Sellasta. :)

Kanit ovat muuttaneet uuteen häkkiin, ainakin puoliksi ja päiväsaikaan näin aluksi. Silminnähden nautiskelevat päivistään paljaalla nurmella venytellen.

Mulla oli jotenkin ihmeesti energiaa (johtuu varmaan tosta lauantaisesta vaelluksesta) ja siivosin ja pesin terassin pahimmista talvisotkuista. Ja leikkasin muuten ruusut. 

Piha alkaa näyttämään ihan asuttavalta ja oleskeltavalta taas vähitellen. Mutta on mulla taas monta unelmaakin. Ajatella jos terassin ympäri saisi vihreän seinän humalasta. Ai että. Ja jos humalan lisäksi ripustaisi erilaisia amppelikasveja roikkumaan. Jos terassista tulisi tänä kesänä vähän vihreämpi. Sellainen pesä pienen vihreän viidakon suojaan. <3 

Mulla on vähän sellainen tyyli että kevät on heti kun se vähänkin vihjaisee. Kevät menee niin nopeasti, että siitä on pakko nauttia heti. Se on nyt.

Lapset rakensivat tiipiin mun leikatessa ruusuja. 

Ja ruokakin oli sen mukaista (ettei oikein tullut panostettua). Mutta maistui. Ulkona maistuu. 

 

Eli yksi iso ilon aihe tällä hetkellä. Kevät. Se vain lämpenee ja lämpenee. Paras aika edessä. <3

 

(Ihan kohta palaan muuten taas kommentteihin. :( Olen tosi pahoillani etten ole kauheasti vastaillut. Lupaan. :)) Mulle iskee joskus joku ihme angsti tän koneen kanssa ja luukku on pakko sulkea mahdollisimman pian. Niin kivoja kuin kommentit ja niihin vastailu onkin, niin joskus se vaan iskee :( Tuhat kiitosta kaikista kuitenkin. <3 Edit: Jes, vastasin kaikki ed. vaelluspostauksen kommentit nyt ainakin! :))  )

 

Kommentit (10)

Pirkko

Niin kauniita kuvia :) Ja siellä jo kevät pitemmällä.

Me vaihdoimme humalan villiviiniin, kun humalaan tuli reikäisiä lehtiä (joku eläin söi lehdet) - villiviini on niin kaunis syysloistossaan!

Stina

Nyt tuli vähän sellainen stalkkariolo, mutta tuossa nettilehtiä selaillessa osui silmiin juttu ja video aviomiehesi taidonnäytteestä työnsä parissa.:) Siinä sitten mietin miten hassu tämäkin maailma on, loppujen lopuksi niin pieni.

Ihania kevätpäiviä sinne :)

LPP

Voi kevät, tule jo!

Juuri tänä aamuna ihastelin keittiön ikkunasta, miten nurmikko jo vihertää ja viimeisetkin lumet ovat sulaneet pihalta. Terassiprojekti alkaa torstaina ja pensaita on leikattu. Jos huomenna putsaisi perennapenkin ja virittelisi grillin <3

Teillä on kyllä aivan ihana tuo terassi ja pihapiiri, voin hyvin kuvitella sen ihan supervihreänä!

http://prinsessanoppi-lapetiteprincesse.blogspot.fi/

S

Täällä perustiistai, käynnistelyä uuteen päivään ja ykskaks silmiin osui sanomalehden tv-sivuilla iloinen uutinen!

Täällä yksi uusi Fitnesspäiväkirjojen seuraaja :)

Onnea huimasti!

MM

Ihania kuvia ja keväisiä värejä! Ja pörröisiä pupuja, niin söpöjä! Meillä oli aikoinaan humalaa yksi seinä terassista ja vaihdoimme sen myös villiviiniin, sillä humala oli reikäistä ja epämiellyttävän tahmeaa, jos siihen osui ja kun sen syksyllä joutui leikkaamaan alas. Kasvoi kyllä tosi nopeasti ja reheväksi, mutta sillä oli omat huonot puolensa. Teillä on todella kevät jo noin pitkällä!

Kikka

Siellä näyttää olevan kevät hitusen edellä etelä-Suomea! Ihanaa aikaa! Tsemppiä puutarhatöihin!! Löytyisikö neuletakin ohje jo jostain vanhoista postauksista?

Huli/Meanwhile in Longfield..

Oi, teillä on kevät jo noin pitkällä. Jo ihan vihertää siellä! Me tullaan kovaa vauhtia kyllä perässä. Aurinkoista kevättä!

Ninninyy

Voi teidän pupuset on niin suloisia että en kestä <3 ja ihanalta näyttää kevämeiningit muutenkin, täällä pohjois-suomessa on vielä aamuisin saanut vetää toppatakkia niskaa että on tarjennut hipsiä töihin :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram