-ei oikea! Paitsi se perhonen. 

pitsipaita ChillNorway / pellavahousut by Pias / kengät Henri Lloyd / kello Nick Cabana (kaikki muuten blogin kautta saatuja, vuosien varrella -ja kovasti käytettyjä. Kengät ovat ihan uudet, Suomen reissulla sain mukaani.)

 

 

Töissä katsoivat että olin ottanut tatuoinnin syyslomalla. Tai no, eivät sanoneet mitään ennen kuin tänään. Ai että ei se ollutkaan oikea tatuointi. Alkoi haalistua pois. 

Pitävät kai minua vähän hullumpana kuin olen. Etteivät edes kummemmin reagoineet siihen, että olin yhtäkkiä ottanut tollaisen vihreän tatuoinnin käsivarteeni. Nauroivat, että hyvällä asiallahan tuo olisi ollut. (Norjassakin on joutsenmerkki.)

Ja se on oikeasti mun mielestä aika makea tatuointi. :D En nyt ehkä ihan niin fanaattinen fani ole, että minkään brändin logoa tatuoisin, mutta muuten makea. Keski-iän kriisi alkaa kai hiipimään :'D Apua.

 

Mulla oli asukuvauksissa seurana yksinäinen perhonen. Ehkä kesän viimeinen. Mietin vain, että joskus olisi aika helppoa olla perhonen. Tai mikä vain kunhan ei ihminen. Perhosten maailma on aika paljon pehmeämpi. Vai onko? Ihmisten maailma on kova, mutta eipä tuo luontokaan niin helpolla päästä.

Ja mun piti oikeastaan kirjoittaa vähän yksinäisyydestä. Mutta kirjoitan ensi kerralla. Se on niin tärkeä aihe, etten viitsi ohittaa parilla lauseella. Ja ennen kaikkea; nyt on kyllä kirjoittamista paljon parempi vaihtoehto tarjolla; kainalo ja peitto tossa viereisellä sohvalla. <3 See you. :)

 

 

 

 

Kommentit (7)

neito

k.s kuvat teksti:

"pitsipaita ChillNorway / pellavahousut by Pias / kengät Henri Lloyd / kello Nick Cabana (kaikki muuten blogin kautta saatuja, vuosien varrella -ja kovasti käytettyjä. Kengät ovat ihan uudet, Suomen reissulla sain mukaani.)"

vakilukija

Mä kanssa ihastuin heti! Löysin kengät Zoovillagen verkkokaupasta, joka myy Henri Lloydia. Maksoi suolaiset vähän yli 200e, mutta on varmasti takuukestävät seuraavat 5 vuotta! Miksi ostaa muutaman kympin muovikenkiä yhdeksi kaudeksi, mä ainakin satsaan laatuun ja ostan harvemmin.

vakilukija

Voi ei! Mä menin tilaamaan noi. Jotenkin niin tarkaan olin katsovani. No ei mahda mitään. Joskus kuvat hieman vääristää verkkokaupassa värejä, mutta nyt tajusin, että Johannan kengissä on vaalea pohja. No nuo on joka tapauksessa niin samanlaiset, että kelpaa mulle, varsinkaan kun en heti tajunnut eroa...Ja tuolla on ilmainen palautus, että ainakin kokeillaan nyt :)

http://fi.zoovillage.com/productdetail/114625-Henri_Lloyd-Alston_dark_ta...

Mistä Johanna itse nuo hankit, onko tän syksyn malli?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram