pellavamekko saatu, By Pias (ihana uutta kesää :))

 

 

Parasta lomassa ei ole ruokailu ja juominen. Ei shoppailu, ei luksus eikä palvelu. Ei edes rentoutuminen. 

Parasta lomassa on se, että se antaa jotain pysyvämpää.

Että kotiintuomisina on levänneen olon ja tuliaisten lisäksi jotain tärkeämpää.

Että aika on ollut tärkeää. Merkityksekästä. 

 

Parasta on solmia suhteita ja vahvistaa siteitä. Käyttää aikaa niihin ihmisiin, joilla on merkitystä loman jälkeenkin. Ehkä itseesi, ehkä muihin. Molemmat ovat tärkeitä. 

Parasta on käyttää aikaa koko tulevaisuuteen, ei vain yhteen lomaviikkoon.

Parasta lomassa on se, että arki sen jälkeen tuntuu paremmalta. Tunnet ehkä itsesi levänneeksi. Ehkä olet tutustunut itseesi paremmin ja löytänyt enemmän mielenrauhaa. Ehkä huomanut miten pieni piste maailmankaikkeutta olet ja miten pieniä murheita olet murehtinut.

 

Ehkä. Viimeisin noista tekee muuten aina hyvää. ;) Tiedättekö kun joskus oma maailma pullistuu ihan ihme palloksi ja omat murheet ja pienet epäkohdat korostuu omissa silmissä ihan likaa. Loma on hyvä lääke siihen. Lähteä jonnekin ja ottaa etäisyyttä. Telttaretkelle lähimetsään tai ihan muuhun maailmaan. 

 

Siksi tykkään matkakohteista, joissa ei ole ihan kamalasti luksusta. 

Niissä herää usein enemmän ajatuksia. Enemmän kotiintuotavaa.

Kommentit (6)

Pieta

Totta! Olen itse niin loman tarpeessa, että..! Vaikka arki on hyvää, olisi silti päästävä näkemään se kauempaa, jotta osaisi arvostaa arkea taas sillä tavalla kuin haluaa. Juuri nyt se ei onnistu...

Vierailija

Yhteiset lomat ovat tärkeitä siksikin, että ne kerryttävät yhteisiä muistoja, yhteistä historiaa. Se jos mikä, toimii jotenkin liimana perheen sisällä. Tämän merkityksen (ja sen tärkeyden) huomaa vasta vuosien ja yhteisten kokemusten myötä. Kannattaa siis satsata niihin edelleen:)

Vierailija

Ihana postaus! <3 Iloisia lapsia, onnellisen näköisiä vanhempia  ja paljon hyviä ajatuksia! <3 Kiitos tästä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram