~with a girly twist~

Nopea heippa hei ja uusi (astetta tyttömäisempi) kalastajaneule päällä! :))

Tunnen jo heti itseni tosi roistoksi postatessani kuvia neuleesta ilman ohjetta -sorry! Voin kuitenkin lohduttaa teitä, että kokoan parhaillani kirjaa (!) näistä neuleohjeista kuten moni täällä on jo vuosia toivonut. Jippii! :) Viimeistään sieltä saatte sitten kaikki ohjeet. :P

Olen muuten kahlanut viime aikoina ihan kamalasti vanhoja kuvia läpi tän projektin tiimoita (ja etsinyt käyttökelpoista kuvamatskua) ja täytyy sanoa, että kyllä sieltä aika väsynyttä ja laihaa versiota löytyi... Siis minusta. Ei ihme, että joskus on joku huomautellut. Oikein jäin ihmettelemään, että olenko ollut noin väsynyt? Miten tää pikkulapsiaika ei koskaan ole tuntunut raskaalta. Onko? Ei. Tai on se varmaan ollut. Mutta ei se  koskaan ole ollut mielessä, päällimmäisenä tunteena. Siis ilman minkäänlaista perhettä lähellä, kuitenkin useampaa työtä tehden ja aika yksin, mies työreissuissa puolet vuodesta. Ajokortti on nyt sentään ollut menossa mukana pian jo vuoden. ;) Moni on vuosien varrella kysynyt -tai todennut, että kyllä sullakin aika rankaa on. 

Mmm, olen saattanut myötäillä ja itse hiljaa ihmetellyt että mitä rankkaa. Pitäiskö olla? Hyvinhän tässä kaikki on, hitsi vie. Paljon paremmin kuin monella muulla, suurimmalla osalla maailman ihmisistä. Jos tässä nyt vielä alkaisi jotain rankkaa miettimään niin mitään jaksais. :D 

No, se siitä. Tuli nyt vaan mieleen. Yritetään jatkossakin jättää ne raskaat asiat  -ja väsyneet naamat- huomiotta! :))

Huomenna, sunnuntaina julkaisen sen odotetun cashmere -huivin voittajan joten see you!

Kommentit (58)

Vierailija

Söpö neule, ja ihania kuvia!

En malta odottaa että saat julkaistua kirjasi! Onko julkaisuaika vielä tiedossa? Ja tsemppiä ihan kaikkeen, ja kiitos että kirjoitat tätä blogia :)

<3:lla Anna

Vierailija

Aivan huippu neule ☆☆☆☆☆

Eikö ohjetta siis tule :( ?

Tiedän tuon rankkuudena, vaikka en muista valittelinko silloin, joudinko edes, en sillä sano etteikö siinä sais valittaa ja kertoa.

Muutettiin toiseen kaupunkiin lasten ollessa 3kk ja 2v. Mies lähti heti työmatkalle 3kk:ksi ja jäin uuteen paikkaan ilman puhelinta, verhoja, yhtään ainutta tuttua ei ollut. Nuorimmainen oli vielä hyvin itkuinen. Mutta niin vaan on niistäkkn ajoista selvitty. Mies reissasi seuraavat kolme vuotta, oli rankkaa, mutta ei ollut ajanviete onhelmia :) Eikä kenellekään ole tullut traumoja siitä ajasta.

Oi, tuota kirjaa odotellessa, täällä yksi varma ostaja :)

-päivi-

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Heippa, katsotaan mitä saan aikaiseksi/ehdin... Voi olla että ohje jää sinne kirjaan, juu... :/

Juu kyllä se rankkuus kuuluu asiaan :) Riippuu vaan kai miten sen ottaa. :)

Vierailija

Ihana neule! Teen kuule parhaillaan yhtä sinun vanhassa blogissa olevaa ponchoa, sitä mikä tulee kahdesta suorakaiteen muotoisesta kappaleesta! Tämä taitaa olla ainakin 3.neule, jonka ohjeillasi teen, joten todellakin kirjaa odotellessa! 

Tuosta pikkulapsiajasta ja väsymyksestä tuli mieleen..muistan myös, kun omat tenavat (nyt "jo" 10,13 ja 14v) olivat siis lähes 10v nuorempia. Kaikki,  3 ja 4-vuotiaat tytöt, mukaanlukien 3kk ikäinen poikavauva olivat vesirokossa, tuo vauva pahiten, mies työreissulla jenkeissä ja itsellä rintatulehdus...huh, silloin oli aika "voittajafiilis", kun koko rytmiryhmää itse kuumeisena hoidin ja kaalinlehdillä itseäni "haudoin" Se on ehkä ainoita kertoja, kun voi sanoa, että aika äärirajoilla mentiin, mutta hei, sekin kesti vain viikon. Nyt se naurattaa, mutta ei silloin! Toki on jäänyt ikuisesti mieleen! 

Vierailija

Ihana neule. Neulekirjaa odotellessa., tyttärelle annan lahjaksi on viisilapsisen uusperheen äiti ja kuudes on tulossa. Kolme lapsista ovat vain puolet kuukaudesta heidän luonaan. Siinä perheessä neuleita tarvitaan ja tyttäreni käsissä on aina kun vähänkin ehtii niin joku neuletyö.

Hyvää ja aurinkoista syksyä sinulle.

Vierailija

Minä haluaisin löytää jostain sen ihanan pipo-ohjeen, joka on aiemmin jo blogissa julkaistu. Pipokausi lähestyy ja lanka odottaa kopassa! Pystytkö auttamaan?

Vierailija

Voi kun on ihana neule:) (jälleen kerran)

Ostan heti kirjasi kun ilmestyy. Tosin olen laiska suurtöisiä neuleita tekemään.

Pikkulapsiarki on rankkaa, mutta lapset ovat elämän rikkaus. Ja vierestä on heitä ihana seurata ja kehityksessä yms olla mukana.

Vierailija

Olen aika uusi lukijasi - tosin kahlannut myös kaikki vanhat kirjoituksesi läpi, kun niin tähän blogiin ihastuin. Tiedätkö, ettei väsymyksesi ainakaan minulle ole välittynyt! Olet päinvastoin antanut blogisi välityksellä minulle paljon energiaa omiin väsymyksen ja alakulon vaiheisiin (vaikka ei mitään sen vakavampaa olekaan ollut). Kiitos siitä! 

Vierailija

Hei Johanna!

Niin onkin aivan ihana tuo neule :) :)

Aivan totta tuo, että ei kannata niin poaljoa ajatella niitä raskaita asioita.

Minulla itselläni on siten täällä kanariansaarilla, että mies kyllä käy ihan normaalisti päivätöissä, ja on kotona viikonloput, mutta hän vaatii aika paljon rauhaa kotona. Ei pidä siitä, että minä puhun paljoa ja sitä rataa. Olemme olleet yhdessä nyt 5 vuotta, onneksi näiden vuosien aikana nämä meidän kulttuurieromme ovat hieman jo tasaantuneet, että edes hieman ymmärrämme jo toisiamme, ja onneksi minulla on minun huumorintajuni :) Sillä selviää jo pitkälle. Olen vaihtanut uskontoni Islamiin, ja se on auttanut aika paljon. Se on auttanut ymmärtämään monia asioita paremmin, ja antanut rauhaa. Mutta silti välillä kiukuttaa, kun itse olisi iloisella "höpötyspäällä", ja sitten toinen vain suuttuu siitä :/ Mutta sitten keksin itselleni jotain omaa kivaa; otan vaikka virkkuutyöni esiin :)

Oikein mukavaa sunnuntaita sinulle, Johanna <3

Katriina

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Justiinsa luin miten paljon neulomisen on tutkittu vaikuttavan psyykkiseen hyvinvointiin... Ihan oikeasti siis. Se vaikuttaa samoin kuin meditointi, lisää aivojen dopamiinintuotantoa jne. Ehkä me neulojat olemme vähän onnellisempia ihmisiä? :))

Vierailija

Heippa. Olen lukenut blogiasi pitkään ja nauttinut kirjoituksistasi, jotka ovat olleet usein ihmisläheisiä ja sympaattisia. Nyt täytyy sanoa, että en aivan ymmärtänyt tämän postauksen pointtia... Nykyään vallalla on niin kovasti tämä keskitytään positiiviseen ja jätetään huomoimatta raskaat asiat -asenne, että mietin välillä, miten kukaan, kenellä ON rankkaa, uskaltaa sitä enää myöntää. Ja kun toisaalta ajattelen, että elämä on kaikille välillä joskus rankkaa, tulee menetyksiä, pettymyksiä jne. Kiinnostavampaa itsestäni on lukea tarinoita siitä, miten ihmiset ovat selviytyneet, kuin kertomuksia siitä, että mikään ei edes tunnu rankalta. Tästä mielipiteestä huolimatta lämmintä ja pehmeää syksyä Johannalle ja kaikille lukijoille :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Niin varmasti, menestyjät ja selviytyjät ovat kamalan mielenkiintoisia -ja sellaiset menestystarinat! Kaikkien mielestä niitä on ihana lukea, eikö? :)) Mulla ei varmaan ole mitään menestystarinaa, mutta en silti ala valehtelemaan että mulla olisi rankkaa tai valittamaan, että on rankkaa. Varmaan me otammekin kaikki asiat vähän eri tavalla ja tosiaan pointti tässä oli kai juuri se, että ne raskaat asiat voi jättää vähälle huomiolle. Voisin kai yhtä hyvin vouhottaa arjen hankaluuksista ja itkuista, mutta luulen -ja sen verran tseäni tunnen, että aika nopeasti se kääntyisi sitten sinne itkupuolelle muutenkin... Eli aina ei suurinta sankaruutta ole välttämättä se, että kertoo miten rankkaa on ollut. Välttämättä. :) 

Vierailija

Jes, kirjaa odotellessa! :) Ihailen kaikkia töitäsi ja haluaisin tehdä ne itsekin, mutta ajanpuute vaivaa. Sitten kun sitä aikaa olisi, menisi aika siihen ohjeen etsimiseen näiden kaikkien postausten seasta, joten kirja olisi helppo napata aina käteen kun aikaa olisi! :) Itseasiassa olenkin jo paljon kirjoja ja lehtiä keräillyt ja niiden mukaan tehnyt mitä milloinkin, joten kirjaasi kokoelmiini odotellessa, ei silti paineita. ;)

Vierailija

Hei, kiva postaus jälleen kerran. Minusta olisi ihana lukea kokemuksistasi ajokortin hankimisesta aikuisiässä. Miltä tutnui ajaminen heti krtin saamisen jälkeen, entä nyt? 

T. Mammamia

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Haha, se oli kamalaa :D Todella pitkin hampain, pakon edessä hankin koko kortin. Mut kyllähän se aika luksukselta tuntuu näin vuoden jälkeenkin vielä. Että voi vaan hypätä autoon ja ajella. 

Vierailija

Hei. Onpa kivan näköinen neule. Joskus olen katsellut vanhojakin postauksia ja on siellä varmaan joissakin ollut näkyvissä ehkä vähän väsynytkin olemus. Sellaista on elämä! En tiedä, onko aina edes järkevää ettei myönnä elämän varjoja ja raskautta. On pikemminkin aika erikoista, ettei kaiken hektisen puuhailun ja välillä myös arjen yksin pyörittämisen myötä olisi joskus väsynyt. Onko se aitoa, jos ei näe myös niitä syvempiä sävyjä? Itse olen optimisti, tarpeen tullen kuitenkin myönnän asioita, että säilyy aitous. Mukavaa syksyä!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ehdottomasti! Itse rakastan niitä syvyyksiä, mutten oikein osaa katsoa niitäkään negatiivisina aina... joskus tekee vaan niin hyvää olla ihan maassa ja itkeä ja pohtia syvällisiä. Sekin voi siis olla hyvä juttu; ei niin, että  niiden hetkien tarvisi tehdä elämää mustaksi ja rankaksi ja valittamisen arvoiseksi.

Vierailija

Hyvä kommentti nro 12! Täysin samaa mieltä. En tiedä oliko tässä postauksessa tarkoitus nostaa itseä vähän jalustalle, että "mulla on miljoona työtä ja mies poissa, ei isovanhempia, eikä muutakaan apua, mut mä en oo niinku ikinä väsyny, eikä mulla oo koskaan rankkaa". Auts. Aika ajattelematon lausahdus, täällä kun on varmasti paljon vaikkapa sellaisia pikkulasten vanhempia lukijoina, joilla on aika useinkin rankkaa ja he ajattelevat, että "varmasti tällä bloggaajallakin on toisinaan vaikeaa ja väsyttävää mutta ihanaa kun hän jaksaa piristää itseään ja meitä vaikkapa näillä kivoilla neuleohjeilla". Ei elämässä pidä ollakaan sellainen hajuton, mauton, väritön jeesjees- tyyppi, joka ei ikinä tunne mitään aitoja tunteita. Ei väsymystä, ei uupumusta, ei riittämättömyyttä - mutta ei myöskään aitoa riemua, jostain syvältä tulevaa naurunremakkaa, joka saa vatsan ja posket kipeäksi. Anteeksi tämä ikävä kommentti, mutta tuollainen tekopyhyys joskus harmittaa. Ei se niin mene, että kun kaikilla maailman ihmisillä ja lapsilla ei ole ruokaa, eikä kattoa pään päällä, niin minä en saa koskaan valittaa, että on rankkaa, enkä aina jaksa. Sellainen on todella naivi ja kapea katsantakanta, mielestäni. 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

No siis, onhan täällä aika usein ollut kaikenlaista... kaikenlaisia tunteita... Mutta 1) Jeps, saahan siitä olla ja vähän olenkin ylpeä että olen ihan järjissäni jaksanut ja ilman suurta väsymystä nää viime vuodet. 2) joskus sekin auttaa ettei valita väsymystä. Se että jaksaa olla postiivinen ei välttämättä ole tekopyhyyttä. Se saattaa olla selviytymiskeino. olen esimerkiksi superkade kaikille, joilla on isovanhemmat ja sisarukset ym. lähellä, mutten kyllä jää murehtimaan sitä ettei mulla ole. Kukaan ei voi verrata omaa tilannetta toiseen eikä tietää miten toinen ottaa asiat. Jollain muulla on satavarmasti ollut rankempaa kuin mulla ja joskushan itku tulee kenellä tahansa. Mun kohdallani se ei vaan tarkoita sitä, että kokisin elämän olleen rankkaa saati alkaisin valittamaan että on rankkaa; kaikenlaiset tunteet kuuluvat asiaan.

No ja juu, varmasti olen sanonut täälläkin että on ollut rankkaa ja väsyttänyt, mutta en silti muista olleeni niin väsyneeni näköinen kuin miltä joissain kuvissa näyttti; ja hyvä niin! :D 

Vierailija

Ihan mahtavaa, että kokoat neuleohjekirjaa! Minä kun kuulun ainakin niihin jotka ovat karistaneet peruskoulun käsityötuntien kamalat neulomismuistot ja innostunut blogisi ansiosta taas vuosien tauon jälkeen neulomaan! Nytkin tuloillaan on uusi pipo - viimesyksyinen kun on ollut käytössä niin paljon että oli aika tehdä beanie uudessa värissä! Eli kiitos, ja ilmoittele kun neuleohjekirjaasi saa tilata :)

Ana

Vierailija

Mäkin muistan muutamien vuosien takaisista postauksista useasti väsymyksen, kun olit paljon lasten kanssa keskenään. Tyylisihän on sittemmin muuttunut positiivishypeksi - toki tietysti elämäkin helpottunut lasten kasvamisen myötä - mut itse pidin kyllä aidompana sitä alkuaikojen "tavallisuutta".

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Jep, nykyään on ihan varmasti helpompaa kuin lasten vauva-aikoina, huomaan ihan että omaa aikaa on eri tavalla kuin ennen... Mut en tiedä onko se mikään suuri helpotus, omat puolensa molemmissa. :) 

Ymmärrän hyvin... Se mikä, jonkun mielestä on "tavallisuutta", on toisen mielestä sopimatonta blogiin, josta saa palkaa. ;) Nykyään näiltä "ammattiblogeilta" tunnutaan vaadittavan jonkinlaista laatutasoa ja olenhan toki itsekin tullut siihen pisteeseen, jossa pulautukset ja verkkarit eivät vaan ole arkipäivää. Ihme ;D Olen kuitenkin aina aika positiivisesti suhtautunut tähän elämän menoon enkä koe tavallisuudesta mitenkään irtautuneeni vaikka elämä pikkasen onkin helpottanut :D 

Vierailija

Pikkulapsiaika väsyttää, vaikkei lapset olisi mitenkään erityisen vaativia tai arkielämä poikkeuksellisen rankkaa. Oma nuorimmainen täyttää ensi viikolla 10 v ja ollaan viime aikoina  kateltu paljon hänen vauva-aikaisia kuvia ja jestas kun näytän väsyneeltä ja kulahtaneelta :). En kokenut lasten vauva-aikaa erityisen raskaaksi, mutta onhan nyt ihan selkeesti helpompaa ja kun saa nukkua työt, tehdä muutakin kuin syöttää, vaihtaavaippaa, sylittää ja nukuttaa, niin ehtii myös huolehtia enemmän itsestään. Jokaisessa elämänvaiheessa on omat ihanat ja raskaat puolensa, mutta olen iloinen kun vauvoista tulee lapsia. 
Kiitos vielä positiivisesta, aikuisen naisen blogista.  Arkea piristäviä kuvia ja neulomuksia. Ehkä minäkin taas vuosien tauon jälkeen voisin jotain neuloa :)
Anette 

Vierailija

Intiaaneilla on hyvä sanonta: Älä kadehdi häntä, jonka mokkasiineissa et ole kulkenut. Eli meillä kaikilla on omat murheet, huolet ja surut, joita ei välttämättä välitetä muille. Tämä tuli itselleni vastaan somessa, kun ystäväni heivasi minut ystäväpiiristään ja syyksi sanoi, etten ymmärrä hänen ongelmiaan, kun minulla menee niin hienosti... Kiitos sinulle tästä blogista ja ei muuta kuin mokkasiinit vaihtoon

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Oh... oi... ymmärrän että tollainenkin tilanne voi tulla vastaan ja se on aika pysäyttävä, mitä siinä sitten sanoo... Aloin itsekin nyt miettimään, että varmaan on parasta olla sanomatta jos menee hyvin eikä kauheasti väsytä... Että parempi ois vaan valittaa vähän :P

Toi intiaanien sanonta on kyllä aivan totta. Äidillä oli sama lehtileikkeena vessan peilissä sinitarralla kiinni joskus kun olin varmaan about 7v ja se on kyllä jäänyt mieleen vaikken silloin sen tarkoituksesta tajunut hölynpölyä.

Vierailija

No siis, onhan täällä aika usein ollut kaikenlaista... kaikenlaisia tunteita... Mutta 1) Jeps, saahan siitä olla ja vähän olenkin ylpeä että olen ihan järjissäni jaksanut ja ilman suurta väsymystä nää viime vuodet. 2) joskus sekin auttaa ettei valita väsymystä. Se että jaksaa olla postiivinen ei välttämättä ole tekopyhyyttä. Se saattaa olla selviytymiskeino. olen esimerkiksi superkade kaikille, joilla on isovanhemmat ja sisarukset ym. lähellä, mutten kyllä jää murehtimaan sitä ettei mulla ole. Kukaan ei voi verrata omaa tilannetta toiseen eikä tietää miten toinen ottaa asiat. Jollain muulla on satavarmasti ollut rankempaa kuin mulla ja joskushan itku tulee kenellä tahansa. Mun kohdallani se ei vaan tarkoita sitä, että kokisin elämän olleen rankkaa saati alkaisin valittamaan että on rankkaa; kaikenlaiset tunteet kuuluvat asiaan.

No ja juu, varmasti olen sanonut täälläkin että on ollut rankkaa ja väsyttänyt, mutta en silti muista olleeni niin väsyneeni näköinen kuin miltä joissain kuvissa näyttti; ja hyvä niin! :D 

 

Noh, en kyllä tuossa kommentissani mielestäni väittänyt, että PITÄISI olla rankkaa ja PITÄISI valittaa. Mutta kuten joku tuossa ylempänä sanoikin, tämä blogi on mennyt hieman sellaiseksi positiivisuushypetykseksi. Että joka postauksessa on niitä suuria ajatuksia ja elämän ohjeita. Sitä on niin paljon, että se menee hitusen "yli rajan". Ehkä ymmärrät mitä haen takaa? Siinä tulee vähän tunne, että tekisi mieli silittää sua olalle ja sanoa, ettei aina tarvitse olla ylipositiivinen, ylikiitollinen, ylionnellinen. Että joku päivä voi vain sanoa, että huh, olipa paska päivä. Ja sitten unohtaa se päivä. Käänsit nyt kommenttini niin, että mielestäni aina pitäisi valittaa kaikesta. En tarkoittanut sitä. Olen samaa mieltä siitä, että usein valittaminen vain pahentaa asiaa ja suhtaudun itsekin kaikkeen aina mahdollisimman pitkälle positiivisesti. Tämä asia tuli nyt vain mieleeni, kun taannoin luin vanhoja postauksiasi etsien vanhoja neuleohjeita. Katsopa vaikka itse tuosta valikosta vuosi 2010, ja lueskele ihan muutama niitä loppuvuoden postauksia. Ihanan aitoa, lämmintä, maanläheistä kalastajan vaimoa :) Mielestäni kaukana nykyisestä, valitettavasti. 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei, olen tosi pahoillani; joskus ihan varmasti loukkaan jotain näillä joskus varmasti vähän pölöillä lausunnoillani. ;) Kaikkia en voi koskaan miellyttää. Joku toinen myös ihan vastikään totesi että liian vähän noita syvällisiä postauksia (oli onnellinen kun niitä kaksikin peräkkäin tuli) ja liikaa asukuvia. Ymmärräthän? Se mikä sinua miellyttää, ei ehkä miellytä jotain toista. Ja joskus näitä on vähän raskaskin lukea näitä kaikkia parasnnustoiveita ja ehdotuksia miten blogi olisi parempi (tai miten se ennen oli parempi) kun ne saattavat mennä ihan ristiin. Toivon että ymmärrät... En sano etteikö näitä kritiikkejä saisi jättää, mutta toivon että ymmärrätte myös tän puolen asiasta. Enkä varmaan tule koskaan blogiin vain sanoakseni että olipa paska päivä, sinä päivänä jää kyllä blogi tekemättä :D 

Vierailija

Harmittaa kun en ole ollenkaan käsityöihmisiä. Ihailen teitä, jotka osaatte tehdä itse kaikkea. Toki sitä varmaan oppisi jos olisi malttia ja pinnaa opetella. Ostetaan siis yksi maltti ja yksi pinna ;) Sisko neuloi mulle aikoinaan sen ponchon, jonka ohjeen olet joskus täällä antanut. Onneks on sisko! :D

Vierailija

Kommentoija 18 - samaa mieltä kanssasi. Se, että joskus sanoo että "onpas rankkaa" tai "olipas paska päivä" ei tee ihmisestä valittajaa, vaan ehkä hitusen inhimillisemmän. Eikä se tarkoita ettei samalla voisi olla kiitollinenkin, niistä kaikista sävyistä mitä elämä antaa :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Jep, samaa mieltä. En silti ala pahoittelemaan että olen tällainen. Mulle luontaistaista ei olisi tehdä noin... En ole kai koskaan -oikeassa elämässä tai muuten- tullut kotiin ja sanonut että olipa paska päivä. Miehelle joskus valitan että on rankkaa, mutta siihen se kai jääkin.. Raukka ;)

Vierailija

Onneksi aina voi valita mitä lukee  :) minä ainakin luen tätä blogia sen vuoksi, että Johannalla on viisaita ajatuksia ja rakastan blogista huokuvaa positiivisuutta! 

Ja onneksi tämä blogi ei pysy ihan samanlaisena vuodesta toiseen

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo kyllähän blogin on pakko vuosien varrella muuttua siinä missä elämäntilanteetkin muuttuvat. Mutta liiasta positiivisuudesta täällä on aina moitittu :D

Vierailija

En minä ainakaan jaksaisi lukea jos kirjottaisit että on rankkaa ja paska päivä. Kyllä sitä tulee tuutin täydeltä muutenkin. En lue juurikaan blogeja mutta tämä ilahduttaa juurikin sillä positiivisuudellaan ja kauniilla kuvilla. 

Kommentoin eka kertaa tuonne vanhempaan postaukseen ( Pia`s muotinäytös) koska se toi itselleni taas ihanaa positiivisuutta ja elämäniloa. Olen itse ilmottautunut erääseen "mallisysteemiin" ja odotan sitä innolla. Kun näin nuo kuvat niin olin riemuissani. Pienet asiat (positiiviset) antavat arkeen ihania mausteita ja ruusuntuoksua! Kiitos sinulle Johanna!

Blogiasi on myös siksi ihana lueskella kun itse olen ollut hetken Pohjois-Norjassa töissä ja rakastuin Norjaan <3 

Vierailija

Luen blogeja paljon. Ja kokemuksesta lukijana voin sanoa, että mielummin luen positiivispainoitteisia juttuja elämästä kuin jatkuvaa valittamista ja murehtimista ja "ei jaksais, huono päivä-ajattelua". Ehkä Johanna kuten jokainen bloggaaja kirjoittaa sen, mitä parhaakseen näkee. Ja siksipä onkin hyvä että blogeja on erilaisia, erilaisille ihmisille. Mielestäni on väärin vaatia bloggaajaa esim. valittamaan jos hän ei koe sitä omaksi jutukseen. Mielummin sitten lukija vaihtaa blogia jos ärsyttää. Kyllä jokaisella ihmisellä on omat murheensa ja huolensa vaikkei niitä koko maailmalle kuuluttaisikaan. Lopulta on valintakysymys, miten elämään, sen iloihin ja suruihin, suhtautuu. Asenne ratkaisee paljon!!

Murheet ja vastoinkäymiset tulevat elämään joka tapauksessa ihan pyytämättä, joten kiitos Johanna sulle siitä että tuot omilla kirjoituksillasi iloa ja valoa päiviimme.

Terv. Martta

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ajattelen aika samaan tapaan. Varmasti joskus positiivisuus ärsyttää, mutta multa nyt vaan ei tule luonnostaan niitä  synkempiä juttuja kun en niihin niin keskity normielämässäkään.  Tai koen usein kovin  sen tyypin asiat henkilökohtaisemmiksi. Eikä yhdeltä blogilta ehkä kannatakaan vaatia koko elämän kirjoa :))

Vierailija

Unohtui tossa kehua myös tuota neuletta, se on kaunis! Enkä ymmärrä, menikö sen tekemiseen vain n. kolme viikkoa kun luin että langat löysit elokuun lopulla? Voi kun itsekin osaisi <3

Vierailija

Varmasti me kaikki luetaan mieluummin positiivispainotteisia juttuja, eihän siitä ole kysekään. Tämä blogi on aina ollut myönteinen, alusta asti. Kyse on vaan siitä, että nykyään positiivisuus on jotenkin päälleliimattua ja alleviivattua. Vanhoissa postauksissa sitä ei ollut jostakin syystä tarvetta korostaa erikseen. 

Olette "puolustajat" niin ihania, kun haluamatta edes ymmärtää ponttia jatkatte aina tota samaa, kulunutta virttä. Vai yksi ja sama henkilökö noi samansisältöiset lauseet mahtaa kirjoittaa..

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tiedätkö, että tuontapaisia viestejä sain myös silloin kun Aino oli vauva? ;) liiasta positiivisuudesta on aina moitittu, ei se ole mikään uusi ilmiö, vaikka sinä sen just nyt kokisitkin ärsyttävän. Kiitän tietysti palautteesta, katson peiliin ja ties vaikka olisinkin vähemmän positiivinen jatkossa (mitä epäilen :P).  Joskus positiivisuus sopii omaan tilanteeseen, joskus ei.

Ja muuten, myös neg. kommenttien kirjoittajat ovat usein niitä samoja. ;)

Vierailija

Onneksi jokainen voi valita minkälaista blogia lukee ;) valitsee juuri sellaisen sävyisen blogin josta itse tykkää ja jättää lukematta ne joista ei pidä... Ja eiköhän se ole just sitä todellista, ihanan aitoa ja lämmintä elämää että blogin sävyt ja vivahteet muuttuu kun elämässä on eri elämänvaiheet menossa esim lapset kasvaa vauvaiästä leikki-ikään kouluikään jne... :)

Minusta tämä blogi on just tuon Johannan positiivisen asenteen takia hyvänmielen blogi kuvineen, tarinoineen ;) enkä nää "hypetystä" siinä jos ihmisellä on positiivinen suhtautuminen ja asenne elämään, että Kiitos Johanna blogista & lämmintä syksyä

Linda

Vierailija

Yks hiiren painallus ja ollaan taas blogin äärellä - tännehän ei voi vahingossa eksyä ;)

Ihan oma valinta ja ihan mielelläni tänne aina tulen.

Ihanaa, että sinä jaksat ja haluat tätä kirjoittaa ja kuvata eläämääsi matkan varrelta.

Älä ihmeessä väkisin pakota ittees kaikkien tarpeiden tyydyttäjäksi (en kyllä sitä uskokaan, että niin tekisit), vaan ole oma itsesi  ja nauti siitä, niin muutkin saa iloita.

Olisi aika outoa, että nyt alkaisit yhtäkkiä vuodattaa elämääsi jonkun toivomuksesta täällä, huh huh.

 

 

Vierailija

Hmm..Ensinnäkin, tämä on Johannalle työ. En usko, että hänelle maksettaisiin tästä työstä palkkaa, jos jakaisi täällä jokaisen päivän ikävät asiat. Esim. Olipa ankea päivä, täit hyppii pöydillä, kahvit kaatui vaatteille, mies oli ärsyttävä, lapset sairastaa, naamassa on finni..niin ja btw, sivun alalaidassa ihana Pia´s neule;D Ei ehkä ihan toimisi:D

Käsittääkseni arjen realismia ja rankkuutta kuvaaviakin blogeja on, jos niitä haluaa lukea.

Johannan kuvaustaidot ja tyyli tehdä blogia on kehittynyt vuosien varrella tosi ammattimaiseksi ja taitavaksi. Se on varmasti ollut muutenin lähivuosien trendi blogimaailmassa. Jotkut ehkä kokevat tämän arjesta irtautuneeksi. Itse en koe niin.

Kohtaat varmasti työssäsi monenlaista surua, kipua ja myötäelät ihmisten elämissä. Osaat nauttia elämän hyvistä puolista ja tuot niitä kauniilla tavalla esille postauksissa. Itse näen muitakin sävyjä, haikeutta, joskus alakuloa, suruakin postauksistasi, myös hauskaa ironiaa, erim tuo täijuttu. Sulla on hyvä huumorintaju;). Olen itse myös positiivinen, mutta tunneihminen, siksi ehkä ymmärrän hyvin sun tapaa kirjoittaa. En osaa tulkita blogia mitenkään hypetykseksi (niitäkin olen nähnyt).

Mun mielestä sun blogissa kiteytyy tavalla, mitä missään muissa blogissa en ole nähnyt kauneus, aitous, luonto, arki, elämä, huumori, syvällisyys, perhe-elämä ja aito vuorovaikutus lukijoiden kanssa<3

-Avalon

 

Vierailija

Hei! 

Ihana kuulla, että kauniiden neuleidesi ohjeet on saatavilla yksissä kansissa. Blogisi on hurmaava ja jotenkin seesteinen ja rauhallinen. Tulen aina huononkin päivän jälkeen hyvälle tuulelle kun avaan koneen ja katson ensimmäisenä mitä sinulle ja perheellesi kuuluu. Jatka vaan samaan malliin ainutlaatuista blogiasi.

Nuppu

Vierailija

 

Kyllä se on niin et ihan sama miten kirjoitat ni aina löytyy joku, joka ei tykkää. Jos kirjoittsisit negstiivisempaan sävyyn ni kohta tulis kommenttia että taas hän valittaa..Joten pidä vain oma hyväksi havaitsemasi linja, mikä tietysti voi ihan luonnostaan vaihdella tilanteen mukaan.  Ja kyllä sun kirjoitusten sävy vaihtelee et ei se aina yhtä super hybetystä ole. Oon saanu susta ihmisenä sellasen kuvan, että pohdit ja ajattelet asioita paljon, mutta ennen kaikkea sulla on kyky elää hetkessä ja nauttia tästä elämän lahjasta. Haluat keskittyä nimen oomaan niihin hyviin juttuihin ja sillä tavallahan elämä on paljon helpompaa ja parempaa. Pirteää maanantaita kaikille!! :)

Vierailija

Voi että, olisinpa mäkin noin positiivinen ihminen! En ole, eikä minusta taida sellasta tullakaan. Näen aina ekana kaiken rankkuuden ja vaikeuden enkä niitä kultareunoja. Höh. :)

 

Käsityökirjaa odotellessa! :) Jos lisäisi taas käsitöillä dopamiiniannoksiaan. :P

Vierailija

Hei aivan ihanaa, että vihdoin kirja on tulossa!! Toivottavasti pian :) Kiitos ihanasta ja ajatuksia herättävästä blogistasi<3

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 09:03"]

Varmasti me kaikki luetaan mieluummin positiivispainotteisia juttuja, eihän siitä ole kysekään. Tämä blogi on aina ollut myönteinen, alusta asti. Kyse on vaan siitä, että nykyään positiivisuus on jotenkin päälleliimattua ja alleviivattua. Vanhoissa postauksissa sitä ei ollut jostakin syystä tarvetta korostaa erikseen. 

 

Kävinpä minäkin lukemassa vanhoja postauksia vuosilta 2010-2012. En ollut aiemmin lukenutkaan. Ihastuin niihin! Todella kivasti kirjoitettuja.

 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.