- ja lemppareita bilebiisejä

 

mekko H&M; synttärilahja siskolta <3

 

Ollaanpas me vakavan näkösiä ja paikallaan näissä kuvissa. :D Kamera taisi todellakin jäädä pois niistä vauhdikkaimmista hetkistä... Sen verran hauskaa oli nimittäin että viimeiset vieraat lähtivät kotiin myöhään sunnuntai-iltapäivällä eikä mulla ollut vielä silloinkaan energiaa blogin päivitykseen. Voi kamala. No tulipahan ainakin mentyä eilen ajoissa nukkumaan - tänään on ollut ihan huippupirteä olo huippuviikonlopun jälkeen! :D (Ihan oikeasti siis.)

Keräsin myös kasaan vähän mun lempparibiisejä; niitä kun joskus täällä kysellään että jos saisi listana eikä vain yksitellen tiputellen.

 

Huh, kyllä näillä eväillä taas jaksaa monta maanantaita ja arkea. <3

 

Sen verran sain muuten eilen sohvalla maatessani aikaiseksi, että uusi ed. postauksessakin vilahtanut harmaa villatakki valmistui. Jee, sitä siis pian. Tuntuu että käytän noita pitkiä villatakkeja niin paljon, että oli pakko tehdä uusi taas täksi syksyksi. Vanha Puno-takki alkaa olemaan jo niin loppuunkulutettu... No ei sentään, mutta ihan hyvä saada toinenkin ennen kuin se on ihan reillä ja nypyillä. 

Nyt on pakko lähteä vähän hikoilemaan - kun tätä energiaa taas on. :D

 

Hyvää maanantai-iltaa ja seuraavia juhlia odotellessa...! :))

 

Kommentit (20)

Vierailija

oot kyllä niin maailmannaisen näköinen jotenkin näissä kuvissa! :) kaunis olet.

Annamari

Oon varmaan monen mielestä tosi niuho, kun kirjoitan näin, mutta...minusta on harmi, että kuvissasi vilahtelee tasaisin väliajoin alkoholi. Tai oletan (ja varmaan aika moni muukin olettaa) näidenkin kuvien laseissa olevan alkoholijuomaa. En itse käytä alkoholia (äiti-ihminen myös minä) ja on niin surullista lukea lehdistä, kuulla uutisista jne miten alkoholin käyttö perheissä tuo mukanaan ongelmia. En tietenkään tarkoita, että kaikissa perheissä se toisi ongelmia, mutta semmonen...yleinen hyväksyntä alkoholille tuntuu jotenkin erikoiselta ja väärältäkin. Mielipiteitä on monia. Yhtä monta kuin on käyttäjää ja meitä ei-käyttäviä. Mutta ajattelemisen aihetta jokaiselle siinä, miksi alkoholin käyttö on nykymaailmassakin vielä niin hyväksyttävää - siitä huolimatta, että tiedostetaan sen käytön riskit ja ongelmat. Ja erityisesti ajattelen nyt lapsia, kun kirjoittelen tätä tekstiä.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

On alkoholijuomaa! 😃 Tästä asiasta on ihan varmasti aika vahvoja mielipiteitä suuntaan hos toiseen. Mulla on tapana kutsua ystävät mun synttärien aikaan ihan alkoholijuomille; näissä juhlissahan lapset eivät ole mukana joten niistä ei tarvitse olla huolissaan. 😊 Silti, mun mielestä lasten on myös ihan hyvä kasvaa (alkoholinkäyttö)kulttuuriin, jossa on ok ottaa lasi viiniä ruoan kanssa.
Toki on hyvä tiedostaa riskit ja ongelmat ja miettiä näitä asioita - vaikka joskus ihan lapselta kysyä että onko joskus harmittanut tai ollut tyhmää kun äiti tai isä on ottanut aikuisten juomaa. Jos vastaus on joo, on varmaan tullut otettua liikaa ja se on tietty tosi huono juttu.
Alkoholi ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita huonoja oloja ja myös totaalikieltäytymisellä saattaa olla huonoja vaikutuksia. Kohtuudella, oikeissa hetkissä 😊👍

Vierailija

mielenkiintoinen aihe. itse olen sitä mieltä, että jos alkoholia ottaa useamman kerran viikossa, ja varsinkin useita annoksia, oli se sitten viiniä tai kossua, niin se on liikaa. en itse halua että alkoholi on arkeen kuuluva asia (edes punaviininä ruoan kanssa). toisaalta koen totaalikieltäytymisen, ja varsinkin sen, että vaatii muiltakin totaalikieltäytymistä, vieraaksi asiaksi. jotenkin alkoholi on niin marginaalinen asia mun elämässä, että sen totaalikieltäminen olisi jotenkin tyhmää ja turhaa. tarkoitan nyt tässä että minusta tyyliin siideri saunan jälkeen on ok. ehkä ymmärtäisin totaalikieltäytymistä paremmin, jos olisin kasvanut perheessä, jossa alkoholi on ollut ongelma.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo siis eihän meilläkään viiniä arkisin juoda ruoan kanssa, mutta noin periaattessa en vastusta sitäkään. Saattaa aivan hyvin kuulua kulttuuriin ja tapoihin ja sujua oikein hyvin. 😊

Vierailija

Samaa mieltä sinun kanssa Johanna. Mitä normaalia elämää,nautiskelua,hyviä hetkiä joskus valkkarin kanssa joskus ilman peittämään. Okei jos jotain se häiritsee niin voi voi. Tässä maailmassa ko pitäisi elää piillotellen asioita kun ei ole ongelmaa niistä. Jotenkin old school meininkiä tuollainen jeesustelu. Kiitos ja anteeksi. Jatka samalla tyylillä ja kiva kun laitoit noita biisejä 💃💃. Kivaa viikkoa sinne☺

Saara

Ihanan värinen mekko! Sopii mainiosti etenkin tähän vuodenaikaan. Hienoja tunnelmakuvia on blogissasi, osaat vangita hetkiä niin kauniisti.

Mellu

Hei Johanna, onko sulla Spotify-tiliä eli saisko sun biislistoja sitä kautta jakoon? Oot saanut innostettua mut pitkästä aikaa salsa-tunneille ja luulenpa, että juoksulenkitkin saisi noista biiseistä vähän lisää vauhtia. ;) 

Kaisa

Reikä: rei'illä :)

Minusta alkoholi voi olla osana ruokailuja ja illanviettoja myös lasten läsnä ollessa, kunhan käyttö pysyy kohtuudessa eivätkä aikuiset esim. silminnähtävästi humallu lasten silmien edessä. Sen sijaan en tykkää ilmaisusta "aikuisten juoma". Se rakentaa alkoholin ympärille kielletyn hedelmän tuntua; alkoholi on jotain kiehtovaa, joka kuuluu aikuisuuteen ja jota pitää sitten mahd. aikaisin päästä kokeilemaan itse. Fiksumpaa olisi minusta puhua ns. neutraalisti viinistä, likööristä, shampanjasta jne. Samassa yhteydessä ehkä luonnollisesti tulee esille, millaisiin tilanteisiin mikin juoma sopii/kuuluu. "Aikuisten juoma" tarkoittaa alkoholia eikä tuon ilmaisun käyttäminen nosta esille mitään muita aspekteja, siksi ei ole mielestäni hyvä ilmaisu käyttää lasten alkoholikasvatuksessa.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

No aivan totta, en ole tainnut koskaan itsekään puhua aikuisten juomista, mutta tähän oli helpompi kirjoittaa yhteinen nimitys! En yleensäkään suosi mitään lasten omaa kieltä vaan ihan käytän ihan asioiden oikeuta nimiä, joten täysin samaa mieltä! 👍😃

Pirjo-Liisa

Hei vaan,
Höntti kysymys, mutta kuvissasi usein olette sisällä kengät jalassa. Onko se Norjassa tapana? Minä kun en päästäisi ketään puhtaaseen kotiini aina kuitenkin likaisissa kengissä. Toki lakkiaiset ja muut sen tapaiset juhlat on eri juttu:)

Jaana B

Kylläpä norjalaiset naiset ovat tyylikkäitä! Heissä on luonnollista kaunista itsevarmuutta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram