Pahinta kroonisessa unettomuudessa on se, miten nukkuminen ja nukkumattomuus hallitsevat myös valveillaoloa. Todella huonoja jaksoja on onneksi enää harvoin, mutta silloin kun se sattuu kohdalle, niin kaikesta tulee epätoivoista kuurupiiloa. Olen kuin paraskin nukkuholisti, jonka jokainen päivä alkaa laskelmoinnilla - milloin pääsen torkahtamaan johonkin nurkkaan? Entä miten saan parhaiten piiloteltua sitä, että olen lopen uupunut, aivot ovat kuin sumussa, ja että itse asiassa torkahdin bussiin vartiksi, mutta eipä se juuri virkistänyt. Ja miten himmailen toimiani koko päivän, etten rasitu lisää, ja pystyisin ehkä rauhoittumaan illalla uneen?

Ja syyllisyys, sehän on unettoman jatkuva seuralainen. Syyllisyys siitä, ettei jaksa tehdä asioita, osallistua ja olla sosiaalinen, ja syyllisyys siitä, ettei osaa niinkin yksinkertaista perusasiaa kuin nukkuminen. Mikä siinä muka voi olla niin vaikeaa? 

Hyviä asioita tänään ovat lumi, sunnuntai, ja se, että sain pitkään suunnitellun blogini vihdoin aloitettua. Seuraavan kelvollisesti nukutun yön jälkeen voin kertoa myös siitä, miltä maailma näyttää hereillä ollessa. :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Mun oma blogi-projekti. 

Blogiarkisto