Se on nyt semmonen! Juhuu! Olen ihailut Ikean Söderhamn -sarjan designia (ja hintaa) jo melkeinsä vuoden päivät  - nyt se on sitten hankittu, kasattu ja koko viikonloppu testattu (mun vappu meni flunssaa parannellessa juurikin sohvalla).

Suoraan sanottuna omaan silmään vielä vähän liian "siisti" - on niin tottunut vanhoihin sohviin hurjilla tyynykasoilla. Mutta eiköhän tämäkin tästä aika pian meidän näköisemmäksi (=sotkuisemmaksi) muokkaudu, hehe. Seinälle pitäisi saada taulu (-siihen tulee simppeli katukuva lyijärillä; vähän niinkuin parempi versio tosta vanhasta ;)) ja sohvan päätteksi haaveilen vielä yhdestä moduulista ilman selkänojaa. Keventämään sohvan päättymistä ikäänkuin. Se toisi jotenkin vähän ekstraa. Vai mitä sanotte? :) 

Mun mielestä kaunis, kevyt, yksinkertainen sohvasarja, jonka olisin voinut muokata monella muullakin tapaa (vaikka kahtena erillisenä sohvana), mutta kai tämä kulmajuttu sitten meille on kätevin vaihtoehto. Sohvassa meille ihan must on myös irrotettavat ja pestävät tekstiilit. Kaikin puolin siis meille toimiva sohva, jossa oma silmä lepää. Ja ai niin tietty, kroppa oikein hyvin kans! :D

 

Ja kommenteista sitten. 

Blogissa on nyt kommenttien esitarkastus päällä, ettette ihmettele. :)

Kirjoitelkaa ihmeessä kuten ennenkin, mutta kommenttinne julkaistaan vasta kun olen itse lukenut ne. Toivon tämän säilyttävän kommenttiboksissa kivan ilmapiirin ja uskon julkaisevani ihan jokaikisen kommentin ihan kuten ennenkin! Epäkohtiin saa tarttua, kysymyksiä saa esittää, ihmetellä saa, omia ajatuksia saa mieluusti kertoa, aivan kuten ennenkin.

Tämä on kuitenkin mun kanava ja luonnollisesti kommenttiboksinkin tulee edustaa kanavani henkeä - tai yhtä paljon omaa henkilökohtaista linjaani. Kuten ihan oikeassa elämässäkin vältän turhaa negatiivisuutta ja arvostan ystävällisyyttä ja sellaista hyvää henkeä, haluan että se fiilis säilyy keskusteluista huolimatta kommenttiboksiin asti.

Ymmärrän kyllä, että joskus ärsyttää; niin meitä kaikkia. Joskus mun kuvat on tällaisia hitsin täydellisiä perheidyllejä ja joskus mun jutuissa on vihreitä. Ja kyllä mulle saa sanoa, edelleenkin. Silti mun on pakko olla kommenttiboksini pomo ja päättää sen linjasta, ei yleisön.

Viimeiseksi, muttei vähäisimmäksi; tuhat miljoonaa kiitosta kaikista ihan mielettömän kivoista kommenteista etenkin viime aikoina! <3 Älkää vaan lakatko kommentoimasta; pienet keskustelut ovat blogin suola ja kommentit muuten vaan karkkeja. ;)

Kiitos ja kumarrus niistä. <3

 

 

 

 

Kommentit (74)

Koti meidän

Viihtyisä olohuone. Tapetti erityisen kaunis! Hvän mielen blogeja on kiva lukea ja katsella. Maailmassa on muutenkin aivan liikaa kurjuutta, joten suotakoon ikioma relayshetki niille, jotka sellaista kaipaavat. Minulla on kohta tulossa blogiin juuri sinulle sopiva juttu hyvän mielen taidoista. 😉 Toukokuisin aurinkoterkuin Tuija

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Näinpä; olen aika varma että blogeihin tullaan rentoutumaan ja sen hyvän mielen tähden. Kurjia juttuja kohtaa tarpeeksi muualla ja pidänkin tätä oikeastaan aika tärkeänä osoiteuksena siitä etten hyväksy turhaa "riitelyä". Kiitos Tuija, täytyy tulla kurkkaamaan :)

Satu

Okei, no tää kommenttiseulahan täytyy tietysti heti testata! ; )

Mä aina ihailen kuvissa just tollaisia sohvia - mutta niillä istumisesta en sitten jostain syystä tykkääkään, ei vaikka millaisilla tyyny-yhdistelmillä yrittäisin saada niistä mukavia.. : )

Ja sama pätee moniin sun asukokonaisuuksistakin! Ja mä on siis oikeesti testannut asiaa, pannut siis jonkun pitkän liehuvan paidan lyhyen nahkatakin alle, tai kokeillut tosi pitkää neuletakkia yms. yms. Sun päällä näyttää just oikealta, mutta sitten kun mä nään tismalleen saman setin itseni päällä, lopputulos on ihan eri, kaikki vaan näyttää heiluvan ja liehuvan ja pullistuvan ja roikkuvan ihan väärällä tavalla. ; ) Mikä vaan todistaa sen, että oma tyyli löytyy vain kokeilemalla, mikä sopii toiselle, tekee toisesta pellen jne...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

:D Hahaa, tiedän! Kyllä mullakin joku toisen päällä ihailema juttu näyttää ihan pöllöltä ja monissa jutuissa voi käydä niin ettei todellakaan "naulannut" sitä sitten kuitenkaan... :'D Oma tyyli ennen kaikkea -se on usein pikkujutuista kiini. :) Kiva että kommentoit.

Iiris

Katsoin sun viimeisimmän fitnesspäikirjat-jakson ja kieltämättä hieman surumielinen jutustelusi kommenttiboksista levisi tännekin! Haluan nyt sanoa että siellä fitnessikirjoissa sä olet Oonan kanssa ihan parhaita, molemmat omanlaisia persoonia ja olen saanut hurjasti inspiraatiota sun jutuista! Mm. melkoisen pitkän kuntosalikauden jälkeen olen zumbaillut kotona mun nelivuotiaan tyttären kanssa youtuben videoita (ja voi mikä tanssija hänestä on kuoriutunut). Samoin se jutustelusi Norjalaisesta tavasta liikuttaa lapsia versus suomalaiseen harrastamispainiotteisuuteen niin iski kyllä ja kovaa. Tänään juuri kuulin radiosta, että uusi suositus lapsen arkiliikunnan määrästä on lausuntokierroksella ja jatkossa se olisi kolme tuntia päivässä. Toki siihen sisältyy kaikki pihaleikeistä hikiliikuntaan, mutta silti. Vastuu siirtyy entistä enemmän vanhemmille. Teidän metsäretket on myös ihania, samalla tavalla mekin tehdään lasten kanssa retkiä! Ja sun koti on kyllä hieno! Minua kiinnostaa, että onko teillä kuinka korkeat huoneet? Ymmärsin, että talonne on vanhempi? Mitenkähän saa avaruutta mataliin huoneisiin? Paljon iloa elämääsi ja tulevaan kesään ja terveiset täältä Turun saaristosta!
Terkuin Iiris blogista aitikuosiin.blogspot.com

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos, lasten arkiliikunta on tosiaan tärkeää, kaikki! :) Etenkin lapselle kun on niin luontaista liikkua ja luoda sellainen liikuntamuisti kroppaan että se tulee aikuisenakin luonnostaan. Mutta kelloa en alkaisi katsoa, kaikkeen ne keksiikin laittaa jotkut tuntimäärät :o Meillä on kai ihan normaali huonekorkeus :) Talo on sellainen varhaisen 70 - luvun aika vaatimaton talo, mutta avaruutta saa tosiaan ainakin vaaleudella, suurilla ikkunoilla ja ehkä jotenkin tolla kattopanelillakin, who knows :D Kiitos Iiris ja terkkuja sinne :)

Iukku

Niin kaunista, tykkään teidän olohuoneesta hirmuisesti. Sulla on kyllä ihana omanlainen tyyli sisustaa, kaunis ja boheemi <3

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitti kovasti, tykkään kanssa. Jos viilataan pilkkua niin tää on vielä mun mielestä ihan himpan tylsää, täytyy varmaan saada ripaus lisää tota boheemia; se auttaa aina :D

-Eve

Moikka Johanna,

Ymmärrän kyllä oikein hyvin kommentointiin asettamasi rajoittet. Itse olen lukenut blogiasi ihan alkuajoista asti, mutta viime vuosina olen jättänyt kommentit lukematta, koska niistä tulee tosi usein vaan tosi kurja fiilis. Monesti oon ihmetellyt, miten juuri sinun blogissa kommentit onkin niin kurjia ja harmitellut asiaa puolestasi. Tykkään sinun blogista erityisesti siksi, että mielestäni kuvat ja tekstit on kauniita, mutta tuot kuitenkin esille ihan tavallista arkea. Sekin on kivaa välillä kun kerrot, miten paikat on hujan hajan ja väsyttää. Sekin on eräänlainen taito että antaa jonkun asian vaan olla ja keskittyy johonkintärkeämpään. Vaikka ulkoiluun :)

Oon tosi huono katsomaan telkkaria, mutta nyt oon klikkaillut auki sinun fittnesspäiväkirjat joka viikko ja täytyy sanoa, että sinusta saa vieläkin kivemman kuvan kuin pelkästä blogista. Täytyy vaan ihmetellä, miten aikaansaava ja iloinen olet!

Tulipas kommentoitua, varmaan ekan kerran ikinä, vaikka vuosia oon jo blogiasi lukenut. Halusin vaan tulla kiittämään :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Voi kiitti - koko kommentista :) Kiitos että kävit sanomassa. Vähän oma vikahan se on että niitä kurjia kommentteja on tullut; olisin voinut sulkea mahdollisuuden jo aikoja sitten! :D Ei se minua niin kamalasti ole haitanut, toisaalta tykkään vastailla niihinkin ;) Mutta myrkyttävät turhaan ilmapiiriä täällä niin ehkä jo pelkkä moderointi tekee sen, ettei ihmiset jaksa sylkeä kaikkea tänne mitä mieli tekis... Mutta juu, kiitos itsellesi että kommentoit. <3

Mona

Voi jukra miten ihanan näköinen olkkari ja tuo sohva! Se ihan kutsuu luokseen :) Mä oon huomannut, että mun sisustusmaku on milli kerrallaan muuttunut juurikin sellaiseksi "sotkuisemmaksi - hyvällä" mitä sä tarkoitat :D Tähän asti meillä on aina ollut tosi tosi simppeliä, mut nyt huomaan, et kaipaankin enemmän lämpimiä värejä ja paljon paljon ihania pehmoisia tekstiilejä <3 Täältä blogista saa enemmän ku paljon ihanaa inspistä sisustukseen <3 Kiitos siis siitä.

Ja noista kommenteista. Hyvä, että laitoit moderoinnin päälle. Kurjat kommentit vaan lietsoo huonoa fiilistä ja ei kyllä sovi yhtään tänne ihanaan blogiin.

Ja vielä viimeisenä - en kestä noita päiväkirja jaksoja!!!! Sä oot Johanna maailman sympaattisin ja sydämellisin tyyppi<3 Mä toivon, että jaksaisit noiden jaksojen jälkeen jatkaa videoiden kanssa Youtuben puolella :) 

Haleja sinne tuhat <3

www.monasdailystyle.com

Schedule

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Mona <3 <3 Joo ehka tällaisen sohvan ostin kaikkein teidän ihanan tyylikkäiden sisustajien inspiroimana, mut eihän se meillä sellasena pysy :'D
Samoin Mona haleja, kiitos paljon että kommentoit <3 Se on niin totta että kurjat kommentit lietsoo muitakin ja aiheuttaa muillekin kurjaa oloa... ei mitään järkeä oikeastaan.
Tuhat halia sinne myös <3

Saan

Ihanaa seurata sinua myös tv:stä. Olet ihanan energinen ja positiivinen, siis tykkään ☺️. Jatka samaan malliin siis.

Tiia P.

Tosi kiva sohva - mukavan kepeä ja raikas, mutta kuitenkin kodikas. <3 Täytyy sanoa, että olen lukenut blogiasi jo monen vuoden ajan, ja ihaillut tyyliäsi niin sisustamisessa kuin pukeutumisessakin, mutta ennen kaikkea olen ihaillut positiivista elämänasennettasi. Kun olen katsonut Fitnesspäiväkirja -jaksojasi, niin ihailuni ja kunnioitukseni sinua kohtaan on vain kasvanut. Vaikutat todella empaattiselta ja hyväsydämiseltä ihmiseltä. :) Ja pakko kysyä, (ei ole pakko vastata :D ), mutta mistä päin Suomea olet kotoisin? Ajoittain puheessasi vilisevä 'mie' tekee sinusta nimittäin hengenheimolaiseni, sillä itsehän puhun mie ja sie, vaikka nykyään Helsingissä asuessa oma murre on alkanut pikku hiljaa karista. :) Mutta kun kuulin puhettasi ensi kerran, niin minulle tuli jotenkin niin kiva fiilis - että noin suosittu bloggaaja puhuu myös 'mie'. :D

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos paljon Tiia <3 Olen Kotkasta kotoisin, joten murre on sieltä lähtöisin. :)) Olen kyllä asunut vuosia myös Salossa ja melkein saanut pientä turun murteen vivahdetta, mutta en kai niin paljon että se olisi jäänyt... kotka on ja pysyy! Ja on mun mielestä vain cool :'D

Vierailija

hei,

harvoin katson kommentteja mutta ihan oikein pistää moderointi päälle. Sometaidot ei kaikilla valitettavasti kondiksessa. Kiitos ihanasta blogista ! Keep on good work!

Heidi

Mukavan rento sohva! Ja oikein hyvä tuo "suodatin", kukaan ei halua lukea niitä tahallaan kiusaatekevien kommentteja!

Mm

Onpa kodikkaan ja harmonisen näköinen olohuone! Sinulla on kiva ja rento maku, osaat yhdistellä kauniisti tavaroita ja kalusteita. Miten teidän seinä näyttääkin ihan uudelta ja siisiltä, vaikka siinä on ollut jùuri äsken tauluja! Ei mitään reikiä eikä rumia koloja?
Minusta myös erttäin hyvä asia toi kommenttien hyväksyntä, säilyy blogin arvoinen tunnelma myös täällä.

Vierailija

hyvä että moderointi on nyt päällä. mitä olen muita blogeja lukenut, niin negatiivisuus vain lisääntyy, jos ilkeilyä päästää läpi.

tykkään että sulla on selkeästi oma tyyli, liikaa näkee nykyään toisiaan kopioivia sisustuskuvia.

juttae

Kaunis sohvaryhmä. Selkeästi käytetty silmää ;)

P.s Ihanat ihanat fitnesspäiväkirjat!! Ihan päivän pelastus <3 

Ava

Oh wau mikä sohva! Todella hieno olohuone! Aikaisemmin en olekkaan hoksannut, että olohuoneenne on noin tilava! :)

Kaisa

Ihan paras päätös moderoida kommentteja. Niistä tosi negatiivisista kommenteista on tullut monesti tosi huono mieli, koska en ymmärrä alkuunkaan, miksi kenellekään pitää kirjoittaa epäkunnioittavasti. Oon lukenu tosi vähän tätä kommenttiosiota, koska aina kun tänne on eksynyt, niin joku on ilkeä sua ja muita kommentoijia kohtaan ja tyyli liian usein on ilkeä tai vähintäänkin ikävän kärkäs ja arvosteleva. Monta kertaa on myös tehnyt mieli kirjoitella jostain tietystä asiasta, mutta ei ole tullut kommentoitua kuitenkaan mitään, koska täällä on ollut vähän sellainen fiilis, että sitä omaa kommenttia vastaan voi joku kärkäs hyökätä tai syyttää ilkeällä tavalla fanittamiseksi tms. Nyt kuitenkin rohkaistuin kiittämään ihanasta blogista. Mä vaan tykkään, vuosienkin jälkeen. Tän lukemisesta (ja kuvista!) tulee hyvälle mielelle ja saa arjen keskelle virtaa ja inspiraatiota. 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo toi fanittaminen on mun mielestä kaikkein ärsyttävin syytös :D Sitä on helppo käyttää ettei kukaan vaan uskaltaisi kirjottaa mitään "kehua"... että kyllä tää moderointi oli jo aikakin tehdä; monelta on varmaan jäänyt kommentointi juuri siksi ettei koskaan tiedä mitä saa takaisin ja keneltä.... :/ Kiitti kivasta kommentista. :)

Suzy

En yleensä kommentoi. Mutta nyt on pakko sen verran sanoa, että mielestäni teet oikein käydessäsi läpi kommentoinnit ennen julkaisua. Minua ainakin raivostuttaa lukea ikäviä kommenteja. Täältä kun tulen hakemaan sitä hyvää mieltä ja inspistä!

Sohva sopii tuohon kulmaan tosin hienosti..... Mutta mikäs, mikäs ihana tuo sohvapöytä on? Sellaista olen etsinyt, mistä löytäisin?

Nina

Ihana sohva.Aina sitä jaksaa ihmetellä ihmisten negatiivisuutta,sekä kateellisuuttu.Hyvää kesää ja jatka samaan malliin.

Antsu

Kaunis sohva, me katseltiin tuota jossain vaiheessa, mutta päädyttiin Karlstadin kulmaversioon, eikö tuo ole kovin syvä, mulle jäi ainakin sellainen mielikuva? Mutta kaunis se on joka tapauksessa! ja teillä on muutenkin niin kivan näköistä, sellaista kotoista ja kaunista, viihtyisää!

Kommenttien hyväksyminen ennen läpi käymistä on meidän lukijoiden kannalta tietty kiva, ei ole kiva lukea niitä negatiivisia kommentteja, mutta vähän paha mieli tulee sinun puolestasi, koska eihän ne mihinkään häviä, jatkossa sinä yksin näet ne, eikä ne sen paremmilta tunnut silloinkaan...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo tää on aika syvä, pakko olla tyynyjä selän takana tai muuten vain löhöillä :)
Tiedatko, luulen, ettei munkaan tarvi kauheasti niitä negatiivisia lukea, sillä tuntuu että pelkkä moderointi katkaisee sen ensimmäisen innon kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo. :) Eikä ne kommentit niinkään henkilökohtaisesti minua loukkaa/harmita, mutta se yleinen ilmapiiri täällä... Se ei vaan ollut "minua". Tää on parempi! :))

Antsu

Hyvä jos moderointi tai tieto siitä rauhoittaa, en millään jaksa ymmärtää ihmisiä, joiden on pakko kommentoida, jos ei ole sanottavana mitään kivaa, aina vain negatiivista! Ny täällä kommenttiboksissakin on ihan erilainen tunnelma, kiitos siitä ❤️.
Olen katsellut kaikki sinun jaksosi Fitness-päiväkirjoista ja olet niin aidon ja lämpöisen oloinen ihminen, ihana!

AnneK

Olen myös ihaillut Ikean Söderhamn -sarjan designia heti kun se tuli markkinoille. Tuo sohvakokonaisuus sopii kivasti teidän olohuoneen nurkkaan värinsä ja keveytensä puolesta. Hyvä valinta. Hylly on piste iin päälle. Harmittelen ettei tullut valittua pyöreätä sohvapöytää kun kulmaiseen kolhii jotenkin aina varpaansa. ;)
Iso kiitos että aloit moderoimaan kommentit. Kun on vähemmän tuulista kevätkin näyttää paljon kauniimmalta.

Maija

Onpa kaunis sohva, sopii hyvin teidän muuhun sisustukseen.

Upea olkkari :)

Kannatan myös viestien suodatusta.  Sä vaan raukka joudut 

nekin lukemaan, vaikka me niiltä säästytään.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitti Maija :) Veikkaan kärkkäimmäin kommentoinnin vähentyvän huomattavasti nyt kun kommentteja ei julkaistakaan suoraan. Vielä ei ole kukaan valittanut. ;)

Vierailija

Pidän tosi paljon tyylistäsi. En jaksa enää lukea juri muita sisustusblogeja kun ne ovat niin hajuttomia ja mauttomia kertakäyttökrääsä rivieramaison -tähti uunelmia joita on 13 tusinassa. Teillä on Koti isolla koolla. Kiitos kun jaat siitä kuvia meille!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Voi kiitos, todella kiva kuulla. Rakastan itsekin kaikkia persoonallisia koteja; parempi että näkyy omat mieltymykset kuin "kaikkien muiden" mieltymykset <3

heidiaa

Mä oon vuosia sitten jättäny blogisi kommentit lukematta ja itsekin kommentoinut vain harvoin. Negatiivinen sävy ollut niin ilkeää ja itseen sattunut sun puolesta. Muissa blogeissa en niin negatiivisiin kommentteihin oo törmänny.

Mutta olkkariisi: Mielestäni paljon parempi kuin ennen vaikka ei sekään huono ollut. Itsellä alkoi myös tehdä mieli tota sohvaa ihan muutamalla palalla.

Tsemppiä sulle ja aurinkoisia päiviä sinne Norjaan. 👍😃

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos kivasta kommentista :) Negatiivinen savy on tosi harmillista kaikille, ei sellaista jaksa ruokkia täällä kun muutenkin yrittää keskittyä positiivisiin juttuihin. Eli olisi (munkin) pitänyt varmaan sulkea avoin kommentointi jo aikoja sitten.

Vierailija

Kaunis kokonaisuus ja ihanan iso sohva. Valoisaa ja raikasta. Tykkään kovasti.

Kuin myös tykkään kommenttien tarkastamisesta. Blogisi on kaunis hyvänmielen tuoja. Olkoon se sellainen kommenttiboxia myöten. Mitään ei keneltäkään puutu vaikka kaikkein ikävimmät kommentit eivät muiden luettavaksi päätyisikään. Tosin joudut Johanna itse niitä lukemaan <3 ... Uskon että tällä tavalla tilanne kuitenkin rauhoittuu. 

Tänä kansainvälisenä sananvapauden päivänä (3.5) on hyvä miettiä minkälaisia sanoja itse kukin toivoo kuulevansa. Koska samanlaisia sanoja toivovat muutkin kuulevansa.

Kaunista kevätpäivää Johanna <3

terveisin Oikeasti aikuinen

Lil

Kiitos, Ihanaa että hyvillä mielin voin tulla lukemaan taas kommentteja, olen jättänyt kommenttiboxin lukematta juuri samasta syystä eli olen halunnut välttää mielen saastuttamista!

P

Ihana, kaunis olohuone :)! Tosi kodikas! Tykkään sisustustyylistäsi paljon ja blogiasi on ilo lukea. Mua alkoi kiinnostaa toi kasvi valkoisessa ruukussa mistä oli edellisessä postauksessa lähikuvia ja on näissä kuvissa tuolla hyllyllä ikkunan vieressä, mikä kasvi se mahtaa olla osaatko sanoa?:D

Muuttuva kotini Päivi S

Kaunis sohva ja sopii hyvin teille. Voisin sohvan meillekkin kelpuuttaa :) Plussaa pestävät ja irotettavat päälliset ja Ikeasta saa edullisesti vaihtopäälliset.

Meillä yläkerran aulassa on Ikean sohva ja hyvin on kestänyt.

Vierailija

Kivan näköinen ja värinen sohva, joka myös sopii hyvin paikkaansa. Näyttää myös oikein kunnon kotoilusoffalta, tuohon mahtuu vierekkäin ja sylikkäin koko perhe : ) Meidän nykyiseen sohvaan ei oikein kaikki kunnolla mahdu samaan aikaan ja välillä kotilöhöily iltoina se vähän harmittaa. Teillä on oikein kaunis ja kodikas olkkari ja ilmeisesti oikein kiva merinäköalakin.
Kommentointien esikarsinta on oikein tervetullut asia.

Vierailija

Hei Johanna! On pelkästään hyvä, että sävyltään ikävät ja loukkaavat kommentit jätät julkaisematta. Vähän aikaa sitten luin ekaa kertaa näitä kommenttiosioita ja minulle tuli heti halu puolustaa sinua! Olen itse nuorekas viiskymppinen, siis jo elämää nähnyt jonkun aikaa. Olen ikäväkseni todennut, että kateus aiheuttaa tietyntyyppisissä ihmisissä halun loukata ja vahingoittaa toista, jopa kiusaamista. Siihen pitää puuttua heti ja nimenomaan itse määritellä rajat. Epäasiallisuuksia ei tarvitse sietää. Kiitos mukavasta blogistasi, kaikkea hyvää elämääsi. ❤️

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos, näin on. Vähän liian kauan annoin kommenttiboksin rehottaa ja tuoda kurjaa oloa kaikille muillekin. Tosiaan tärkeää näyttää itsekin mitä hyväksyy ja missä menee raja.

Mariam

Hei Johanna ja kiitos jälleen kerran kauniista kuvista ja muutenkin inspiroivasta blogistasi. Kaunis ja viihtyisä koti on teillä.  Haluaisin tietää, mistä tuo sohvapöytä on hankittu ja mikä on sen halkaisija. Näyttäisi toimivalta ja tukevalta lapsiperheen tarpeisiin. Kiitos ja hyvää kevättä!

hanskii

Heippa!

Ihana blogi, ihania kuvia ja voi että ku tulee hyvä mieli niitä sun jaksoja katellessa, oot niin ihanan iloinen ja hymyilevä! :) 

Tuli mieleen, että olis kiva, jos joskus kirjottaisit postauksen ihan vain Norjassa asumisesta. Itsellä on haaveena joskus asua Norjassa, ehkä vuoden, ehkä jopa muuttaa pysyvästi. Kuinka helppoa (tai vaikeaa) on oppia norjaa esimerkiks? Ois kiva asua siellä maisemien puolesta, luonto kun on tosi lähellä sydäntä sekä ois ihanaa oppia puhumaan norjaa (ja ymmärtämään :D). 

Ja sit vielä, et kuinka kauan oot valokuvannut?

Eipä muuta, ihanaa kesän odotusta sinne ja pidä tuo iloinen asenne aina! :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Åålrait! :)) Laitan korvan taakse, Norja-postaus on tainut toivoa muutkin, joten... yritän kerätä vähän aineistoa :D
Valokuvaaminen on alkanut bloggaamisen myötä, eli jos olen bloganut nyt jotain kahdeksan vuotta niin valokuvanut ehkä sitten seitsemän... Jos sitä nyt valokuvaamiseksi voi kutsua; tässäkin koko ajan oppii ja kehittyy. :)
Kiitos. :)

Sannalla

Hyvä Johanna! Hyvä päätös tuo kommenttien moderointi. Olen alkanut tuoda omaan arkeeni tuota sinun kauneuden filosofiaasi (vaatteet, koti, ajattelu) ja se todella toimii. Eikä ilkeyttä tosiaankaan pidä sietää, vaan sille pitää laittaa rajat. ❤

Vierailija

Hei Johanna!

Kiitos ihanasta ja elämänmakuisesta blogista! En ole aiemmin kovasti kommentoinut, mutta nyt tuli äkillinen tarve. Olen lukenut blogia jo vuosia.

Sun blogi on ihana, koska kaikki ei todellakaan ole täydellistä, mutta juuri siksi niin aitoa ja herttaista. Tykkään tyylistäsi sisustuksessa ja vaatteissa. Ihanaa lukea myös vähän työstäsi (olen samalla alalla) ja lapsista. Myös tuo kotikaupunkisi Suomessa on minun sydäntä lähellä.

Fitnespäiväkirjatkin on nyt kiinnostavampi sarja, kun olet mukana. Olet tosi urheilullinen, mutta silti tavallinen ja elät tavallista arkea. Sellainen tyyppi siitä sarjasta puuttui :)

Bella

Hei! Olen uusi seuraaja. Ihana koti ja blogi sulla :) Ihastuin tuohon olohuoneen tapettiin... Saako kysyä minkä firman tapetti on kyseessä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram