Ainon mekkokangas Almandiinista saatu, äitin tekemä / mun mekko Vila Tinny dress

 

 

 

Meillähän oli terassilla sellaiset rotevat rottinkikalusteet. Muistatte varmaan. Kaksi nojatulia ja sohva. Laadukkaat pehmusteet. Ja matala pieni lasipäälysteinen kahvipöytä. Hienoa istuskella aikuisseurassa, nauttia kahvit, kesäjuomia ja tapaksia.

Ja nykyäänhän päivällisillä suurimman tilan vievät lapset. Ja padat ja kattilat ja ketsupit ja grillivartaat. Ja isot lautaset ja pienet mukit. Mieluiten useampi perhe kerrallaan, mikä ei ole käytännössä ollut mahdollista.

 

Haaveilin pitkään koko terassin reunaa kiertävästä sohvasta, jonkinlaisesta ihan mittatilaustyönä tehdystä monitoiminautiskelupaikasta. Sisustusehtiä lukeneena naisena päätinkin lopulta korvata rottinkikalusteet eurolavasohvilla. Tulisi tilaa. Hyvät sohvat maata ja löhöillä ja paljon istumapaikkoja syömäreille. 

Joku sellainen reilu kolmekymmentä lavaa. Se olisi siinä. Koska voisit hakea kulta?

 

Sain monta syvää huokausta ja kieltävää selitystä vastaan. Mitään ei tapahtunut. Koskaan. Kerran jo sovittiin maanantai the päiväksi. Ei yhtään lavaa kotipihalla kun töistä palasin. Päätin siis odottaa suomaisvieraiden apua. Sitten haettais porukalla!

Miehillä taitaa kuitenkin kansalaisuudesta riippumatta olla joku pieni varaus eurolavoja kohtaan, sillä myös suomalaisvieraat kieltäytyivät kunniasta. Lavoja ei haettu.

Sen sijaan painelimme puutavarakauppaan, ostimme painavaa lankkua ja nyt terassia kietää reilu kymmenen metriä tukevaa penkkiä ja uudella pöydällä on mittaa kolme metriä. Kyllä nyt mahtuu! Vaikka kaikki makuulle.

 

 

Ja kiitos kyläilystä muutenkin äiti ja Timo.

 

Eiköhän joskus tule parempiakin kuvia, en innostukseltani saanut kaikkia metrejä mahtumaan kameraan. :D

 

 

Kommentit (13)

Maiju

Hei

Tiedätkö, mun silmiin näyttää ihan saunanlauteilta, mutta sekös suomalaiselle sopii :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

:D Joo ehdottomasti niissä on sellaista yksinkertaista laude-tunnelmaa. Laude ja terassi yhdistyy. ;)) Tarkoitus on vielä petsata penkit ja pöytä kunhan puu on kunnolla kuivunut. :) Lopputulos tulee kuitenkin pysymään mahdollisimman luonnonpuun värisenä. :)

Minou

Minulle taas tuli heti mieleen, että kyllä vanha kansa tiesi mitä teki, kun laittoivat penkit kiertämään pirttiä. Nykyäänhän niillä saattaa myös löhöillä ja retkottaa, ei ainoastaan istua. Erinomainen idea, vaikka olenkin rottinkihuonekalujen ystävä. 

Minou

Minulle taas tuli heti mieleen, että kyllä vanha kansa tiesi mitä teki, kun laittoivat penkit kiertämään pirttiä. Nykyäänhän niillä saattaa myös löhöillä ja retkottaa, ei ainoastaan istua. Erinomainen idea, vaikka olenkin rottinkihuonekalujen ystävä. 

Virpi

Ihana. Kiitos hyvästä ideasta, kunhan nykyisistä kalusteista aika jättää taidanpa mennä puutavarakaupan kautta ja hakea laudat!

Maria rekisteröitymätön

Tosi hieno! Ja jos oikein villeiksi juhlat yltyy niin voi jälkikäteen vaikka vesiletkulla pestä. Mua kiinnostaa mitä teit niille vanhoille kalusteille; löytyikö niille uusiokäyttöä jostain muualta talosta/pihasta, vai myitkö pois?

Janina

Kaunista kuten aina <3

Mistä tuo ihana metallilyhty jossa puinen alusta on joka näkyy niin usein sun kuvissa? Tahtoo sellaisen ☺️

Tarja

Ihan huippu idea, lisäkuvia odotellessa! Itsekin tuon saman asian parissa kun pähkäilemme, terassi nyt lähes tyhjillään kun ei osata päättäa minkälaiset kalusteet palvelisivat parhaiten :-) Aurinkoista kesän jatkoa sinne!

Saila Kuutti

Aivan fantastisen näköinen, ja kaiken lisäksi käytännöllinen! Onko teidän kuisti katettu, vai keräätkö kaikki taljat ja tyynyt pois sateella? Laventeli hopeavaasissa <3 <3 Ihanaa kesää sinulle ja perheellesi, nauttikaa terassillanne monet mukavat hetket.

idahhh

Oih, hieno muutos ja käytönnöllinen! :) tuollaisesta pitkästä penkistä on on iloa monelle ja mikä parasta pöydän ääreen mahtuu paljon ihmisia samaan aikaan syömään tai vain viettämään aikaa! :) TYKKÄÄN! 

T

Hih, olipa hauskasti kirjoitettu. Kuulin omassa päässäni itseni sanovan "Koska voisit hakea kulta?" jostain vähintään yhtä simppeleistä iltapäiväpuhteesta, kuin 30 eurolavan hakemisesta :D

Kati

Kiva idea, nyt on tilaa ja kestävät aikaakin varmasti hyvin. Tykkään, polyrottinkiset kalusteet on minusta ankeita ja keinotekoisia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram