mökkilife

 

 

Mun lapsuudessa, 80-luvulla oli -ihan niinkuin nytkin- erilaisia koteja. Ei sitä lapsena niin kiinnittänyt huomiota millaisia. Joku oli ehkä suurempi ja joku pienempi, joku valoisampi ja joku pimeämpi. Sama se millaisia huonekaluja, parasta oli jos oli siistiä. Ja että vanhemmat olivat kilttejä ja hymyilivät. Jollain oli näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä enemmän jonkinlaista tyyliä, mutta meidän naapurustossa, keskiluokan rivareissa ja omakotitaloissa riitti yleensä että oli huonekaluja. Ostettiin mihin rahat riittivät; lastulevyä tai oikeaa puuta eikä kaupoissakaan kai kummempia valikoimia ollut. Niissä parissa huonekaluliikkeessä. Ja nettiähän ei ollut. Tai edes IKEAa.

Ja vaatteita meillä lapsilla oli muistaakseni aika monia vaatteita ja kivojakin. Äiti teki paljon itse. Me kuljimme itsetehdyissä ja kaikkein erikoisempia olivat sukulaisten ulkomailtatuodut tuliaisvaatteet. Mutta ei niissä kaupan vaatteissakaan mitää merkkilappuja ollut. Kunhan vaatteet olivat ehjiä. Ja jotkut korjattuja. Jotain kaverin vaatetta saatettiin kadehtia. Tai lelua. Mutta samanlaista harvoin oli varaa ostaa vain siksi että jollain toisellakin oli. Ja siihen oli tyytyminen. Vaatteita ostettiin harvemmin. Valikoimia ei kummemmin ollut. Ei nettiä. Eikä edes H&M:ia.

Jossain vaiheessa tuli kai Leviksen farkut. 501. Ne piti olla kaikilla. Ja ne sain, jo ala-asteella. Mutta sitten menikin tovi ennenkuin muistan kaivanneeni mitään, mitä muillakin oli.

Saati sitten että olisin osanut kaivata jotain täydellistä asua, täydellisiä hiuksia, täydellistä kroppaa tai täydellistä sohvaa. Täydellistä tapettia ja täydellistä keittiötä ja sitten kun mulla olisi vielä se yksi juttu, niin sitten voisin olla vähän aikaa tyytyväinen.

 

Ei sitä niin ajateltu, että kaiken pitäisi olla niin hienoa. Saati virheetöntä. Riitti vallan mainiosti, että kaikki oli hyvin. Edes suurimman osan ajasta. Ja luulen, että just silloin on yksi iso murhe ja huoli vähemmän. Kun ei tarvitse pyrkiä koko ajan paremmaksi, kun se riittää mitä on. Silloin on kaikki hyvin.

Eikä silloin voitu jatkuvasti verrata omaa elämään muiden kuviin. Muiden kuviin siitä, miltä kodin ja kropan pitäisi näytää. Kuvia on kiva katsella, mutta niissä on usein masut kuvattu niinkuin me ne haluamme nähdä. Se on hyvä pitää mielessä. Niissä on yleensä kuvattu asiat niinkuin niiden muka pitäisi olla.

Vaikka yleensä riittää, että kaikki on hyvin. Some on ihana ja kuvat inspiroivat, mutta kannattaa miettiä mikä oikeasti tekee omalle mielelle hyvää.

Ja mun masuselfie. Joku ehkä miettii että helppohan tollasta masua on kuvata, onko toi nyt olevinaan paha. No ei ollenkaan, mutta mulla on edellisvuosina ollut tiukempi masu. Olen ehkä vähän anti-fitnessboomi ja mun mielestä huomio keskittyy nykyään vähän liikaa ulkonäön vuoksi treenaamiseen. Ja yleensäkin siihen, että kaiken pitäisi ollaa niin virheetöntä. Siksi. Ja noh, koska aika monen tiukan vatsalihasmasunkin voisi joksus kuvata noin. ;)

 

Ja hei Suomessahan on ihan superit kesäkelit! :D

 

 

Kommentit (20)

Kati

Onnea siskollesi! <3 

Ja niin hyvin kirjoitettu! Pätee mulla ihan nykypäivänäkin. Miten helppoa tää elämä on kun ei stressaa sisustuksella tai hakemalla omaa tyyliä, tai merkki- ja lastenvaatteilla! Kunhan kaikilla on puhdasta ja ehjää päällä ja kotona jokaisella oma sänky ja lämpöä -niin lämmitystä kuin rakkauttakin- niin mitä muuta ihminen kaipaa? Minä en ainakaan mitään. Elämän rikkaus on kuitenkin aika vaatimattomissakin asioissa, kun osaa vain katsoa. 

Ihania kesäpäiviä! 

Sande

Olipas ihana ja ajatuksia herättävä postaus... Ja onnittelut siskollesi kesämasun johdosta!

Virve

Hienoa lukea että Suomessa keli hellii. Täällä Stavangerissa ei niin helli. Mutta ehkäpä hiukan kivempi tehdä töitä kun viileä eikä hiki virtaa kokoajan ;)

Mia

Mikä ihana, ihana teksti!!! :) :) Aurinkoinen ja niin just totta.

Mitä mahtavinta loppukesää sinne teille, toivottelee Mia :)

MiiaJÄ

Ah, mikä kirjoitus! Pystyin samastumaan tosi hyvin, ja olenkin viime aikoina pohtinut miten nykyään on jatkuva nälkä haalia ja uusia ja pyrkiä aallon harjalle. Ennen ei sisutuksia tosiaan uusittu joka syksy ja kevät, kun ei tietty valikoimaakaan ollut kuten nyt. Hyvä pysähtyä miettimään... Kiitos!

Jenny (sotadrommar.blogspot.com)

Samaa olen pohtinut ja monesti lapsille sanonut. Itsellä oli yksi Barbie ja yksi Cindy ja se riitti. Nyt pitää olla vähintään 10 ja kaikilla on ne samat. Mitä hauskaa siinä on? Vaatteet nukeille tehtiin itse ja siitä on oppinut mm. ompelemaan vaatteita.

Niin ja oma masu on omasta mielestä aivan kauhessa kunnossa, muiden mielestä ihan ok. Kaksi lasta ja taloprojekti takana, joten kaippa senkin masussa pitää näkyä :) Tosin masun ulkonäkö kertoo minun kohdalla miten paljon olen itseäni hoitanut ja miten paljon olen välittänyt omasta hyvinvoinnista. Sen hyvän olon haluan taas saavuttaa. Jos sen myötä tulee hoikempi vyötärö, se on vain bonusta.

Merike

Hei!

Kiitos, todella mahtava kirjoitus!

Itse tulen onnelliseksi todella pienistä asioista kuten vaikkapa aamukahvin tuoksusta ja lämpimästä suihkusta!

Tänäpäivänä ihmiset elävät liian hektisessä oravanpyörässä eikä ehditä nähdä miten ihanaa elämä on oikeasti!

Onnea siskollesi ja aurinkoisia lomapäiviä! Sun blogi

saa hyvälle tuulelle! ?

Nini

Naulan kantaan, Johanna – jälleen kerran! Tämä postaus hiljensi taas pohtimaan tätä hullua maailmaa, jossa voidaan niin äärettömän huonosti, vaikka kaikki on äärettömän hyvin. :o/

Satu

Tämä on kyllä yksi parhaista blogijutuistasi!

Kuvat ovat blogissasi aina tosi kauniita, aina niin valtavan valoisia ja kirkkaita, ne ihan kuin kylpevät valossa..

Ja olipa virkistävää kerrankin nähdä vähän rennompi masukuva, niitä saisi netissä näkyä enemmänkin, on tää niin armottomaksi poseeraamiseksi mennyt! Mä oon sitä mieltä, ettei ees kannattais yrittää saada itsestään ja kuvistaan liian "täydellistä", siinä menee vaan hirveästi energiaa ihan turhaan pingottamiseen, kun pitää koko ajan varmistella, että kaikki pysyy kohdallaan!

Kirsi

Hei Johanna, 

Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Tykkaan lukea naita ihania, realistisia ja positiivisia kirjoituksia jotka ylistavat arjen pienia ihanuuksia. Nykymaailmassa on niin helppoa verrata ja olen nyt kolmekymppisena vasta tajunnut etta siita vaan ahdistuu (ainakin mina). On kovin helppoa verrata aina niihin joilla on (muka) paremmin ja velloa siina. En ainakaan itse koskaan osaa iloita siita etta asiat on paremmin itsella kuin jollain toisella, se tuntuu vaaralta niin vertailu aina kallistuu siihen etta toi toinen on paremmin pukeutunut / fiksumpi / suositumpi / jaksaa paremmin. SIitahan sitten ahdistuukin oikein kunnolla. Blogimaailma on muuten niin hemmetin pinnallista. Saahan kauniista vaatteista iloita, mutta olen paatynyt poistamaan monet muotiblogit jotka esittavat vaan ns helppoa elamaa. On terveempaa lukea sellaisten ihmisten kokemuksia joilla on joskus myos vaikka vatsatauti tai ikava koti-Suomeen. Kiitos kovasti! 

anonyymi p

Käyn aina välillä täällä, enimmäkseen kuvia ihailemassa, mutta on sinulla viisaita ajatuksia myös. Ja ihania ovat kesämasut :)

Olen tuota pikkutytön norsumekkoa ihastellut aiemminkin, mistä se on peräisin?

Vierailija

Hei, taas aivan ihania kuvia! Ja paljon kertovia! Onnea, onnea siskollesi ja miehelleen! Höpö höpö höpötykset puolestaan menivät taas kerran ohi :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram