Ihan taas ensinnä kiitosta ihanista kommenteista molempiin meripäiväpostauksiin. :) Lämmittää mieltä kurkata boksi ja lukea pelkkää kivaa juttua. Tiedänhän minä että lepposaa porukkaa siellä on ja että elämä teillä ihan mukavaa että eihän tuo nyt yllätys ole. Mutta niin ne tollaset pikkujutut vaan tekee mielestä kivemman ja aina, joka kerta vähän yllättävät iloisesti. Ne ovat ne pienet kommentit, jotka saattavat hymyilyttää koko päivän.

Niin, olimme taas pienellä retkellä keskellä Porvoota. Se on aina niin kaunis, sellainen pieni karkki. Pääsin vihdoin kurkkaamaan myös rakkaan yhteistyökumppanini By Piasin uutta putiikkia; tai siis kävin tiloissa kurkkaamassa joskus keväällä kun sitä laitettiin kuntoon, mutta nyt valmis putiikki oli jo just sellainen kuin Piasin putiikit ovat, esteettinen elämys. Kehun niin mielelläni By Piasin naisten työtä, koska he ovat niin taitavia, rohkeita ja ahkeria. Loistoporukkaa. Äiti osti itselleen Perfect jeansit ja totesi ettei sillä ole parempia farkkuja ollut ja sisko itselleen kashmirhuivin, jota itsekin käytän ympäri vuoden. Että jos kerran kirpaiseekin, niin niitä tulee kyllä käytettyä arjessa paljon (enemmän kuin mitä blogissa aina edes näkyy). Itse sain haaveilemani mustat pellavahousut, joista veikkaan olevan iloa pitkälle syksyyn. Mun mustat suorat slacksit. ;)

Mun neuletopin olen muuten tehnyt justiinsa, mutta koska ohje on melkein suoraan Sandnes Garnin ohjeesta sovellettu, en voi antaa sitä täällä. Mutta Sandnes Garnilla on muuten mun mielestä ehkä ihanimmat ohjeet; saan sieltä aina inspistä pelkkiä kuvia katselemallakin. Kannattaa selata jos olette neuleohjeiden tarpeessa! :)

Niin ja mun täytyy hankkia joku vielä ihonvärisempi toppi tonne neuleen alle, huomaan... :/ Ja hiuksetkin suoraan mökiltä ja saunasta, mut muuten kaikki oikein hyvin! :'D 

 

No niin, sellaista tällä kertaa, kivaa iltaa teille <3

 

 

Kommentit (8)

Katas

Hei Johanna! Ihania tunnelmia välität kuvin taasen! <3 Haluaisin tietää noista pellavahousuista lisää! Millä nimellä löydän nettikaupasta ja millainen mitoitus näissä on? Eli mikä koko esim. sinulla on? Kun mietin tilaanko S vai M koon. :)

Vierailija

Pakko kehua sun siskon tyyliä! Ihanan hippi, mutta samalla sporttinen! Valkoinen pusero näyttää ihan odd mollyn mallistolta, mutta mikä ihanuus tuo siskosi farkkumekko on? Ihana leikkaus selässä. Oijoi, mahtaako sitä saada mistään enää? Porvoossa on ihana hippikauppa, en muista nimeä, se missä on oddmollya pitkät rivit. Pitääkin muutenkin poiketa Porvooseen, kun on vielä kesää jäljellä. Kiva kun muistutit sen olemassaolosta. Muumipuistossa myös käydään aina mun 4v:n kanssa. Ja ihailemassa nukkekoteja...ja sormet syyhyten vain odotan päivää, kun hurahdan niihin.

MM

Yritin löytää By Pia'sin nettikaupasta edellisessä postauksessa olevaa isoa hapsullista huiviasi, mutta kaupassa oli vain huiveja ilman hapsuja. Kerroit, että siskosi osti samanlaisen Porvoosta, oliko siellä myymälässä noita hapsullisia kashmirhuiveja? Ihania kuvia vanhasta Porvoosta!

Pia

Pitkästä aikaa tulin katsomaan blogiasi, kun olin näkevinäni sut tänää siskosi ja vanhempiesi kanssa Kotkan torilla ja Pasaatissa.....blogissasi on aina kauniita kuvia ja kiva on kun olit meripäivistäkin laittanut hyviä kuvia. :-)

Päivi J

Onpa teille siskon kanssa ihanat asut. Tämmöinen hameenvihaajakin ihastui tuohon siskosi farkkumekkoon :) Ja on tuo Porvookin aina yhtä kuvauksellinen!

Vierailija

Moi Johanna!

Piiiitkään olen jo seurannut hyvän mielen blogiasi! Kiitos tästä! Tää vaan antaa niin paljon hyvää mieltä ja hyvin monesti näkökulmia pohdintoihin.

Osaatko sanoa, kun taas olen innostunut neulomaan näin syksyn tullen, että saako sandnes garnin neuleohjeita kielellä suomi;) Oli niin hirmusen kivoja ohjeita että luovuus täällä kukkii!!!!

Anna

Vierailija

Olet kyllä uskomattoman taitava neuloja. Tuo toppi näyttää tosi kivalta, elegantilta! Tiedätkö, saako tuota ohjetta englanniksi?

Pikkuli

Hei Johanna,

huomaan, että pidät pellavasta. Blogisi kautta olen itse tutustunut by Pia'siin, kiitos siitä. Mutta kesällä löysin myös toisen kotimaisen pellavamerkin kuin: niinmun design. Suosittelen lämpimästi tutustumaan :)

Mukavaa kesän jatkoa ja syksyn alkua!

http://www.niinmun.fi/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram