. Se oli ihanaa! Kirjoitin postauksia ja käsittelin valokuvia tietenkin vasta lapsen käytyä nukkumaan, eli nipistin kaiken blogiajan omista yöunistani, mikä näin jälkeenpäin ajatellen ei ollut ratkaisuista fiksuin, koska väsyhepulit. Blogista tuli kuitenkin eräänlainen korvike omalle ajalle, mama’s little helper.

Viime vuoden alussa kaikki muuttui kun jäin freelanceriksi. Yht’äkkiä omaa aikaa olikin vaikka muille jakaa, sainhan olla kaikki päivät kotona yksikseni ja ”sisustaa ja laittaa”. Ai niin ja tehdä niitä töitä ;). Töitä on onneksi riittänyt, siitä olen todella kiitollinen, joten tietsikka on saanut kyllä laulaa. Tai työtsikkä, niin kuin rakas lapseni tämä kapistusta haukkuu nimittää.

Myös blogin sisältö muuttui enemmän ja enemmän sisustuspainotteiseksi, ja kaikki liikenevät pennoset solahtivat vaatekauppojen sijasta sisustuskauppoihin. Olihan ihan sama miten räjähtäneeltä näytti, koska hei, kotona mitä väliä. Kodin merkitys omana linnanani kasvoi kasvamistaan, vietinhän siellä nyt suurimman osan ajastani. Mutta vaikka kuinka tein pintaremonttia, maalasin ja hankin uusia huonekaluja kulahtaneiden tilalle, nälkä vain kasvoi. Unelma omakotitalosta oli aina ollut olemassa, mutta nyt se oikeastaan roihahti aivan liekkeihin. Mies oli onneksi samaa mieltä, joten niinpä pantiin vanha ja ihan OK rivarinpätkä myyntiin, koska no. Se ei vain enää riittänyt. Voi olla, että kyseessä on myös jonkinlainen ikäkriisi. Jos sitä omaa punaista tupaa ja perunamaata ei hanki nyt, niin milloinkas sitten? Asuntolainoja ei tahdo enää saada yli 20 vuodelle, joten ihan palikkamatikkalainenkin ymmärtää, että hommaan on ruvettava viimeistään näin neljänkympin korvilla, jos meinaa asua velattomassa kämpässä eläkepäivillään.

Täällä väliaikaisasunnossa ollaan nyt sitten punottu uusia juonia ja minä olen kovasti yrittänyt olla välittämättä muovimatoista, mäntyportaikosta, kolhuisista listoista ja siitä, että meillä on nyt yksi huone vähemmän. Se on onnistunut hyvin. Köh.

Sisustuskuvien ottaminen tuntuu täällä vaan niin turhauttavalta, vaikka kyllähän tämä ihan nätti koti on. Parempi kuin savimaja. Eli vanhat kunnon ensimmäisen maailman ongelmat kehiin! Tuntuu vaan, että aina on jossain jotain sotkua tai jokin ruma juttu, joten kuvia joutuu rajaamaan todella paljon, mikä tietysti harmittaa, koska haluaisi kuvata suurempia kokonaisuuksia. ”Älä nyt kuvaa sitä pelkkää risua maljakossa vaan näytä koko huone!” Sisustusihmiset ymmärtävät. Voisinhan tietenkin blogata jostakin muustakin mutta minkäs teet, kun se oma mielenkiinnon kohde on löytynyt.

Näiden seikkojen valossa julistankin täten vuoden 2017 omaksi henkilökohtaiseksi armon vuodekseni. Jos kerran on pakko siirtyä viidennelle kymmenelle (uik!), tehtäköön se tyylillä. Juodaan jääkylmää proseccoa Santorinilla ihaillen maailmankuuluja auringonlaskuja. Aloitetaan joku uusi ihana harrastus tai uusitaan edes se salikortti, joka on sitä jo vuoden päivät odotellut. Hmph. Unohdetaan kuitenkin ne laskuvarjohypyt, mutta heittäydytään kaikkeen kiinnostavaan täysillä, niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Muistetaan arvostaa itseä ja olla itselle armollinen. Mikä ei nyt tarkoita luistamista kaikista omista velvollisuuksista, koska vain, niin kuin savolainen sanoo, kehtuuttaa (suom. ei huvita). Blogia päivitetään hitaasti mutta hartaasti. Naatiskellen. Sitä ei lopeteta, vaikka varmaan pitäisi, heh. Jos sotkua tai rumaa juttua ei haluta kuvaan, se rajataan pois. Vaikka siihen kuvaan sitten jäisi  se postimerkin kokoinen asetelma. Vielä tulee aika, kun niin ei enää tarvitse tehdä. Kuka tietää, ehkäpä jo tänä vuonna!

Ihanaa armon vuotta 2017 sinulle!

K.K.

P.S. Jos blogin överiverkkainen päivitystahti on sinulle liikaa, niitä uusia risu maljakossa -päivityksiä löytyy Instagramista melkein päivittäin nimellä @katja_karpalo. Koska huh, sinnehän ne kuuluvatkin.

P.P.S. Ei siellä oikeasti mitään risuja ole. Yleensä tulppaaneja tai viherkasveja. Lol.

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittaa Turun lähimaastossa asuva kääntäjä, joka juo liikaa kahvia, yrittää addiktoitua urheilusta ja saa sydämentykytyksiä uusista vaatteista.